Onko muita hulluja?

Miten tästä hullusta tunteesta pääsee eroon? En kai ole ihan sairaallollisen mustasukkainen, mutta liikaa tämä on. Luotan mieheeni siinä, ettei hän petä toisen naisen kanssa. Tosi pahoina päivinä sekin käy mielessä, mutta tosissaan siihen en usko.
Pornon katselua en hyväksy ja mieheni on sanonut, ettei se enää kiinnostaisikkaan, kun ei ole tarvetta. Kunpa vain uskoisin tuohon. Varmasti on olemassa mihiä, joita se ei edes kiihota, jotka tykkäävät enemmän sellaisesta eroottisesta, kuin pornosta. Ja sellaisia, jotka käyttävät sitä vain paremman puutteessa ja kun parempaa saa, niin ei enää kaipaa muuta. Miksen sitten uskoisi omaa miestäni. Se johtuu varmaan huonosta itsetunnostani.
Joskus selaan sivuhistorian ja yritän etsiä löytyykö mitään "kiellettyä", vaikka tiedän ettei kukaan niin tyhmä ole että jättää ne sinne eikä poista. Ehkä tämä vainoharhaisuus johtuu siitä, että joskus olen löytänyt jotain todella olematonta vanhojen tavaroiden joukosta, joita mihenikään ei edes muistanut omistavansa. Ja kun hän on aina sanunot/näyttänyt minulle, jos on saanut esim. sähköpostiin tutuiltansa jotain pornahtavaa. Ja kun löydänkin jotain mistä hän ei ole kertonu, tunnen oloni petetyksi. Ehkä ne asiat ei merkitse hänelle mitään ja siksi ei edes tajua, että jotain hullua ne voi kiinnostaa nähdä.
Mieheni on varmasti rehellisempi, kuin moni muu, mutta silti tuntuu että jotain jätetään kertomatta ja salaillaan. Sitten vielä jollain sairaalla tavalla, kun "kyttään" hänen tekemisiään toivon että löytäisin jotain josta saisin sanoa. Aina ei voi tietää sanooko/tekeekö mies asioita vain minun mielikseni. Varmasti jotain ainakin. Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän sanoa.

Ja olisi kiva kuulla jos täältä löytyy muitakin vainoharhaisia. :/