Puolisoilla oli kaksi yhteistä lasta. Vaimo kuoli viitisen vuotta sitten ja mies jatkoi elämäänsä.
Pääosan omaisuudesta muodosti asunto, arvoltaan noin 150 000 euroa. Suoritettiin perinnönjako, kumpikin sisaruksista sai (periaatteessa) neljäsosan. Asunto kuitenkin jäi edelleen lesken hallintaan. Lapset maksoivat asianmukaisen perintöveron osuudestaan.
Mies joutui vanhainkotiin. Asunto on ollut vuokralla.
Nyt on herännyt ajatus asunnon myynnistä. Tämä merkitsisi (ilmeisesti) sitä, että puoliso saisi hinnasta puolet ja kumpikin lapsista neljäsosan; sitä paitsi hallintaoikeus päättyisi.
On myös ollut liikkeellä ajatus, että toinen lapsista ostaisi asunnon, ts.isänsä ja sisaruksensa osuuden asunnosta.
Tässä tapauksessa (ilmeisesti) lapset joutuvat maksamaan perintöveroa siitä, että hallintaoikeus on päättynyt. Joutuvatko lapset tai puoliso maksamaan vielä jotakin muuta, myyntivoittoa lukuun ottamatta? Tämä on kysymys, joka heitä askarruttaa.
Kannattaisiko - verotuksen kannalta asiaa katsellen - asunnon myyntiä kuitenkin lykätä siihen saakka, kunnes elossa oleva puolisokin on poistunut, jolloin hänenkin jälkeensä suoritettaisiin perinnönjako?
Liittyykö jotakin poikkeavaa siihen, että toinen mainittu toinen sisarus ostaisi asunnon?
asunto ja perintövero
6
985
Vastaukset
- Laritsa M
...kuolet. Omaisuutesi saat myydä tai lahjoittaa kelle haluat. Jos lahjoitat, maksaa lahjan saaja lahjaveron.
- mualimaatikko
Sisarus ostajana ei sinänsä ole erityisasemassa.
Ilmeisesti kyseessä on osake-huoneisto, eli kaupanvahvistajan ja huudatuksen kuluja ei tule. Kannattavuus onkin visaisempi juttu ja usein tapauskohtainen monen asian summa. Et mainitse lesken ikää, joten hallintaoikeuden päättymisen perintöveroa ei voi senkään vuoksi laskea.
Mikäli sovinto säilyy, niin kaupan eduksi voi lukea myös sen, että asia tulee kuntoon lesken ollessa nupistaan riittävän terve.
Kaupan voi tehdä max. 25% alihintaan ilman lahjaveroa ja leski voisi toiselle sisarukselle kompensoida edun lahjoittamalla rahaa. Lahjavero ja perintövero ovat saman suuruiset ja rintaperillisillä reilusti myyntivoittoveroa alhaisemmat. Leskihän ei maksa puolikkaastaan myyntivoittoveroa. Lisäksi leski voi kauppahintaa tietyin ehdoin lirutella sisaruksille takaisinkin, että niistä rahoista ei aikanaan tarvitse maksaa perintöveroa. Harkitkaa itse, en halua yllyttää.- benedictus .
Kiitos mualimaatikolle tähäastisesta.
Täydennystä:
Kyseessä on tosiaankin osakeasunto kerrostalossa eräässä suurimpiin kuuluvista kaupungeissa.
Leski täyttää piakkoin 94 vuotta; kuten tuli jo mainituksi, leskenä hän on ollut viitisen vuotta; kolme viimeistä vuotta asunto on ollut vuokralla, mutta sillä ei taida olla merkitystä.
Muu tiedot tulivatkin annetuksi ylempänä. - pe-39-
Kun on sopiva kysymys, niin esittäisinpä vielä lisäkysymyksen.
Kun (esimerkkitapauksen) sisarukset ovat saaneet oman osuutensa ja joutuvat maksamaan myytäessä luovutusvoittoveroa, niin käytetään kai silloin hankintameno-olettamaa.
Vähennetäänkö myyntihinnasta tällöin 20 % vai 40 %, jos itse asunto on hankittu yli 10 vuotta sitten, mutta lapsilla on ollut omat osuutensa alle viisi vuotta? - mualimaatikko
benedictus . kirjoitti:
Kiitos mualimaatikolle tähäastisesta.
Täydennystä:
Kyseessä on tosiaankin osakeasunto kerrostalossa eräässä suurimpiin kuuluvista kaupungeissa.
Leski täyttää piakkoin 94 vuotta; kuten tuli jo mainituksi, leskenä hän on ollut viitisen vuotta; kolme viimeistä vuotta asunto on ollut vuokralla, mutta sillä ei taida olla merkitystä.
Muu tiedot tulivatkin annetuksi ylempänä.Hallintaoikeuden keskeytymisen perintövero on ilmeisen vähäinen lesken korkean iän ansiosta. Esimerkissä lienee 250 euroa/sisarus on likiarvo, koska lesken ikäkerroin oli 89 vuotiaana 3 ja 92 alkaen se on 2. Näin ollen se sovinnollinen kauppa on ainakin nopea ratkaisu.
Kannattaa selvittää perintöverottajalta alin kauppahinta, joka ei aiheuta lahjaveroa. Samalla voi tiedustella myös myyntivoiton laskennasta.
Ohessa kysyvän huomioon, että sisarukset saivat asunnosta neljänneksensä perintönä viisi vuotta sitten, joten hankintaolettamana olisi 20% myyntihinnasta. Mahdollisesti viiden vuoden takainen perintöveroarvo (n. käypähinta) on korkeampi kuin sopuhinnan viidesosa ja näin ollen perintöveroarvon käyttö myyntivoiton laskennassa on edullisempi.
Muina kuluina on huomioitava, että ostaja sisarus maksaisi varainsiirtoveroa 1,6% kauppahinnasta.
- isam
Minua tällaisissa tapauksissa askarruttaa että jos esim.isäsi hoito laitosessa maksaa tietyn pros. määrän hänen tuloistaan, niin jos hän myy puolikkaansa katsotaanko sekin tuloksi josta menee hoitokuluihin sama pros. osuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760