Voikkaa 1960-luvulla

woykkahuikka

Voikkaantie oli erittäin vilkas kauppakatu aina 1970-luvun alkupuolelle asti. Kun lähdettiin Lapinmäeltä kohti keskustaa niin näkymä oli tällainen:

Lapin kenkäkauppa oli vasemmalla siinä Virtakiveen johtavan mäen alla. Oikealla puolella oli ensimmäisenä Savisen kirjakaupan sivumyymälä. Sitten oli peräkkäin Tahvanaisen ja Sutisen ruokakaupat. Sutisen liike oli "Osuusliike Ympäristö". Sutisen porukat lähtivät aikanaan Australiaan. Vasemmalla ns. kerjäläisaravan jälkeen oli Osuuskauppa Kymenmaa. Oikealla oli yksi baari ja taisi olla jossain vaiheessa myös kemikalio. 1970-luvun alusa oli hetken aikaa yksi lelukauppakin. Kymenmaan jälkeen oli seuraavassa rakennuksessa Lehtisen parturi-kampaamo ja yksi kelloliike siinä Jaakkolanmäen kulmassa. Martealan vaatekauppa oli yhteen aikaan vasemmalla heti Jaakkolanmäen jälkeen, mutta siirtyi myöhemmin vastapuolelle. Liike möi vanhaa varastoaan pitkälle 70-luvulle asti.

Jokisen urheilukauppa oli 60-luvulla vasemmalla olevassa matalassa talossa, jota ei ole enää ollut pitkään aikaan. Oikealla oli Ruoka-Baari. Kun tie kääntyy oikealle oli sen reunassa Karvosen optikko. Vasemmalla oli mäen päällä yksi kioski. Sitten tuli oikealla Järvisen vaatekauppa ja Yhdyspankki. Seurataloa vastapäätä oli pienessä puutalossa kangaskauppa. Sen jälkeen oli yksi kioski ja sitten Paalasen ruokakauppa. Vastapäätä oli Vesalaisen valokuvausliike ja sen takapihalla yksi huonekaluverhoomo ja mopokorjaamo. Vasemmalla oli Savisen iso kirjakauppa.

Sitten oli Kansallispankki ja sen talon oikeassa reunassa ruokakauppa, jota piti perhe sukunimeltään Hirvi. Sen jälkeen saattoi oli kemikalio siinä Kansallispankin vieressä. Vastapäätä oli Apteekki ja rautakauppa Teräs. Sitten tuli oikealla Posti, vähän sen jälkeen Hautalan huonekaluliike ja Tirrosen kukkakauppa. Vastapäätä oli Kymen Wiener-baari ja Alko ja Osuuspankki. Oikealla oli kylän toinen Kymenmaa ja Nurmisen kelloliike. Vastapäätä oli aiemmin pelkkä taksiasema, mutta myöhemmin sitten linja-autoasema, jossa oli Tahvanaisen ruokakauppa.

Nykyään näistä liikeistä ei ole jäljellä juuri mitään.

62

10333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljän pilli

      Nimittäin Voikkaan lukuisat puliukot. 70-luvulla meno oli nimittäin aika railakasta, kun vanhan liiton miehet olivat vielä remmissä mukana. Nyt on moni heistä jo nurmen alla.

      • mmm

        Puuttuu siitä listasta vielä ne ihanat "venkulat" jotka olivat täällä tai Konnulla jalkapallomatseissa Voikkaa vastaan muu Suomi. Niistäkin taitaa olla suurin osa mullan alla.


      • Pillitin

        Oliks joku niistä pulsuista
        sun faijas?


      • Aloittaja puhuu

        voikkaantiestä ja sen varrella olevista liikkeistä! " Vanhan liiton miehet" ja naiset istuskeli paljon viisasten kivillä nuotiota poltelen. Eikä ne ollu voikkaantiellä, vaan jaalantien varressa soramontulla!


      • Anonyymi

        Meillä oli voikkaa myös -80 luvulla koulussa, myös urheilua.


    • Lapinmäen pikkupoika

      Ympäristön kaupan alapuolella asuneet Sutiset
      muuttivat Australiaan -60 luvun lopulla. He eivät
      pitäneet kauppaa.

      • Anonyymi

        Lapinmäellä Ikäheimosen talossa oli vielä jossain vaiheessa Tervoliinin myymälä


    • Sukulainen

      Kyllä Lapinmäellä on ollut Sutisen kauppa!

    • muistilla mennään

      yhdyspankin vastapäätä oli pieni maito/ ruokakauppa.

      • ddg

        Uudehkona voikkaalaisena hienoa kuulla historiaa! Onpa ollut hyvät palvelut tehtaan kulta-aikoina...


    • voikkaalainen

      Unohdit myös radio-aallon liikkeen!

      • voikkaalainen

        Ja myös Kossilan huoltoaseman ja varaosaliikkeen.


      • voikkaalainen
        voikkaalainen kirjoitti:

        Ja myös Kossilan huoltoaseman ja varaosaliikkeen.

        Sieltä puuttuu mm. Kone- Koivistokin eikä sutisella ollut mitään liikettä se oli kempin. Sinun olisi syytä tutkia ensin historiaa ennenkuin alat kirjoitella summassa.


      • voikkaalainen
        voikkaalainen kirjoitti:

        Sieltä puuttuu mm. Kone- Koivistokin eikä sutisella ollut mitään liikettä se oli kempin. Sinun olisi syytä tutkia ensin historiaa ennenkuin alat kirjoitella summassa.

        Sekä ruutin vaatekauppakin puuttuu listalta.


      • qwertypoiux
        voikkaalainen kirjoitti:

        Sieltä puuttuu mm. Kone- Koivistokin eikä sutisella ollut mitään liikettä se oli kempin. Sinun olisi syytä tutkia ensin historiaa ennenkuin alat kirjoitella summassa.

        Ei se minkään Kempin liike ollut vaan Ruutin. Opettele ite historiaa viisastelija. Asialliset historioitsijat eivät auo päätään niille, jotka näkevät vähän vaivaa kirjoittaakseen omia muistamisiaan.


      • yks voikkaalainen
        qwertypoiux kirjoitti:

        Ei se minkään Kempin liike ollut vaan Ruutin. Opettele ite historiaa viisastelija. Asialliset historioitsijat eivät auo päätään niille, jotka näkevät vähän vaivaa kirjoittaakseen omia muistamisiaan.

        Kyllä se oli Kempin kauppa , hain sieltä monet maitolitrat . Myös Kahvia , sokeria Karamellia ,Jauhoja ,Voita ym . Ruutin sisarusten jonkinlainen vaate kauppa oli Martealaa vastapäätä ,samalla puolella se jyrkkä mäki välissä oli Uiton värikauppa . Tämä muistelo tässä . Olen käynyt lapsena kaikissa näissä kaupoissa .


    • voikkaalainen49

      veskun autopiha oli tuolloin vielä pystyssä

    • Paljon muuta

      kinokimara ja kaikki pimeän viinan myynti pisteet. oliko ilvosen vai kaukoluodon partrurit.
      sitten oli se konditorioliike ja mikäs baari siinä mäessä oli ,nyt siinä talossa on vaan asuntoja oliko kulmabaari?

      • Anonyymi

        Sirkan Baari, keskiolut ja ruokabaari.


    • vieläkö muistuu

      Ja taxi aseman kanssa samassa oli kioski ja sitten oikealla oli kantturan kioski risteyksen takana joka sittemmin muutti jaalantien varteen.

      • Kossila

        Postitalon a rapus alakerras oli suutari ja järvisen vaateliikkeen alakertaa oli pesula. Myllytiel oli uiton maalikauppa.


      • kossila
        Kossila kirjoitti:

        Postitalon a rapus alakerras oli suutari ja järvisen vaateliikkeen alakertaa oli pesula. Myllytiel oli uiton maalikauppa.

        Nyt noi saattoi olla myöhemmin kyllä.


      • Oli kyllä
        kossila kirjoitti:

        Nyt noi saattoi olla myöhemmin kyllä.

        60 lukua jollon ne oli, koska asuin itse siihen aikaan postitalossa ja muutin pois sieltä 69.


      • Omistaja

        "sitten oikealla oli kantturan kioski risteyksen takana joka sittemmin muutti jaalantien varteen"

        Kyseisen kioskin omisti Emilia Juurikas (1907-81).


      • Anonyymi
        Omistaja kirjoitti:

        "sitten oikealla oli kantturan kioski risteyksen takana joka sittemmin muutti jaalantien varteen"

        Kyseisen kioskin omisti Emilia Juurikas (1907-81).

        Oliko omistajan mies Emil Juurikas?


    • jepulista joo

      Myös hautalan huonekaluliike näyttää puuttuvan listasta.Ja sen vieressä oli kukkakauppa.

    • vanhasta lehestä löy

      Radio-Aallon suomen ennätys vuonna -58 oli myynnyt eniten televisioita koko maassa

    • Tehashan

      on vielä jäljellä, vaikkei toimikkaan. Sen monumenttiarvo entisessä paperilaaksossa (papyrys) on pyramiidien luokkaa.

      • Ja sitten vielä

        Muistatteko vielä sen ajan, kun kuusaalaisilla oli ihan oikea kansanedustaja? Siitäkin on jo pari vuotta.


      • Anonyymi
        Ja sitten vielä kirjoitti:

        Muistatteko vielä sen ajan, kun kuusaalaisilla oli ihan oikea kansanedustaja? Siitäkin on jo pari vuotta.

        Kosken Valtoa tarkoitat. Eikös siitä ole jo enemmän aikaa?


    • Vesikko

      Mielenkiintoista. Uuenpana voikkaalaisena olen usein kävellyt ja katsellut miettien, miten eläväistä on ennen ollutkaan. Vieläkin on merkkejä siitä, että monessa talossa on ollut liketoimintaa ja verstaíta ym.

      Aikanaan Kouvolassa kauppaoppilaitoksessa oli luokkatoveri, joka oli tavattoman sirokokoinen ja kertoi saavansa sopivia kenkiä Lapin vain kenkäkaupasta Kuusaalta. Oliko se tämä Voikkaan liike, vai oliko Lapin kenkäkauppuja useampikin?

      Hirveläntien ja Maitokolkantien risteyksessä on onneksi säilynyt ja kunnostettu edes yksi vanha kaupparakennus. Nätti talo. Onhan siellä Voikkaantielläkin pari vanhaa kai tehtaan omaa.

      Voisi huonosti onnistuvien tehdastouhujen sijaan rakentaa asuntoalueen sinne tehtaan paikalle ja sillan Pilkanmaalle yleiseen käyttöön eikä pitää kulkureittiä joen toiselle puolen tukossa. Hieno paikka asunnoille olisi se.

      Siten varmaan Voikkaa elpyisi taas, sillä lisäasutus tekisi liikkeiden ylläpidon kannattavaksi, uskoisin niin.

      Ihan uskomatonta, mikä vilkkaus on Voikkaalla ollutkaan ja mikä autioisuus nyt.

    • KTM 54

      Kannatasi tarkastaa noi Kymenmaitten määrä.-70 luvulta.

    • Karkkoi ostanu

      Muistaako kukaan Emilian kioskia?

      • Voikkaalainen

        Jep. Emilia oli tarkka rouva. Siinähän se kipari oli sorakuopan kupeessa ja sitten koulun mäen alla linja-autoaseman toisella puolella. Tais olla vävypoika, joka sitten ei ollut turhan tarkka. Rojautti pussiin irtokarkkeja ihan summamutikassa. Tarina kertoo, että meni omat ja Emilian kioskirahat hiukan sekaisin. Tiedä häntä?


    • patao5

      Onko voikkaalla joskus ollut hyppyrimäki vai onko vieläkin,sellainen muistikuva lapsuudesta.

      • hui hai

        Kyllähän siellä oli hyppyrimäki ja paljon muutakin, ainahan jotkut uudet keskukset vievät ja imevät palvelut kuten tässä tapauksessa Kuusankosken keskusta. Mutta uskoisin että myös aikanaan oli paljon vaikutusta päättäjillä, sosiaalipuolen päällikkö otti elämäntehtäväkseen "auttaa" tiettyä vähemmistöä jotka sen myötä pesiytyvät Voikkaalle ja sen myötä moni Voikkaan ulkopuolelta ei halunnut käydä siellä ja sitä myöten palvelut hävisi. Sillä oli aika suuri merkitys Voikkaan tulevaisuudelle, jossain vaiheessa jopa suunniteltiin siltaa Pilkanmaasta Voikkaalle tehtaiden yläpuolelle.

