Jos 15-v.

Miten toimitte, jos teini-ikäistä (poikaa) pyydetään kummiksi. Jääkö kummeilu kuitenkin vanhempien tehtäväksi? Lapsemme olisi jo kummipestin saanut, mutta jäi parista viikosta vaille. Mutta joutunee tai päässee, miten sen ottaa, pian sukuun tulevan seuraavan vauvelin kummiksi. Pitänee pojua ainakin opastaa ja antaa lahjarahat.
3496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän tuo ole pojan itsensä päätös, eikä mikään vanhempien "miten toimia". Kertokaa kuitenkin pojalle mihin hän sitoutuu ja se, kuinka kummiudesta voi myös kieltäytyä.

Äänestä
  • Meillä on 16-vuotias poika, joka on pienen pojan kummi. Annoin hänelle rahan (koska meillä ei ole viikkorahakäytäntöä), jolla osti kummilahjan. Jouluksi poika osti itse säästämillään rahoillaan kummilapsellelleen joululahjan.
    Kummiudesta puhuttiin ennen pojan kummiksi ryhtymistä, ja toki hän oli rippikouussakin saanut kummiudesta tietoa. Mielestäni ei ole vanhempien tehtävä hoitaa lapsen kummilapselle lahjoja, vaan kummin itse. Eikä se lahjojen osto ole taärkeintä. Harvalla 15-16 -vuotiaalla on rahaa mihinkään suuriin lahjoihin, enkä usko, että tuon ikäistä lahjojen toivossa kummiksi kutsutaankaan. Hän voi olla lapsenpiikana tarvittaessa, tai ulkoilla ja oleilla muuten vaan kummilapsensa kanssa. Läsnäolo ja elämässä mukana oleminen ovat tärkeimpiä kuin lahjat!

    Äänestä

Jos poika itse haluaa ruveta kummiksi, siihen ei omasta mielestäni ole mitään estettä. Mielestäni 15-vuotias voi hyvin ryhtyä kummiksi, kunhan ymmärtää, että kyse ei ole pelkästään siitä kastepäivästä. Vaikka hän onkin vielä nuori, on muistettava, että kummius on elinikäistä, kohta poikanne on jo aikuinen.

Mielestäni on hyvä asia, että kummi on suht nuori, en itse haluaisi lapsilleni mitään kasikymppisiä kummeja, koska he eivät kuitenkaan olisi kauaa seuraamassa kummilapsensa kehitystä.

Kummin tehtävähän EI ole ostaa kalliita lahjoja (tietysti ihan kiva, että kummi ja kummilapsi muistavat toisiaan jollain tavalla), mutta ehkä poikanne voi muulla tavalla toteuttaa kummin rooliaan: leikkiä lapsen kanssa ja harrastaakin ehkä jotain yhdessä (nuoren kummin etu!) ja sitten muutaman vuoden päästä kun lapsi jo ymmärtää jotain lahjojen päälle, poikanne rahatilannekin saattaa olla eri kuin nykyään ;)

Poika varmasti tietää jo, mitä kummius merkitsee, ja hienoa, että hänellä on vanhemmat tukemassa tässä asiassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummiksi. kirjoitti:

Miten toimitte, jos teini-ikäistä (poikaa) pyydetään kummiksi. Jääkö kummeilu kuitenkin vanhempien tehtäväksi? Lapsemme olisi jo kummipestin saanut, mutta jäi parista viikosta vaille. Mutta joutunee tai päässee, miten sen ottaa, pian sukuun tulevan seuraavan vauvelin kummiksi. Pitänee pojua ainakin opastaa ja antaa lahjarahat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu