Onko kenelläkään omakohtaisia tai lähipiirin kokemuksia nuorisosäätiön asunnoista (hki)? Erityisesti kiinnostaa asuntojen siisteys ja minkälaista porukkaa asunnoissa asuu, eli onko paljon bilettäjiä tai muita häiriköitä. Hinnathan on huomattavasti alle markkinatason. :|
Kokemuksia nuorisosäätiön asunnoista?
22
20306
Vastaukset
- Hyviä muistoja
Ihan asiallinen talo, ainakin meidän rapussa oli rauhallista, siinä asui lapsiperheitä ja pariskuntia. Tämä kyllä kaukaisella 1990-luvuulla, nykymenosta en osaa sanoa, sen talon ympäristö on kuitenkin nykyään hyvin rauhatonta. Koska ottavat asukkaiksi työssäkäyviä, luulisi meiningin olevan rauhallisempaa kuin esim. opiskelijasunnoissa.
- zapelius
Oon asunu kahdessa nuorisosäätiön kämpässä, herttoniemen nuorisohotellissa ja sörkässä, hotelli on todella perseestä, siellä saa oikeesti varoa iltäsin liikkuessaan, paljon sekalaista seurakuntaa, sörkässä suvilahdenkadulla oli paljon rauhallisempaa
- cassandra
melko rauhallinen ja siisti mesta, tosin porukka vaihtuu melko tiheään, ja sekaan mahtuu joskus levottomia sielujakin..Pari polkupyörääni on kämpän edustalta ehditty pölliä muutaman vuoden aikana, muttei taida olla varsinaisesti nuorisosäätiön vika.. :/
Itse maksan n. 300e pienestä kaksiosta, ja olen tyytyväinen, vaikka pientä pintarempan tarvetta alkaa jo esiintyä. Luonnonläheisyys ja tietty oma rauha miellyttävät. Varmasti erilainen kohde kuin esim. tuo herttoniemen nuorisohotelli.. - Petter Wetter
Asuimme 1999-02 Herttoniemessä Petter Wetterin tiellä ja viihdyimme. Rauhallinen talo ja palvelut lähellä. Lapsen synnyttyä asunto jäi pieneksi ja muutimme asumisoikeusasuntoon.
- farkku
on saada Helsingistä Nurisosäätiöltä kämppä?
Tai siis millaisessa tilanteessa haitte, ja missä ajassa tuli päätös?
Itseltäni on juuri vuokranantaja irtisanonut vuokrasopimuksen, ja kolme kuukautta tässä on aikaa löytää uusi kämppä. Olen laittanut/laittamassa hakemuksia joka tuuttiin (en enää ikinä yksityiselle), ja mm. Nuorisosäätiölle. Haen sekä yksiötä että kaksiota, kunhan nyt jotain sais. - nuorisosäätiön taloista
Vältä ehdottomasti Nuorisohotellia Herttoniemessä. Kuitenkin Petter Wetterin tien asunnot ovat ihan hyviä ja laadukkaita. Asukkaista ei voi koskaan sanoa mitään kun ne vaihtuvat. Sörnäisten asunnoista olen kuullut huonoa (häiriköitä). Itäkeskuksen asuintalo on ok ja uusi.
- alkup.
Näiden vastausten perusteella uskaltanen laittaa hakemuksen menemään, vaikka toki asunnon saaminen on varmasti aika epätodennäköistä suurehkon kysynnän takia. Herttoniemen nuorisohotellia en ole edes harkinnut, paikka kun näyttää aika hirveältä jo ihan ulospäin. :P
- kisu3
Malmin Siemenkujalla ainakin on rauhallista ja ainakin oma asuntoni on siisti. Seinät maalattiin edellisen asukkaan jäljiltä. Monet Nuorisosäätiön taloista ovat niin uusia, että ovat senkin takia siistejä.
Naapureista ei tosiaan ole koskaan ollut mitään ongelmaa, mutta sehän nyt on ihan asuntokohtaista. Kaverillani viereisessä rapussa oli aika piinalliset naapurit, mutta ei mennyt kauan kun ne saatiin häädettyä.- kisu3
Niin ja asuntojonossa etusijalle menevät ne, joilla on todellinen asuntotarve. Eli siis juuri jos vuokrasopimus päättyy tms.
- blommmis
Ite kans Malmin Siemenkujalla ja oma asunto oli tod. siisti kun muutin. Edellinen asukas oli "alkuperäisaukas" eli toisena muutin asuntoon. Olen kuullut naapurirapusta huhuja että joku asunto oli edelliseen asukkaan jäljiltä todella huonossa kunnossa, mutta näitä on harvassa ylipäätään. Ite oon ollu tyytyväinen.
- Mä vaan
Asuin vähän yli vuoden vuosaaren nuorisokylässä. Kiav paikka muuten mutta meille sattui aikamoiset naapurit. Molemmilta puolilta naapurit metelöivät ihan jokaikinen viikonloppu, ei ollut yhtäkään viikonloppua kun molemmat naapurit olisivat olleet hiljaa. Teimme kaksi valitusta mutta ei se mitään auttanut. Eihän nuorisosäätiö halua häätää ketään niin helposti kun he eivät helposti saa uutta vuokralaista kun tämä nuorisosäätiö ei ole mitenkään suosittu. itseltäni ja mieheltäni meni hermot naapureitten bilettämiseen ja ostimme asunnon ja muutto on elokuun lopussa. IHANAA kun pääsee pois.
Mutta muista että ei voi yleistää, että jokapuolella olisi samalaista kun meillä!- viirael
Itse asun Herttoniemen nuorisohotellissa, ja se on mainettaan parempi. Kaikki asunnot rempattiin hiljattain. Viihtyisät on nää uudet asunnot. Eikä nyt ole niin paljon häitiötä. Ennen asuin talossa jossa aui paljon eläkeläisiä, se oli yhtä helvettiä kun vanhukset kyttäs jokaista liikettä jne.
Suosittelen nuorisohotellia.
Vein hakemuksen aikoinaan nuorisohotellin toimistoon, sain puhuttua toimistossa että pääsin jonon ohi (suht pitkät jonot, mut katotaan vähän tapaus kohtaisesti) itseläni oli pakottava tarve muuttaa. n. viikon päästä tuli soitto että vieläkö olen kiinnostunut asunnosta ja milloin pääsen allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. - Joopajoooo
Ai että Nuorisosäätiön asunnot eivät ole suosittuja vai? Vuoden paras heitto. Asunnot yltävät parhaimmistoon niin hinnan kuin laadun perusteella. Et taida tietää siitä mitään.
- jaana11
Kokemus asunnoista on seuraavanlainen: Suurin osa asukkaista OK, minulla vain huono tuuri. Alakerran remontti sunnuntain ja maanantainvälisenä yönä häiritsi useasti. Paljon hörhöjä ja bilettäjiä. Jos ei pikkuinen mekkala haittaa, suosittelen. Edullinen ja mukava tapa asua.
- *asun
Vuosaaren Nuorisokylä on aivan mainio paikka!
Olen asunut vasta pari kuukautta. Vaikkakin sain asunnon LASTU:n kautta, silti Nuorisosäätiön kämppä.
Ympäristö rauhallinen, kissoja ulkona jatkuvasti (meidänkin kisu :D )
Hyvin lapsiystävällinen paikka. Täälä paljon lapsiperheitä.
Olen huomannut vain yhdessä asunnossa bilettäjiä (useammin kuin kerran)
Itse asun ex-mieheni ja lapseni kanssa mukavassa 56,5 m2 kämpässä jossa vuoka n. 480e /kk
Pidän ettei ole paljoa liikennettä, siitä huolimatta bussi kulkee vierestä hyvin ja 5min kävelymatka Columbukselle :D tääläkin vaihtuu porukka aika nopsaa. 2kk aikana jo 2 muuttanu pois ja sisää, rauhallisena pysyny :D
Harmi vaa ku LASTU:n asunnossa saa asua vain 21v saakka, mutta siihen asti täälä varmasti pysytellään :D- sori kirj. virhe
123
- Anonyymi
Älkää missään nimessä vuokraa,Kun lähdet pois jälkitarkastuksen tekevät kun avaimet on luovutettu,vikoja löytyy eikä niitä pääse korjaamaan,pelkkää rahastusta ettei tarvi maksaa takuuvuokraa.
- Anonyymi
Vesi vuotanut katosta 3 kuukautta. Vedet katkaistu viikossa kolmesti. Vasta kun muutin pois tulevat nyt ”korjaamaan” varmaan maalaavat uuden maalikerroksen päälle vain. Asuin toisessa kohteessa ja sieltä vaihto tähän. Jäi lyhyeksi alle 6kk asumiseksi. En missään nimessä suosittele Nuorisosäätiön Herttoniemen kohteita. Eivät ole asuinkelvollisia. Ei ole normaalia katkaista vesi viikossa noin monta kertaa. Tarvittavia putkiremontteja ja peruskorjauksia ei ole tehty ja se näkyy päivittäisessä asumisessa. Normaalia asumista ei voi melkein yhtään kokea näissä Herttoniemen Nuorisosäätiön kiinteistöissä. Kannattaa odottaa mielummin asunnottomana, kuin ottaa Nuorisosäätiöltä asunto näistä ed. Mainituista kiinteistöistä.
- Anonyymi
Oliko kyseessä Petter Wetterintie 4 vai Hiihtäjäntie?
- Anonyymi
onko kenelläkään kokemusta nuorisosäätiön muista paikoista? Esimerkiksi Espoon alueella löysin kauklahdesta, mutta kuviahan nuorisösäätiö ei asunnoista voi ottaa...
- Anonyymi
Onko kokemusta Puotilan Metrokatu 4:stä? Plussat ja miinukset?
- Anonyymi
Lukaiskaapa tämä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18316650/marko-nokka-ja-nuorisosaation-verokuviot
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768