        No nyt tietysti kuntaliitoksen myötä niin Voikkaa kun Pilkanmaa joutuu taistelemman olemassaolostaan tätä kaikki manskille klaania vastaan joka ei omalta tontiltaan mistään luopuisi mutta muualta olisi valmis kaikki lopettamaan taloudellisen tilanteen vuoski ja siirtämään kaiken vähänkin elämään vaikuttavan Kymenlukon seutuville. Tosin nythän heillä heräsi kiinnostus laajemmalle kunnan aluelle kun joku älysi että nythän liitoksen myötä kunta omistaa paljon enemmän metsää jolla voi tehdä tilin ja toteuttaa vaikka projektin sairaalan upotus suohon.


    • JussiLapinmäeltä

      Lapinmäellä oli tosiaan kioski ja seuraava oli jo muutaman sadan metrin päässä Manunvierun risteyksessä. Ja taisi kioski olla jossain välissä ennen vanhaa Saalemia tien pohjoispuolellakin. Sinne piti kiivetä kiviportaita pitkin.

      • Jälkeläinen

        Jussi, olet oikeassa. Eiks vanha Saalem ollut ensiksi Viestin talo. Muistan siellä käyneeni voimistelemassa joskus Ja oli voikkaan viestiläisten rakentama. Sitten sen osti Voikkaan Helluntaiseurakunta.


      • Late.H

        Ja sitten sen saalemintalon poltti Poliisin poika voikkaalta. ps. Muistin virkistämiseksi.


    • Pipari-Persson

      Onkos vielä yksi varvi Voikkaalla?

    • asuja lapinmäeltä

      Molemmilla oli liike ruutilla ja kempillä jonka vieressä oli leipomokin ja mainittiinko tahvanaisen kauppa.

      • Anonyymi

        Kymintehtaitten Kauppa Oy myymälä Seuratalon alakerrassa puuttui listasta.


    • ex-voikkaa

      Mites toi Kymen Silta ravintola nykyisen kirjaston paikalla. Oli kuuluisa ja kova tanssiravintola ainakin 70-luvulla. Portsareina oli ainakin Kaltsu ja Kale.

      • Muistaakseni

        Hei vanhan Voikkaan tuntijat!
        Onko 1950-1960 ollut linja-autoasema vielä paikallaan? Jossain sen lähellä oli
        Walleniuksen talo, jossa kävin lapsena.


      • Woikas Voikaa Voikka

        Ravintolan emäntänä Pirkko.


      • Vaarinmökki
        Muistaakseni kirjoitti:

        Hei vanhan Voikkaan tuntijat!
        Onko 1950-1960 ollut linja-autoasema vielä paikallaan? Jossain sen lähellä oli
        Walleniuksen talo, jossa kävin lapsena.

        Hei ! Walleniuksen nimi osui silmään.. isoisäni on ilmeisesti Voikkaalta ja nimikin sopi.. lisää tietoa talosta?


      • Anonyymi
        Woikas Voikaa Voikka kirjoitti:

        Ravintolan emäntänä Pirkko.

        Levyjä soitteli Lissu.


    • Woikas Voikaa Voikka

      Hei Voikkaalaiset muistelijat: Voikkaan sivuilta löytyy nämä kaikki ja jopa ennen Voikkaan paloa olleet liikkeet. On hienoa, että ilmenee muistelijoita lisää, koska olisi hienoa saada paljon Voikkaan liike-elämästä tietoa ja ym. asioista. mm Voikkaan viestin uudesta talosta ja kaikesta urheiluun liittyvästä. Mattilan urheilukentän kisojen osanotto luettelot kun siellä on ollut entisiä maailman huippuja kisailemassa. Sompasen uimahyppykisoista ja maan kuuluisista tanssipaikan esiintyjistä. Kaikki entiset ovat todellakin tärkeää historiaa kirjoitettaessa Voikkaasta, joka oli aikanaan Viipurinläänin 10 joukossa oleva suuri liikekeskus rautatie asemineen ja toinenkin kapearaiteinen Pilkanmaan puolella "Voikkaan asema" ja linjaväli kuusaa.

      • polliallinen

        Voikkaa on Suomen p-aukko!

        XD XD XD

        Järkyttävä paikka!

        Tulee mieleen Viipuri.


      • Kuusaalt

        Seuratalosta keskustaan päin oli pieni kaupparakennus jossa Melén'in Leolla oli lyhyttavara liike, Jokiselta ostin, olisko ollut -68, Tunturin viisivaihteisen retkeilypyörän. Hinta oli kova, jotain 240mk ja pisti miettimään, normaali miesten pyörä maksoi n. 170mk


      • Anonyymi

        Olin 1960-luvun lopulla työssä Voikkaan Teräksessä. Päärakennuksessa oli varsinainen rautaosasto ja kodintarvikeosasto, jossa oli kattiloita ja lasia, posliinia sekä muita ruuanlaitossa tarvittavia astioita ja tarvikkeita. Joulun aikaan haettiin varastosta valtavat määrät leluja, jotka aseteltiin hyllyihin. Pihalla oli lisärakennus, jossa oli kaikkea rakentamiseen liittyvää materiaalia, villoja, peltiä, nauloja ym. rakennustarvikkeita, lasia, jota leikattiin määräkokoon. Abloy-avaimet sorvatiin päärakennuksen yläkerrassa. Johtajana toimi Virtanen, joka vastasi myös puhelimeen "teräsvirtanen", myymäläpäällikkönä oli Pertti Lammi ja sitten meitä muita toimijoita mm. Jussila ja Hounit. Johtaja Virtasella oli autona Isuzu Bellet, jonka pihaan peruuttanut raskaantavaran rekka romutti pahanpäiväisesti. Asiakkaita oli melkoisen paljon. Läksin sitten jatkamaan opintojani ja teräsmiehet ja -naiset (kaksi) jäivät jatkamaan toimintaa. Senjälkeen en käynyt katsomassa entistä työpaikkaani, kunnes pari vuotta sitten kierreltiin vaimoni kanssa katsomassa paikkoja ja Teräs oli hävinnyt olemattomiin.


    • mutiaismannetööttööt

      mielenkiintosta että viitsii muistella jotain kouvostoliiton huikkaa voikkaata.

      suomen jätelaitos.

    • Voikkaanlainen

      Tulkaa mukaan Voikkaan Perinnepiiriin kokoonnutaan Voikkaan Seuratalolla kerran kuussa. 11.10.2017 kello 17.30

    • oskari2111

      Kerran manskilla kävellessä tapasin 1.sutkin. Kertoi että varo pyöräillessäsi Voikkaan suunnalla. Kun käännyt vasemmalle "vilkku päällä" niin kello ranteesta voipi kadota. Olikohan sutki tosissaan mie olen muualta muuttanut tänne Retuperälle!

    • tintin1

      Voikkaalla ei ole ikinä ollut kuin homoja ja lespoja

    • Osmo

      Maitokolkan Mantelissa oli aina nauravainen myyjätär. Ken muistaa?

    • Matti.L

      Voikkaan linjaseman kohdalla oli iso hiekkamäki jonka päällä vanha iso rakekenus
      Siinä asui paljon romaaniväestöä ,ollen keskeinen paikka bisnekselle,ym.

      • Anonyymi

        Muistaako kukaan (muu) kauppaa nimeltä Woikatar?


      • Anonyymi

        Oisko kellään tietoa tai kuvia kyseisestä mustalaiset mäestä


    • Anonyymi

      Hienoa tietoa . Kiitos tästä. Jatkan vielä etsien kuvia.
      Terv Pekka Kuorikoski

    • Anonyymi

      Voikkaalla myytiin viinaa kaikissa taloissa joissa oli peltikatto ja lisäksi niissä taloissa joissa ei ollut peltikattoa.

    • Anonyymi

      Voikkaan Essoa unohtamatta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe