Päivämies ja väkivalta

lukekaa!

Palstalla on syytetty Päivämiestä väkivallan hyväksymisestä yhden pakina-kirjoituksen perusteella.

Päivämies eikä lestadiolaisuus hyväksy väkivaltaa. Aiheesta on kirjoitettu lehdessä painokkaasti:

Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta oli sivun mittainen kirjoitus viime marraskuussa (2005) lasten oikeuksien päivän yhteydessä. Tässä jutussa lapsiin kohdistuva fyysinen kuritus ja väkivalta nähtiin sekä maallisessa että hengellisessä mielessä täysinn kiellettynä.

Keväällä 2002 muistaakseni toukokuun Kapsäkissä ja Päivämiehen muilla sivuilla oli useita (!) kirjoi´tuksia perhe- ja parisuhdeväkivallasta, joissa kaikissa väkivalta nähtiin tuomittavana asiana. Väkivaltaa kokevia kehoitettiin hakemaan ammatillista apua ja muistutettiin lastensuojelulaista, joka vaatii viranomaisia ottamaan huostaanm sellaiset lapset, jotka joutuvat elämään väkivalllan keskellä koska vanhemmat eivät suostu hakemaan apua/lopettamaan parisuhdetta.

Joka hyväksyy väkivallan, sallii rikoksen ja synnnin tapahtuvan. Väkivalta on rikos, kohdistui se naapuriin, kadun tallaajaan, omaan vaimoon tai lapseen. Näin myös kristillisyys sen ymmärtää. Erilleen muuttaminen on monen perheen ratkaisu, jos muu ei auta.

Eli hyvät ihmiset!! Älkää lässyttäkö lestadiolaisuuden suhteesta väkivaltaan mitään yhden pakinan perusteella. Teillä taitaa olla melkoisen negatiiviset lasit silmillä.

5

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai niin se onkin?

      Luin sen pakinan. Nyt minullekin alkaa valjeta, minkä takia vl-lapset tuntuvat niin pelokkailta ja eivät vanhempinakaan uskalla edes kyseenalaistaa terveesti auktoriteetteja. Jos tuollainen ilmapiiri liikkeessä on niin mikäs ihme se on että vl:sta kasvaa pelokkaita!

    • Käytännön kasvattaja

      Sanoit:

      "Joka hyväksyy väkivallan, sallii rikoksen ja synnnin tapahtuvan. Väkivalta on rikos, kohdistui se naapuriin, kadun tallaajaan, omaan vaimoon tai lapseen. Näin myös kristillisyys sen ymmärtää."

      Eipä pidä paikkaansa, se Päivämiehen keskustelu lie ollut joidenkin "intoilijoiden" yritys muuttaa vakiintuneita asenteita Suomen lain mukaiseksi. Lie ollut tarkoitus putsata väkivaltaisesta kasvatuksesta tunnetuksi tulleen yhteisön imagoa...:-(

      Tämä kaksinaamaisuus näkyy keskustelussa tälläkin palstalla. Lestadiolainen kirjoittaja puolustaa avoimesti tehokkaana kasvatusmenetelmänä fyysistä kurittamista toisessa ketjussa, seuraavasti:

      "Intoilijat haluavat taas käyttää ääntänsä.Aivan samanlainen äänen sävy kuin feministeillä.On päivänselvä asia, ettei normaali ihminen puolustele väkivaltaa ja ruumiin pieksämistä. Piiskassa ei ole kysymys siitä, vaan se on lopullinen keino, kun puhe ei mene perille.Monestei riittää vain , että risu on näkyvillä. Kyllä lapset osaavat olla joskus niin kurittomia ja tottelemattomia , että vasta pikkuisen kintuille ripsautuas vasta ´rauhoittaa. Mutta se vaatii vanhemmmalta myös maltin säilyttämistä ja rakkauden pitämistä, eikä turmelusta. Minun isäni oli hyvä esimerkki tässä, eikä mitään järkytyksiä ole tullut, näinhän kaikkia lapsia kasvatettin aikaisemmmin. Miten lapset olisivat nyt niin ylihekiksi tulleet? Siksi kun vanhemmilla ei ole aikaa eikä tahtoa lapsilleen paneutua edes rajojen asettamiseen , saati muuten heitä kasvattamaan pitkäjänteisyyteen ja toisten huomioimiseen, vaan eletään nyt ja tässä kaikki minulle -aikakautta."

      Kirjoittan kanta siis on, että ei saa harjoittaa "ruumiin pieksämistä" (!!), mutta "varovaisempi" väkivalta on kuitenkin sallittua: se "pikkuinen ripsautus kintuille".

      Hän varmaan sallii sen saman tehtävän hänelle itselleenkin. Jos työpaikalla alaine on esimiehen kanssa eri mieltä, esimies voi sopivasti ripsauttaa häntä kintuille.

      Aikuisten välisten konfliktien ratkaisuun sopinee käyttää samoja keinoja kuin kasvatuksessa lasten ja nuorten kanssa. Aikuiselle "ripsautus kintuille" vähän voimallisemmin ehkä? Ja ehkäpä sallitaan tukistaminen tai vähän kovempikin repäisy hiuksista?

      Olivatko muuten niissä Päivämiehen kirjoituksissa joissa väkivalta suoraan tuomittiin, asialla jonkinlaiset rauhanyhdistyksen sisällä vaikuttavat "intoilijat"??

      • Toinen vl-isä

        On surullista että meikäläisyydessä muutokset hyvien asenteiden suuntaan tapahtuvat tosi hitaasti. Meillä ei myöskään määrätietoisesti sanouduta irti väärästä ajattelusta, vaan samaan aikaan levitetään vanhakantaisia ja jopa lainvastaisia asenteita saarnoissa ja Päivämiehen krijoituksissa. Siten ei ole ihme että ulkopuoliselle syntyy sellainen kuva että tässä ollaan jotenkin kaksinaamaisia.

        Muistan hyvin nuo väkivallan vastaiset Päivämiehen kirjoitukset. Pidimme ystävien kanssa niitä todella tervetulleina. Mutta sen jälkeen on taas päästetty julkisuuteen toisenlaisia ääniä. Linjamme horjuu. Tässä asiassa meidän pitää olla tiukkoja ja kiistää systemaattiseti kaikki vähänkin väkivaltaa suosivat lausunnot. Tästä on kyllä seurakuntapäivillä ollut monesti puhetta. Viesti ei vaan mene perille kaikille. Leon pakina oli paha virhe.


    • pilvilinna

      Luin äsken Leon pakinan "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Olen täysin samaa mieltä pakinan kirjoittajan kanssa.
      Ehkä ikävimmät lapsuudenmuistoni liittyvät isoveljeeni, joka väkivallalla ja uhkaillen sorti nuorempia. Vanhemmat syyllistyivät hempeyteen häntä kohtaan, mistä me muut lapset jouduimme kärsimään. Kuri tuo perheeseen turvallisuutta. Väkivalta ei kuulu kasvatukseen, eikä sitä voi isompien poikien kasvatuksessa käyttääkään. Raamatussa mainittuja vitsaa ja keppiä voi käyttää vahingoittamatta lasta aivan kuten arestia, jälkiruuatta jäämistä tms. Väkivaltaiseen murrosikäiseen poikaan ei ehkä tehonnut keppiä hellempi keino. Nykyään meillä on poliisi viimeisenä keinona.
      Lakia tulee kunnioittaa ja piiskaaminen on siksi väärin. tätä kai Leokin tarkoitti kirjoittaessaan: "1980-luvulla säädettiin laki, joka kieltää ruumiillisen kurittamisen. Rajojen asettamista laki ei sen sijaan kiellä."
      -Ei kai kukaan tulkitse rajojen asettamista väkivaltaan yllyttämiseksi?

      Tässä on muutamia sananlaskuja Raamatusta:
      16:24 Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain
      19:18 Kurita poikaasi, kun vielä on toivoa, varo sentään hengiltä hakkaamasta
      19:26 Huono ja häpeämätön se poika, joka isäänsä lyö ja äitinsä häätää.
      28:24 Joka vanhempiaan surutta riistää, ei ole ryöstäjää parempi
      29:15 Keppi ja nuhtelu antavat viisautta, kuritta kasvanut poika on äitinsä häpeä
      29:17 Ojenna poikaasi, se on onneksesi, saat hänestä paljon iloa

    • kärsivä

      Meillä kuritukseen käytettiin tosi pajon remmiä, ja niin pienestä kuin muistan. Yhtä kauan minulla on ollut pelkotiloja, vaikeuksia nukahtaa, neuroottista varpaillaan oloa ja säikkymistä ja säpsähtelyä kaikissa tilanteissa. Teini.iässä kärsin siitä, etten osannut laittaa rajoja muillekaan asioille, mitä ihmiset minulta tahtoivat....nyt olen jo iällä, mutta samat vaivat seuraavat aina vaan. Ahdistus ja stressiherkkyys.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe