Eräs murkkuikäinen tyttö löysi koulusta tultuaan sijaisperheen pöydältä hänen kotikunnastaan tulleen kirjeen ja luki.
Teksti kuului: "iloksemme ilmoitamme, että hoitopalkkiotanne on korotettu. Saatte 814 e/kk sekä lapsilisän käyttöönne. Terv stt XX"
Lisäksi perhe sai ns. starttirahan, jolla sijoitus aloitetaan. Se oli 1200 e/kk.
Perheellä oli 3 sijaista.
Elosen laskuopin mukaan se tekee 18 000 mummon markkaa/kuukaudessa. Lapsilisähän on jotain 200 e.
Starttiraha 1200 e x 3 = 3 600 euroa, eli 21 600 mummon markkaa kuussa.
Lopettakaa sijarit se VALEHTELU?
Kyseinen perhe rakensi suuren omakotitalon. Mietittäväksi vain jäi, millä he sen maksoivat????
Totuus korvauksista.
29
3179
Vastaukset
- kun et tiedä
Lapsilisä on kylläkin 100 euroa. Ole kuule ihan hiljaa asioista joista et tiedä mitään!
- sijari
Starttiraha (käynnistämiskorvaus) maksetaan kertasuorituksena, ei kuukausittain. Meillä on kolme sijoitettua ja "starttirahan" olemme saaneet ensimmäisestä lapsesta. Seuraaville emme sitä edes pyytäneet, koska kaikki tarvittava oli valmiina uusille lapsille.
Lapsilisä on ensimmäisestä lapsesta n. 100 euroa, toisesta vähän yli 100 ja kolmannesta vähän enempi. - se on yhteiskunnan kohtuus!
Ajatella. Ei sijaislapsilla mitään taloja rakenneta, haloo!
Eikö ole ihmeellistä, että vaikka noin paljon rahaa tarjotaan, niin silti ei ole jonoja, vaan sijaisperheitä saa hakea kuin neulaa heinäsuovasta. Ehkä tämäkään ei kaikkien mielestä vastaa sitä panosta jonka sijaisperhe laittaa likoon sijoitetun lapsen ottaessaan kotiinsa. Ja jos sossut tai pela jonkun kiinnostuneen perheen löytää, niin sen pitää vielä kelvata ja elää siivosti, rakastaa ja hoivata, mielestäsi mieluiten ilmaiseksi. Sitä tosiaan kutsuttaisiin adoptioksi.
Starttiraha on kertaluontoinen, nykyään max. 2400 euroa. Sillä rakensimme huoneen lisää. Onneksi sattui kunta joka maksoi starttirahaa, kaikki ei paljoakaan maksa, sängyn ehkä. Ja kyllä, 814 euroa voi hyvin olla hoito-ja kulukorvaukset yhdestä lapsesta. Jos kuvaamassasi perheessä oli kaikki lapset näitä niin sanottuja helppoja lapsia, niin joka lapsesta on voinut tulla sen verran.
Yleensä pienistä vauvoista tietääkseni maksetaan paljon vähemmän, ainakin parisataa vähemmän, eikä kaikki sijaisperheet saa lapsilisää käyttöönsä, vaan kunta pidättää sen itsellään ja maksaa sillä sijoitettujen lasten kuluja. Kunta pidättää myös orvon lapsen eläkkeestä max 80% lapsen elatuksen eli sijoituksen maksuun, loppuraha kerrytetään lapselle starttirahaksi kun täyttää 18 ja astuu itsenäiseen elämään.
Mitäs veuhkaat,ihan järjellistä tämä on. Eikä tässä mitään valehdella. Eikä edes vaihdeta uuteen autoon.
Oletko kade? Kyllä tässä lasten eteen on tehty, ja heidän hyvinvointiaan todella vaalitaankin. Ei läträtä, ei reissailla, eletään kuin kello ja kalenteri.
Hyvähän se on että tiedät että lapsilla on hyvä olla. Vai ajattelitko sinäkin että homeleipää ja ilman kenkiä? Ei kuule juuri syötiin hyvin ja oli mustikoita ja kermavaahtoa jälkkäriksi. Kavereita käymässä kotona, elämä rauhallista ja iloista. Nauru raikaa. Lapsilla koulussa asiat hienosti, ja vaatteetkin ihan muodikkaita. Kesätöitäkin vähän tiedossa, että oppii rahaa arvostamaan, ja tienaamaan itse.- miettimistä
Tässä ko. perheessä mies oli kuljetusfirman omistaja ja akka teki kioskissa puolipäivätyötä.
Vanhin lapsi koulussa ja kaksi nuorinta perhepäivähoidossa.
Rakennusaikana, mikä itkettää vieläkin, lapset leikkivät rojukasan keskellä auringonpaahteessa, ilman päähineitä??
Ei heitä kukaan hoitanut?
Mihin tämä oikealla työllä ansaittu raha sitten kulutettiin?
Oikea äiti saa starttirahana äitiyspakkauksen ja kulukorvauksena lapsilisän. Mutta eipä OMAA lasta rahassa voi edes laskea!!! Eikä onneksi teidän kaltaisillenne rosvoille luovuttaa!!!!
Kyllä talokin rakennetaan pankkilainalla tai "hartiapankilla", ei sitä meikäläisille yhteiskunta pystytä?
Ja, uuden pienokaisen tarpeet rakennetaan edellä mainituilla tuilla.
Siksi ihmetyttääkin, miten te saatte kulumaan uuden lapsen saapumiseen 12 800 mummon markkaa? - viiiiisas
miettimistä kirjoitti:
Tässä ko. perheessä mies oli kuljetusfirman omistaja ja akka teki kioskissa puolipäivätyötä.
Vanhin lapsi koulussa ja kaksi nuorinta perhepäivähoidossa.
Rakennusaikana, mikä itkettää vieläkin, lapset leikkivät rojukasan keskellä auringonpaahteessa, ilman päähineitä??
Ei heitä kukaan hoitanut?
Mihin tämä oikealla työllä ansaittu raha sitten kulutettiin?
Oikea äiti saa starttirahana äitiyspakkauksen ja kulukorvauksena lapsilisän. Mutta eipä OMAA lasta rahassa voi edes laskea!!! Eikä onneksi teidän kaltaisillenne rosvoille luovuttaa!!!!
Kyllä talokin rakennetaan pankkilainalla tai "hartiapankilla", ei sitä meikäläisille yhteiskunta pystytä?
Ja, uuden pienokaisen tarpeet rakennetaan edellä mainituilla tuilla.
Siksi ihmetyttääkin, miten te saatte kulumaan uuden lapsen saapumiseen 12 800 mummon markkaa?>Siksi ihmetyttääkin, miten te saatte kulumaan uuden lapsen saapumiseen 12 800 mummon markkaa? <
Vaippoja, vaatteita(kaikki tarvittava), sänky, patja, petivaatteita riittävästi, syöttötuoli, leluja monipuolisesti, astioita,vaatekaappi, mahdollisesti hoitopöytä, pikku pöytä ja tuoli, turvaistuin, hygieniatarvikkeet (shampoot, saippuat ym ym)...tuossa aluksi. - helposti
miettimistä kirjoitti:
Tässä ko. perheessä mies oli kuljetusfirman omistaja ja akka teki kioskissa puolipäivätyötä.
Vanhin lapsi koulussa ja kaksi nuorinta perhepäivähoidossa.
Rakennusaikana, mikä itkettää vieläkin, lapset leikkivät rojukasan keskellä auringonpaahteessa, ilman päähineitä??
Ei heitä kukaan hoitanut?
Mihin tämä oikealla työllä ansaittu raha sitten kulutettiin?
Oikea äiti saa starttirahana äitiyspakkauksen ja kulukorvauksena lapsilisän. Mutta eipä OMAA lasta rahassa voi edes laskea!!! Eikä onneksi teidän kaltaisillenne rosvoille luovuttaa!!!!
Kyllä talokin rakennetaan pankkilainalla tai "hartiapankilla", ei sitä meikäläisille yhteiskunta pystytä?
Ja, uuden pienokaisen tarpeet rakennetaan edellä mainituilla tuilla.
Siksi ihmetyttääkin, miten te saatte kulumaan uuden lapsen saapumiseen 12 800 mummon markkaa?kulumaan yli 1000e alkuhankintoihin. Ostimme rattaat, sängyn, turvaistuimen, vaatteita, leluja, vuodevaatteita..
Starttirahaa saimme 500e.
- Sijaisäiti
Olemme kahden pienen lapsen sijaiskotivanhemmat. Hoitopalkkio kulukorvaus on pienen veron jälkeen yhteensä kahdesta lapsesta 1100 euroa kuussa, lapsilisää tulee kahdesta lapsesta noin 240 e/kk. Eli kuukausitulomme sijaisvanhemmuudesta ovat noin 1340 e/kk. Mummonmarkoissa 4000 mk/lapsi/kk.
Aloituskorvaus on kertaluonteinen ja sen saa sijoituksen alkaessa vaate- ja tarvikekuluihin, meillä se oli vuosia sitten muistaakseni 1000 e/lapsi.
Jos olisin perhepäivähoitaja, tekisin suurinpiirtein samanlaista työtä kuin nytkin eli hoitaisin lapsia kotona. Olisin työssä ehkä 8 tuntia päivässä, viikonloput ja lomat tietenkin työstä vapaita. Ylläolevalla palkalla huolehdimme lapsista 24 h /vrk koko vuoden ympäri. Olisi siis huomattavasti, varmaan viisi kertaa järkevämpää olla perhepäivähoitaja, jos ajattelisin vain rahaa...
Olemme kuitenkin valinneet elämäntavaksemme sijaisvanhemmuuden eli hoivaamme myös kahta ei-biologista lasta perheessämme. Tällä työllä ei rikastu, tilaa on talossa oltava eli jokaiselle lapselle oma huone ja toki ruokaa, vaatetta, rahaa harrastuksiin yms. Edellisessä viesteissä kuvailtuihin summiin emme pääse missään tapauksessa enkä usko, että päästään muuallakaan.
Laitospaikoissa eli ammatillisissa perhekodeissa ovat summat toista luokkaa, mutta silloin ei ole kyse maallikko-sijaisvanhemmista vaan kasvatusalan ammattilaisista. Ero palkkioissa on merkittävä.
Vaikka palkka ei ole suuren suuri, lasten tervehtyminen ja edistyminen on hyvä palkka sijaisäidille. Pelkästään sillä ei kuitenkaan ruokaa, vaatetta, tilaa tai harrastuksia makseta.- hoitaja
Varmasti olisikin vain rahaa ajatellen järkevämpää olla perhepäivähoitaja.
Työpäiviä n. 20/kk, palkka 630€-verot/2lasta/kk, kulukorvaus 160€/2lasta/kk, tällä palkalla hoitoa saa 8,5h/pv sitten tulee lomat, vapaat jne.
Mahtavaa, että löytyy ihmisiä hoitamaan näitä lapsia, joita elämä on jo muutoin kaltoin kohdellut.
En usko (tai ainakaan toivo), että kukaan ottaa toisen lasta hoitaakseen vain rahasta, 24/7 tai edes perhepäivähoitoon, ja jos ottaa, ei ainakaan kauan pysty työssään olemaan, kun jo huomaa saavansa rahat helpommallakin.
- huone
sijoitetuille lapsille ja hankittiin kaikki tarpeellinen. Remonttiin meni yli VIISItuhatta euroa ja muihin hankintoihin yli 1000e.
Starttirahaa saimme 500e... - katkeruus paistaaläpi
ei ne sinun juoppolallikan lapset kotiin halua vaikka kuinka täällä yrität kunnon sijaisvanhempia tuomita.luuletko todella ettälapsiin ei mene rahaa.varsinkin näihin pieniin raukkoihin mitkä biologiset vanhempansa ovat jo melkein kerinneet tuhota.muutaman vuoden kärsimyksien hoitoon menee koko lapsen ikä.ja rahaa
- nimittelet ihmistä
jota et tunne!
Mitähän tuhoja tuollaisia kirjoituksia tänne väsäävä lallikka oikein lapsille ehtii aikaiseksi saada?
Mutta kuule! Lallikan rahoja ei niiden tuhojen korjaamiseksi käytetä senttiäkään. Ainakaan kirjoituksesi ei myöskään todista mitenkään, että olisit kunnon sijaisvanhempi. - oikein.
nimittelet ihmistä kirjoitti:
jota et tunne!
Mitähän tuhoja tuollaisia kirjoituksia tänne väsäävä lallikka oikein lapsille ehtii aikaiseksi saada?
Mutta kuule! Lallikan rahoja ei niiden tuhojen korjaamiseksi käytetä senttiäkään. Ainakaan kirjoituksesi ei myöskään todista mitenkään, että olisit kunnon sijaisvanhempi.Tällaisena sijoitettuna lapsena (nyt yli parikymppinen) voin kyllä sanoa, että hyvä kun sinunlaisille tyhjänpuhujille sanotaan vähän takaisin. Kasvaisit sitten joskus tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun alat vain ajattelemaan niillä aivoillasi.
Kai sinä tiedät, että todella suuren osan sijoitetuista lapsista biologiset vanhemmat ovat alkoholiongelmaisia ja saaneet aika pahoja tuhoja aikaan omalle lapselleen, pahimmassa tapauksessa FAS:in; sikiön alkoholisyndrooman, joka johtaa mm. eriasteiseen älylliseen kehitysvammaisuuteen. (Eikä unohdeta keskittymishäiriöitä, joita monilla sijaislapsilla on. Sehän on aina helppoa asua tällaisesta kärsivän lapsen kanssa)
Aika hienoa että perheet, joihin lapsia sijoitetaan saavat tukea.
Kyllä laittaa ihmettelemään että KEITÄ NÄMÄ IHMISET ovat, jotka päivittelevät sijaisperheille annettavan tuen määrää!
Biologisten vanhempien, joiden lapsi on sijoitettu, ei ole sitä mitenkään järkevää miettiä, heidän omalle lapsellehan juuri tälla rahallakin turvataan hyvää elintasoa.
Sijoitetut lapset ja heidän kanssaan asuvat lapset eivät voi sitä surra, juuri heidän perheensähän hyväksi rahat menevät.
Sijaisvanhemmiksi ryhtyvät sitä tuskin tekevät, heillä luultavasti elintaso pysyy suhteellisen samana juuri tämän avustuksen ansiosta.
Eikö olekin outoa että tätä raha asiaa puidaan juuri tällä keskustelupalstalla? - auttaa
oikein. kirjoitti:
Tällaisena sijoitettuna lapsena (nyt yli parikymppinen) voin kyllä sanoa, että hyvä kun sinunlaisille tyhjänpuhujille sanotaan vähän takaisin. Kasvaisit sitten joskus tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun alat vain ajattelemaan niillä aivoillasi.
Kai sinä tiedät, että todella suuren osan sijoitetuista lapsista biologiset vanhemmat ovat alkoholiongelmaisia ja saaneet aika pahoja tuhoja aikaan omalle lapselleen, pahimmassa tapauksessa FAS:in; sikiön alkoholisyndrooman, joka johtaa mm. eriasteiseen älylliseen kehitysvammaisuuteen. (Eikä unohdeta keskittymishäiriöitä, joita monilla sijaislapsilla on. Sehän on aina helppoa asua tällaisesta kärsivän lapsen kanssa)
Aika hienoa että perheet, joihin lapsia sijoitetaan saavat tukea.
Kyllä laittaa ihmettelemään että KEITÄ NÄMÄ IHMISET ovat, jotka päivittelevät sijaisperheille annettavan tuen määrää!
Biologisten vanhempien, joiden lapsi on sijoitettu, ei ole sitä mitenkään järkevää miettiä, heidän omalle lapsellehan juuri tälla rahallakin turvataan hyvää elintasoa.
Sijoitetut lapset ja heidän kanssaan asuvat lapset eivät voi sitä surra, juuri heidän perheensähän hyväksi rahat menevät.
Sijaisvanhemmiksi ryhtyvät sitä tuskin tekevät, heillä luultavasti elintaso pysyy suhteellisen samana juuri tämän avustuksen ansiosta.
Eikö olekin outoa että tätä raha asiaa puidaan juuri tällä keskustelupalstalla?kaikin tavoin, myös rahallisesti hoitajia jos lapset TODELLA ovat näitä huumediilereiden "vammauttamia" tai jopa heitteillejätettyjä!
Mutta, mutta.... kyseinen perhe oli pitänyt ehtona, että ottavat vain tyttölapsia?? Mahdollisimman sieviä, jotka sitten voi pukea kuin nuket näyttelyesineiksi??
Keskimmäisen lapsen äiti kävi töissä, ja vaatetti itse lapsensa. Samoin kaikki hänen lomansa rahoitti, kun lapsi oli pitkilläkin lomilla äitinsä luona.
Äiti yritti oikeudessa asti lastaan takaisin, mutta ei saanut?
Lapsi itki salaa peiton alla tapaamisten jälkeen ja sanoi, on niin ikävä omaa äitiä??
Yhdellä sosiaalitanttojen vierailulla lapsi kiljaisi: Minä rakastan X enemmän kuin Z. X oli hänen äitinsä. Lasta rangaistiin tästä sanomisesta tanttojen lähdettyä.
Lapset joutuivat hoitoon, kun "väsyneet" vanhemmat matkustivat Thaimaahan lomalle kahdeksi viikoksi.
Siis, menikö raha tässä tapauksessa mielestänne oikeudenmukaisesti lapsille?????
Kyllä se oli raakaa, kylmää BISNESTÄ!!!!!!!! - oikein.
auttaa kirjoitti:
kaikin tavoin, myös rahallisesti hoitajia jos lapset TODELLA ovat näitä huumediilereiden "vammauttamia" tai jopa heitteillejätettyjä!

Kyllä se oli raakaa, kylmää BISNESTÄ!!!!!!!!Etkö oikeasti tiedä että moni sijoitettu lapsi kärsii pahoista itsetunto ongelmista(jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään), keskittymishäiriöistä, eriasteisista mielenterveys ongelmista ja pahemmankin asteisesta henkisestä jälkeenjääneisyydestä?
no niin sanoppa nyt sitten että miksi se äiskä ei sitä lasta takaisin saanut?
Etkö tiedä, et varmasti tiedä kaikkea. Mitä jos luottaisit ammattihenkilöihin tai ryhtyisit itse sellaiseksi niin ainakin voisit joidenkin lasten kohdalla tehdä sitten parempia päätöksiä.
Miten kukaan voisi sinun noiden parin kirjoituksen perusteella tuomita nämä kyseiset sijaisvanhemmat? Ei millään, kyllä pitäisi itse olla paikalla näissä oikeuden käynneissä ja mukana seuraamassa sekä biologisen äidin elämää ja sijaisperheen elämää, kuten sosiaalityöntekijä tekee, tiesitkö?
Eikä voi olla totta että kirjoitat: "Lapset joutuivat hoitoon, kun "väsyneet" vanhemmat matkustivat Thaimaahan lomalle kahdeksi viikoksi.
Siis, menikö raha tässä tapauksessa mielestänne oikeudenmukaisesti lapsille????? "
Hoitoon pääsee kun vanhemmilla ei ole muuta paikkaa jonne lapset majoittaa siksi aikaa kun ovat lomalla, voitko ymmärtää että aikuistenkin täytyy joskus saada lomailla? ja siis voi että oikein thaimaaseen..et taida itse usein lomailla ulkomailla, kukin voi käyttää säästämänsä rahansa lomaan jonka haluaa.
Se raha jonka sijaisvanhemmat saavat on myös osaksi hoitokorvausta, eli tarkoitettu vaikka lomarahoiksi.
Tiedätkö miten raskasta tietynikäisten sijaislasten kanssa eläminen on? Kun sijaislapsi kiukuttelee yötä päivää että haluaa oikeiden vanhempiensa luo, arki saattaa olla aika raskasta. - lapsi kiukuttelee..
oikein. kirjoitti:
Etkö oikeasti tiedä että moni sijoitettu lapsi kärsii pahoista itsetunto ongelmista(jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään), keskittymishäiriöistä, eriasteisista mielenterveys ongelmista ja pahemmankin asteisesta henkisestä jälkeenjääneisyydestä?
no niin sanoppa nyt sitten että miksi se äiskä ei sitä lasta takaisin saanut?
Etkö tiedä, et varmasti tiedä kaikkea. Mitä jos luottaisit ammattihenkilöihin tai ryhtyisit itse sellaiseksi niin ainakin voisit joidenkin lasten kohdalla tehdä sitten parempia päätöksiä.
Miten kukaan voisi sinun noiden parin kirjoituksen perusteella tuomita nämä kyseiset sijaisvanhemmat? Ei millään, kyllä pitäisi itse olla paikalla näissä oikeuden käynneissä ja mukana seuraamassa sekä biologisen äidin elämää ja sijaisperheen elämää, kuten sosiaalityöntekijä tekee, tiesitkö?
Eikä voi olla totta että kirjoitat: "Lapset joutuivat hoitoon, kun "väsyneet" vanhemmat matkustivat Thaimaahan lomalle kahdeksi viikoksi.
Siis, menikö raha tässä tapauksessa mielestänne oikeudenmukaisesti lapsille????? "
Hoitoon pääsee kun vanhemmilla ei ole muuta paikkaa jonne lapset majoittaa siksi aikaa kun ovat lomalla, voitko ymmärtää että aikuistenkin täytyy joskus saada lomailla? ja siis voi että oikein thaimaaseen..et taida itse usein lomailla ulkomailla, kukin voi käyttää säästämänsä rahansa lomaan jonka haluaa.
Se raha jonka sijaisvanhemmat saavat on myös osaksi hoitokorvausta, eli tarkoitettu vaikka lomarahoiksi.
Tiedätkö miten raskasta tietynikäisten sijaislasten kanssa eläminen on? Kun sijaislapsi kiukuttelee yötä päivää että haluaa oikeiden vanhempiensa luo, arki saattaa olla aika raskasta.pääsystä omaan kotiinsa. Anna hyvä ihminen silloin lapsen mennä. Sehän kertoo, ettei lapsi ole kovin häiriintynyt jos noin on kiintynyt omaan vanhempaansa?
Ja toiseksi, ei minulle yhteiskunta yksinhuoltajana maksa Thaimaan-matkoja. Kyllä minäkin pienistä tuloista säästän, jotta pääsemme vaikka kesällä puuhamaassa käymään.
Silti me yh tarvitsisimme joskus lomaa vaikka kavereiden kanssa. Ei tarviis Thaimaahan saakka, riittäis viikko lapissa, mutta mitään tukia ei heru?
Eikä siinä sijareiden matkassakaan ole mitään kadehdittavaa, mutta olisivat ottaneet LAPSET MUKAAN jos kerran heitä rakkaudella vaalivat?? - Milluska
auttaa kirjoitti:
kaikin tavoin, myös rahallisesti hoitajia jos lapset TODELLA ovat näitä huumediilereiden "vammauttamia" tai jopa heitteillejätettyjä!
Mutta, mutta.... kyseinen perhe oli pitänyt ehtona, että ottavat vain tyttölapsia?? Mahdollisimman sieviä, jotka sitten voi pukea kuin nuket näyttelyesineiksi??
Keskimmäisen lapsen äiti kävi töissä, ja vaatetti itse lapsensa. Samoin kaikki hänen lomansa rahoitti, kun lapsi oli pitkilläkin lomilla äitinsä luona.
Äiti yritti oikeudessa asti lastaan takaisin, mutta ei saanut?
Lapsi itki salaa peiton alla tapaamisten jälkeen ja sanoi, on niin ikävä omaa äitiä??
Yhdellä sosiaalitanttojen vierailulla lapsi kiljaisi: Minä rakastan X enemmän kuin Z. X oli hänen äitinsä. Lasta rangaistiin tästä sanomisesta tanttojen lähdettyä.
Lapset joutuivat hoitoon, kun "väsyneet" vanhemmat matkustivat Thaimaahan lomalle kahdeksi viikoksi.
Siis, menikö raha tässä tapauksessa mielestänne oikeudenmukaisesti lapsille?????
Kyllä se oli raakaa, kylmää BISNESTÄ!!!!!!!!Minkä ihmeen takia sun sitten tarvii haukkua kaikki sijaisperheet haaskoiksi? Tule pois sieltä kopistas ni näet, että ei kaikki halua nukkelapsia. Ärsyttävää.
- Milluska
lapsi kiukuttelee.. kirjoitti:
pääsystä omaan kotiinsa. Anna hyvä ihminen silloin lapsen mennä. Sehän kertoo, ettei lapsi ole kovin häiriintynyt jos noin on kiintynyt omaan vanhempaansa?
Ja toiseksi, ei minulle yhteiskunta yksinhuoltajana maksa Thaimaan-matkoja. Kyllä minäkin pienistä tuloista säästän, jotta pääsemme vaikka kesällä puuhamaassa käymään.
Silti me yh tarvitsisimme joskus lomaa vaikka kavereiden kanssa. Ei tarviis Thaimaahan saakka, riittäis viikko lapissa, mutta mitään tukia ei heru?
Eikä siinä sijareiden matkassakaan ole mitään kadehdittavaa, mutta olisivat ottaneet LAPSET MUKAAN jos kerran heitä rakkaudella vaalivat??Voi kulta pieni, mitä sä nyt et ymmärrä? Jos meille tulee vanhempiensa hylkäämä lapsi joka itkee kotiin takaisin niin pitäisikö se ihan oikeesti sinun aikuisen ihmisen mielestä saattaa ovelle ja sanoa, että tonne päin ole hyvä! KYllä olet todella pullossa elänyt.
Toisekseen, minä en saa rahaa thaimaan matkaa varten sossulta. Kyllä ne matkarahat otetaan omista palkoista. Ei niitä matkoja sossut maksele, joten vedä herne nenästä ja herää tähän päivään. - oikein.
lapsi kiukuttelee.. kirjoitti:
pääsystä omaan kotiinsa. Anna hyvä ihminen silloin lapsen mennä. Sehän kertoo, ettei lapsi ole kovin häiriintynyt jos noin on kiintynyt omaan vanhempaansa?
Ja toiseksi, ei minulle yhteiskunta yksinhuoltajana maksa Thaimaan-matkoja. Kyllä minäkin pienistä tuloista säästän, jotta pääsemme vaikka kesällä puuhamaassa käymään.
Silti me yh tarvitsisimme joskus lomaa vaikka kavereiden kanssa. Ei tarviis Thaimaahan saakka, riittäis viikko lapissa, mutta mitään tukia ei heru?
Eikä siinä sijareiden matkassakaan ole mitään kadehdittavaa, mutta olisivat ottaneet LAPSET MUKAAN jos kerran heitä rakkaudella vaalivat??Annan hyvä ihminen murrosikäisen lapsen,jolle sijaiskodissa on annettu rajat (kotiin tuloajat, päihteidenkäyttö kielto, katsotaan että koulu sujuu; kotitehtävät on tehtynä ennenkuin lähdetään kaverille ym.) ja sitten toinen kiukettelee(monet jopa uhkaavat/tekevät itselleen jotain) kuinka haluaisi olla oman äitinsä luona kun hän kyllä ymmärtäsi paremmin nuoria(antaa touhuta mitä sattuu, siinä omissa tunnontuskissaan kun ei pystynyt pienenä lapsenakaan lapsesta huolehtimaan), lähteä oman rakkaan äitinsä luo asumaan.
Kyllä ei pitäisi tulla mieleenkää päästä tätä sijaislasta epävakaisiin olosuhteisiin biologisen äitinsä luo.
Ei varmasti ole yksinhuoltajana helppoa, enkä tiedä siitä elämästä mitään, onneksi, ei ole lähipiirissäkään yhtään yh-äitiä/isää, eronneita kyllä on mutta ovat he uuden kumppanin löytäneet.
Kyllä opiskelen tälläkin hetkellä itselleni hyvän ammatin ettei tarvitse sitten sijaisvanhempien tukia kadehtia ja kyllä pystyn jo nytkin opiskelijana säästämään joka vuosi rahat etelänmatkaan, se on ihan itsestä kiinni.
Lapsia ei tarvitse ottaa joka paikkaan mukaan, sulla voi tietysti olla yh:na vähän eritilanne.
- Milluska
Noin hurjat summat ja aloitus rahat! Taidankin vaihtaa Helsingin toiseen kaupunkiin. Tolla summallahan se kannattaa!
Mikä kaupunki? Pistän ton vaavin paluupostissa Helsinkiin ja otan tuolta ainakin neljä! :o) - !!!
Ha! Heti alkuun huomaa kirjoituksen paskan puheeksi! YKSIKÄÄN virallinen hoitopalkkionkorotuksesta (tai muustakaan korotuksesta) alkava kirje EI SATAVARMASTI ALA: "ILOKSEMME..". Tästä lyön pääni pantiksi, joten menehän murkkutyttö muualle jakelemaan valheitasi!
- oli rus...
asiallinen ja aivan ruskeassa kunnan leimalla varustetussa kuoressa. Tyttö vain ei ikänsä puolesta osannut tai halunnut lukea koko kirjettä? Tyttö tuli tavallista aiemmin koulusta, joten perhe ei ehtinyt piilottaa kirjettä. Mitään muuta postia hän ei perheessä nähnyt.
Kirje siis tuli hänen sossultaan, joten he käyttivät tällaista tyyliä kirjeissään.
Ei lapsi tai nuori 13-v ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi mitä tällaiset summat ovat.
Kun hän itku kurkussa soitti kirjeestä, en minä ainakaan hetkeäkään epäillyt sen todenperäisyyttä, kun hän kirjettä ääneen luki? - Mistä tiedät
oli rus... kirjoitti:
asiallinen ja aivan ruskeassa kunnan leimalla varustetussa kuoressa. Tyttö vain ei ikänsä puolesta osannut tai halunnut lukea koko kirjettä? Tyttö tuli tavallista aiemmin koulusta, joten perhe ei ehtinyt piilottaa kirjettä. Mitään muuta postia hän ei perheessä nähnyt.
Kirje siis tuli hänen sossultaan, joten he käyttivät tällaista tyyliä kirjeissään.
Ei lapsi tai nuori 13-v ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi mitä tällaiset summat ovat.
Kun hän itku kurkussa soitti kirjeestä, en minä ainakaan hetkeäkään epäillyt sen todenperäisyyttä, kun hän kirjettä ääneen luki?Kyllä meillä on murkkusijoitetun kanssa keskusteltu korvauksistakin, äiti ja sossu oli läsnä, eikä piilotella mitään.
Sijaisperheiden korvauksia ei voi verrata mihinkään yh-äitien korvauksiin.
Helinä-keiju ilmeisesti käy läpi juuri alkanutta sijoitusta?
Se on varmasti tosi kauheaa. Lapset ovat sitkeitä, ja pärjäävät kyllä sijaiskodeissakin, ole huoletta. Hae tukea!!
Kannattaa miettiä asioita kaikilta kanteilta.
Ole katkera, mutta älä jää rypemään katkeruudessa.En usko että syyllistäminen vie eteenpäin. Minne tahdot? jos tahdot lapsen kotiin niin aloita heti; älä huomenna.
Koita laittaa elämäsi raiteilleen:elä raittiina, etsi töitä tai työllisyyskoulutusta, liiku, tapaa uusia ihmisiä, etsiydy seuraan joka ei vie mennessään kauemmas vastuullisesta vanhemmuudesta. - Kummamamma
ja odotettukin.
Ei Murkkutyttö valehtele.
Se nyt koskee vaan alle 3 vuotiaita kotona hoidettavia lapsia.
Katso vähän alempaa kirjoitin siitä enemmän. - Helinä-keiju
Mistä tiedät kirjoitti:
Kyllä meillä on murkkusijoitetun kanssa keskusteltu korvauksistakin, äiti ja sossu oli läsnä, eikä piilotella mitään.
Sijaisperheiden korvauksia ei voi verrata mihinkään yh-äitien korvauksiin.
Helinä-keiju ilmeisesti käy läpi juuri alkanutta sijoitusta?
Se on varmasti tosi kauheaa. Lapset ovat sitkeitä, ja pärjäävät kyllä sijaiskodeissakin, ole huoletta. Hae tukea!!
Kannattaa miettiä asioita kaikilta kanteilta.
Ole katkera, mutta älä jää rypemään katkeruudessa.En usko että syyllistäminen vie eteenpäin. Minne tahdot? jos tahdot lapsen kotiin niin aloita heti; älä huomenna.
Koita laittaa elämäsi raiteilleen:elä raittiina, etsi töitä tai työllisyyskoulutusta, liiku, tapaa uusia ihmisiä, etsiydy seuraan joka ei vie mennessään kauemmas vastuullisesta vanhemmuudesta.En ole vielä osallistunut tähän ketjuun, mutta ilmeisesti minua kaivataan, kun joku sijaisäiti täälä päättelee ihan omilla aivoillaan minunkin tilanteeni tosta noin vaan. Toivon, että kyseisen sijaisäidin harkintakyky ei petä yhtä pahasti sijaislastensa hoidossa, kuin mitä nyt tapahtui minuun esitetyissä oletuksissa. Sääli tuollaisen, ennakkoluuloisen, fakkiutuneen ihmisen käsiin joutuneita lapsia ja heidän biologisia äitejään.
Kun näitä sijaisten omahyväisiä käsityksiä itsestään lueskelee täällä, niin ennen pitkää alkaa naurattaa. Vainoharhaista kuvitella, että kaikki kritiikkiä esittävät ovat keijukaisia. - 13-vuotias
oli rus... kirjoitti:
asiallinen ja aivan ruskeassa kunnan leimalla varustetussa kuoressa. Tyttö vain ei ikänsä puolesta osannut tai halunnut lukea koko kirjettä? Tyttö tuli tavallista aiemmin koulusta, joten perhe ei ehtinyt piilottaa kirjettä. Mitään muuta postia hän ei perheessä nähnyt.
Kirje siis tuli hänen sossultaan, joten he käyttivät tällaista tyyliä kirjeissään.
Ei lapsi tai nuori 13-v ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi mitä tällaiset summat ovat.
Kun hän itku kurkussa soitti kirjeestä, en minä ainakaan hetkeäkään epäillyt sen todenperäisyyttä, kun hän kirjettä ääneen luki?vielä tiedä, että Suomessa on kirjesalaisuus?
Vaikka toisen kirje olisi avoinna pöydällä, niin sitä ei saa muut lukea.
Meillä tämä opetetaan jo pienillekkin lapsille, vaikka eivät osaa edes vielä lukea. - olen tässä miettinyt
13-vuotias kirjoitti:
vielä tiedä, että Suomessa on kirjesalaisuus?
Vaikka toisen kirje olisi avoinna pöydällä, niin sitä ei saa muut lukea.
Meillä tämä opetetaan jo pienillekkin lapsille, vaikka eivät osaa edes vielä lukea.ja sitä nyt yritämme jankuttaa myös sijaislapsen ajatusmaailmaan. Mutta se on hyvin vaikeaa koska hänellä on se huolehtimisen ja kaiken kontrollin tarve niin voimakas. Hän kaivaa jopa meidän lukitut laatikotkin jos avain unohuu esille.
Sitten niin viatonta että ei ole kyllä tehnyt mitään sellaista. Toivomme että omatunto kolkuttaa joskus mieltä.
Jos menemme käymään hänen huoneessaan niin siitä syntyy kauheä äläkkä. No sekin sitten verrattavissa siihen miten hän itse reagoi vaikka olemme tehneet selväksi että meillä ollaan ovet auki eikä ole kieltoa käydä lasten huoneissa.
Sehän on osa välittämisestä joka opitaan askel askeleelta. Emme halua että komerosa on luurankoja.
- Kummamamma
Vuoden alusta on Helsinki päättänyt maksaa alle 3 vuotiaista sijaislapsista korotetun kaksinkertaisen palkkion jos lapsi hoidetaan kotona kunnallisen päivähoidon sijaan.
Tuolloin palkkio on juuri vähän yli 800€, kun se muutoin olisi n. 400€ jos vanhempi on kotona tai n. 350€ jos vanhempi on kodin ulkopuolella töissä.
Tällä päätöksellä turvataan myös sijaislapselle oikeus tulla hoidetuksi kotihoidontuella
kunnallisen päiväkotihoidon sijaan.
Kela ei maksa sijoitetuille lapsille kotihoidontukea vaihtoehtona tarhalle, niinkuin kaikille muille lapsille tässä maassa, joka sinänsä on epäkohta.
Asiantilan korjaamiseksi on parikin lakiehdotusta vireillä (kd ja vihr).
Kestää vaan aikansa ennenkuin iso pyörä pyörähtää.
Helsingin kaupunki siis maksaa omaa kotihoidontukea.
Siitä on todennäköisesti ollut kysymys tuossa kirjeessä. - oletat niin että uskot
omiin juttuihisi.
Ei tuollaista kirjettä edes tule joten paljastit tekaistun valheen. - selina
Hei:-)
Kirjoituksesi sai minut myös mietteisiin sillä tiedän yhdenkin perheen jossa 7 sijoitettua lasta ja olen kyllä ihmeissäni miten he saavat niitä pitää kun eivät anna ruokaa ja älyttömän kova kuri joten onkohan näin että niitä lapsia vain otetaan rahan takia...säälin lapsia vaikka säälin enempi niitä vanhempia joilta ne otetaan pois.Mutta selvästi monet sijaisperheet ovat huomanneet siinä todella hyvän bisneksen lasten kustannuksella!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856