Aina kuulee joka paikasta kuinka yksilapsisen perheen lapsi on ahne, omahyväinen, ei arvosta muita, lellittyjä yms.
Meillä on yksi lapsi. Eikä olla ajateltu tehdä enempää, siis koskaan! Syitä en jaksa alkaa kertomaan, se on liian pitkä tarina. Pää vaan ei kestäisi enää toista.
Oma lapseni on vielä pieni, joten en tiedä minkäluontoinen hänestä kasvaa. Yritän kuitenkin kasvattaa parhaan mehdollisen tavan mukaan. Ei meillä ole kyllä edes rahaa lelliä häntä piloille tms.
Millaisia teidän lapset on, joilla ei siis ole sisaruksia? Minun lapseni on hyvin sosiaalinen ja siksi onkin ihanaa, että vaikka hän on vielä hyvin pieni niin nyt jo pihalla on hänellä paljon kavereita. En siis vielä ole tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että sisaruksia hänellä ei ole.
Ymmärsiköhän kukaan mitä ajoin takaa. =)
Meillä on yksi lapsi. Eikä olla ajateltu tehdä enempää, siis koskaan! Syitä en jaksa alkaa kertomaan, se on liian pitkä tarina. Pää vaan ei kestäisi enää toista.
Oma lapseni on vielä pieni, joten en tiedä minkäluontoinen hänestä kasvaa. Yritän kuitenkin kasvattaa parhaan mehdollisen tavan mukaan. Ei meillä ole kyllä edes rahaa lelliä häntä piloille tms.
Millaisia teidän lapset on, joilla ei siis ole sisaruksia? Minun lapseni on hyvin sosiaalinen ja siksi onkin ihanaa, että vaikka hän on vielä hyvin pieni niin nyt jo pihalla on hänellä paljon kavereita. En siis vielä ole tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että sisaruksia hänellä ei ole.
Ymmärsiköhän kukaan mitä ajoin takaa. =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja se näkyy joskus hänen käytöksessään!
Hän ei osaaa/jaksa odottaa. Hän ajattelee usein asioita vain omalta näkökulmalta. Hän odottaa palvelua.
Vika löytyy kyllä hänen äidistään ja kasvatuksesta! Äiti passaa ja palvelee. Ja kun on ollut ainut niin ei ole tarvinnut odottaa koskaan vuoroa. Mutta en ole sen tarkemmin analysoinut asiaa. Olen vain tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ainoana lapsena hän on saanut vanhempiensa jakamattoman huomion ja ei ole mm. oppinut ajattelemaan muita (sisaruksia).
Mutta en tiedä olisiko hän kovinkaan erilainen jos olisi ollut sisaruksia...
Itse olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa aikuisikään tulleista ainoista lapsista on melko itsekkäitä, eivätkä ole kykeneviä jakamaan asiota, kun siihen ei ole aikoinaan sisarusten kanssa oppinut. Lellittyjä ovat myös, oli vanhemmilla rahaa tai ei, kun ovat saaneet kaikki vanhempien resurssit, eli rahan ja huomion, osakseen.
Tosin en näe, että ainoat lapset olisivat "yhteiskuntakelvottomia", itsekkäitä ja ahneita löytyy myös niistä, jotka ovat kasvaneet ison sisarusparven kanssa!
Olen nyt 24-vuotias ja mielestäni ihan tasapainoinen ja muut huomioiva aikuinen huolimatta siitä, että olin lapsuuskotini ainut lapsi. Minua ei ole passattu koskaan. Itse olen huoneeni siivonnut ja muutkin asiat hoitanut heti kun olen siihen ikäni puolesta kyennyt. Ja näin sen kuuluu ollakin. Viikkorahoja meillä ei tunnettu, mutta kaiken tarpeellisen olen saanut. Meillä ei vedonnut pyyntö "kun muillakin on...". Vanhempani ovat ihan tavallisia työssä käyviä ihmisiä. Muita ihmisiä olen oppinut aikanaan kunnioittamaan ja huomioimaan varmasti sen vuoksi, että olen ollut päivähoidossa heti kun äitini äitiysloma loppui. Hoitovapaalle jääminen ei kodissani ollut taloudellisesti mahdollista. Lisäksi perheeni arvot ovat aina olleett sellaiset, että niistä oppii juuri noita elämässä tärkeitä arvoja. Vanhemmat ovat olleet esimerkkinä. Mielestäni kaikkiin ei voi yleistää tuota lellimistä ym. Riippuu hyvin pitkälti perheestä, millaiset arvot lapselleen opettaa, ei siitä onko lapsia yksi vai useampia. Lapsen on opittava siihen, ettei kaikkea voi saada eikä aina palvella valmiiksi, eihän se niin mene aikuisenakaan. Vanhempani olisivat aikanaan halunneet useamman lapsen, mutta he eivät saaneet. Ja adoptioon ei rahallisesti ollut mahdollisuutta. Eli ihan hyvällä omalla tunnolla voitte varmasti pysytellä yhden lapsen vanhempina, te annatte lapsellenne vaikutteet kuinka elämässä tulee toimia, ei lapsiluku. =)
Minä olen myös perheeni ainoa lapsi, enkä todellakaan lellitty tai hemmoteltu. Minulle on asetettu rajoja sekä annettu tonneittain rakkautta, olen oppinut ahkeraksi sekä työssäni, että kotona. Minusta on pidetty hyvää huolta, mutta tietäni ei ole tasoitettu edestäni.
Jos siis perheen ainoasta lapsesta tulee itsekäs, ahne tms. on vika vanhemmissa ja heidän asenteissaan. Jos siis haluaa vain yhden lapsen, tulisi se kasvattaa samalla tavalla kuin ne kymmenen seuraavaakin, joita vain ei olemassa ole. Minä en ainakaan vielä tässä vaiheessa voi olla varma, kuinka monta lasta tulen vielä esikoiseni seuraksi hankkimaan tai saamaan. Voihan se olla, että haikara ei vain yksinkertaisesti meille enää tietään löydä. Yritän kuitenkin lapsestani kasvattaa mahdollisimman hyvän ihmisen, jää hän sitten ainoakseni tai ei.