Käden amputointi

Onpahan joissakin maissa otettu islamilaiseen sharialakiin varkaan käden amputointi. Näin länismaisesti ajateltuna hiukka barbaariselta vaikuttava, mutta kieltämättä tehokas keino uusintarikollisuuden torjuntaan. Tosin samalla tehdään ihmisestä kyvytön tekemään tehokkaasti hyödyllistä työtäkin.

Mulla on sellainen muistikuva Koraanista, että kyseinen toimenpide esitetään siellä jonkin ei niin hurskaan kuninkaan keinovalikoimassa. Sitä ei vissiin Muhammed tai Allah kehoita harjoittamaan Koraanissa. Miten lienee niissä perimätiedoissa (hadditit vai mitä ne on)?
6821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"5:33. Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus"

Äänestä
  • Aloittaja

    5:38 "Varkailta taasen, olkootpa mies~ tai naispuolisia, leikatkaa kädet."
    Kyllä siinä on ihan selvä amputointikäsky nimenomaan varkaista.
    Olin väärässä, taas kerran.

    Äänestä

  • ja sotii Jumalaa vastaan, joutuuko hän jossain (esim. synnyinmaassaan) sovittamaan rikoksensa tuon ankaran lakipykälän määräämällä tavalla?

    Äänestä

Aloittaja

20:71. Silloin lausui farao: »Uskotteko te häneen ennenkuin minä annan teille
luvan? Totisesti, hän on teidän mestarinne, joka on opettanut teille noituutta.
Sentähden minä olen leikkaava teiltä käden ja jalan vastakkaisilta puolilta ja
naulitseva teidät palmunrunkoon. Tctisesti, silloin tiedätte, kuka meistä on
kurittamisessa ankarin ja sitkein.»

Äänestä
  • "17:97. Ja ken Jumalan johtoon alistuu, nauttii oikeata johdatusta, mutta ken on kadotuksen oma, hänelle et löydä muuta suojelijaa Jumalan asemesta. Ja ylösnousemuksen päivänä Me kokoamme heidät yhteen, ja he makaavat kasvoillaan, sokeina, mykkinä ja kuuroina. Heidän asuntonsa on helvetti; joka kerran, kun sen tuli pienenee, Me lisäämme sen liekkiä."

    Äänestä

ollut käytössä rankemmat keinot, jumala taisi ainakin seitsemänteen polveen asti kostaa?

Tosin usko krisseleiden jumalan kostoon ja oikeudenmukaisuuteen on teillä hihhuleilla vuosisatojen ajan horjunut, aikanaan tapoitte ja kidutitte itse, nykyisessä yhteiskunnassa joudutte vain toivottelemaan iloista matkaa helvettiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Onpahan joissakin maissa otettu islamilaiseen sharialakiin varkaan käden amputointi. Näin länismaisesti ajateltuna hiukka barbaariselta vaikuttava, mutta kieltämättä tehokas keino uusintarikollisuuden torjuntaan. Tosin samalla tehdään ihmisestä kyvytön tekemään tehokkaasti hyödyllistä työtäkin.

Mulla on sellainen muistikuva Koraanista, että kyseinen toimenpide esitetään siellä jonkin ei niin hurskaan kuninkaan keinovalikoimassa. Sitä ei vissiin Muhammed tai Allah kehoita harjoittamaan Koraanissa. Miten lienee niissä perimätiedoissa (hadditit vai mitä ne on)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu