Hei, antakaapa vinkkejä mitä pitäis ajatella kun menee kauppaa ja taas jälleen kerran se jännitys iskee. Mulla tosiaan paniikkihäiriö ollut jo 7 vuotta, välillä ollut vuoden poissakin. Mutta jälleen kuvioissa. Olen kokeillut sitä että kierrän vaikka aivan toisesta suunnasta siis poimin ostokset ja joudun keskittyä siihen. Mutta olisko jollain jotain muita vinkkejä. Lääkitys ja terapia on kunnossa, mutta vinkkejä kaipailisin.
Kaupassa kävijä
7
796
Vastaukset
- kamalia paikkoja
Täällä kohtalotoverisi jolla lääkitys, mutta paniikit tulleet takaisin. Periaatteessa lääkityksen pitäis pitää kohtaukset loitolla, mutta ei. Tällä hetkellä edes xanor- joka on ennen auttanut kohtauslääkkeenä ei enää tepsi. Mietinkin voiko lääkkeille tulla immuuniksi ja pitäisikö vaihtaa. Mitä itse syöt ja kuinka kauan ollut sama lääkitys???
Eilen oli taas ihan kauhea tilanne kaupassa. En päässyt ulko-ovea pitemmälle kun silmissä alkoi hämärtyä ja luulin pyörtyväni siihen paikkaan. Menin siis täysin toimintakyvyttömäksi joka on nykyään yleistä. Ennen sentään pystyin liikkumaan kaupassa kärryihin nojaten. Onneksi mies oli mukana ja tuli vähän ajan päästä katsomaan mihin jäin. Käsipuolessa sitten roikuin autolle rauhoittumaan.
Miten sinulla ilmenee tuo kohtaus kaupassa?? Pystyt kuitenkin liikkumaan....Minä menin yleensä siinä vaiheessa kun paniikki iski esim. tavaratalossa istumaan johonkin penkille ja hätätapauksessa sovituskoppiin tai vessaan. Tietysti sitä välttelee isoja liikkeitä ja käy mieluummin pikku kaupoissa. Silloin olen esim. ruvennut laskemaan 1 eteenpäin mielessäni ja samalla mättänyt tavaraa kärryyn ja sitten kassalle koko ajan keskittyen laskemiseen. Toivoa sopii ettei ole muita asiakkaita, koska jonossa seisominen olis mahdotonta :) Samaa laskemiskikkaa olen käyttänyt aukeiden paikkojen ylittämiseen, minulla kun tähän tautiin liittyy myös agorafobia, eli ei mene hyvin. Tiellä kulkiessakin pitää mennä ihan laidassa ja sielläkin saattaa huipata.- Nimetön
Syön zoloftia. Taitaa olla jo kolmas kerta kun tätä aloin syömään ja nyt täytyy varmaa vuosi syödä. Käyn paikallisessa mielenterveystoimistossa terapiassa yksityisesti semmosella paniikkikurssilla, koska en päässyt siihen ryhmään. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa, mutta työaikojen (vuorotyö) puolesta en sinne pääse. Ja täytyy sanoa että onneksi, sillä olisin varmaan panikoinut itteni sieltä pihalle : ), niin kaupassa olen huomannut että kärrjen kanssa on helpompaan niistä saa turvaa, mutta mulla oli tänään kans huono kauppakokemus, käytiin prismassa, ja se on mulla ylimpänä siis, meidän piti kurssilla listata se mikä meille on hankalaa niin prisma on mulle se kaikkein kamalin. Muut pikkukaupat sitten sitten sen jälkeen ja työpaikka, ottaa vähän lujille. Päivittäin ajattelen että kuinkas taas tästä päivästä selviää, joskus tekis mieli itkeä kun elämä on niin raskasta ja v:mäistä. Töissä kun haen kahvia niin ajattelen että tässä mä vielä kävelen, joo en kaadu vai kaadunko, tunnustelen siinä jaloillani. Sitten kaupassa katon, että oho, tuo uskaltaa kävellä tuon käytävän päähän tai töissä että tuo aivan pokkana uskaltaa istua keittiössä. Joo, että vaikeeta on.Nim. toivotonko
- Mies Hesasta
Mulla on ehkä kans toi paniikkihäiriö...? Kaikki alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta reilu viikko sitten isossa kauppakeskuksessa. Kauhea huimaus ja silmissä sumeni ja korvissa suhisi ja olotila että elämä loppuu tähän. Lyhistymisen tunne. Selvisin jonnekin penkille istumaan ulos ja lopulta autoon huilaamaan 40 min. ajaksi takapenkille pitkäkseen. Ihmettelin että mitäköhän tämä on.
Sitten viikolla huimausta esiintyi lähes jatkuvasti, kävin sairaalassakin testeissä kun tuli rintatuntemuksiakin ja vapinaa ja pahoinvointia, mutta ei ollut vikaa testituloksissa. Lisäksi valonarkuutta oli. Nyt olen rampannut 3 kertaa lääkärin puheilla viikon sisällä näistä oireita ja tänään lääkäri mainitsi paniikkihäiriön, että voisko se olla sitä...Mutta että jatketaan vielä labrakokeilla...Ja oireet kyllä sopisivat kuin nenä päähän! Mulla on ollut koko kevät kova stressi sekä töiden puolesta että siviilielämässä, vaimon lähtö. Kamalaa miettimistä ja surua.
Ja tuo kauppakokemus on ollut minullakin tässä nyt näinä päivinä. Että kauppareissusta ei muka selviäisi:) Kerran ajoin autolla ihan oven viereen mutta en selviytynyt kauppaan sisään vaan valitsin pienemmän kaupan. Toisella kertaa kaupassa istuin kaupassa olevalle jakkaralle pitkäksi aikaa huimauksen takia, kuin muka odottaen omaa vuoroani lihatiskillä ja sitten hoipertelin autolle takaisin.
Mutta tänään selvisin eka kerran moneen päivään kauppareissusta kunnialla:)
Kävelin vaan iisisti ja nautin auringosta ja etenin pikku hiljaa.
Jotenkin sen tietäminen että mikä mulla on vikana, se jo helpottaa. Saa nyt nähdä tehdäänkö virallinen diagnoosi vielä kun menen uudestaan vielä lääkärin puheille. Mutta sopisi aika hyvin taudin oireisiin mun oireet. Tsemppiä teille, kyl se siitä! Kävelylle vaan pikku hiljaa:) - kamalia paikkoja
Mies Hesasta kirjoitti:
Mulla on ehkä kans toi paniikkihäiriö...? Kaikki alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta reilu viikko sitten isossa kauppakeskuksessa. Kauhea huimaus ja silmissä sumeni ja korvissa suhisi ja olotila että elämä loppuu tähän. Lyhistymisen tunne. Selvisin jonnekin penkille istumaan ulos ja lopulta autoon huilaamaan 40 min. ajaksi takapenkille pitkäkseen. Ihmettelin että mitäköhän tämä on.
Sitten viikolla huimausta esiintyi lähes jatkuvasti, kävin sairaalassakin testeissä kun tuli rintatuntemuksiakin ja vapinaa ja pahoinvointia, mutta ei ollut vikaa testituloksissa. Lisäksi valonarkuutta oli. Nyt olen rampannut 3 kertaa lääkärin puheilla viikon sisällä näistä oireita ja tänään lääkäri mainitsi paniikkihäiriön, että voisko se olla sitä...Mutta että jatketaan vielä labrakokeilla...Ja oireet kyllä sopisivat kuin nenä päähän! Mulla on ollut koko kevät kova stressi sekä töiden puolesta että siviilielämässä, vaimon lähtö. Kamalaa miettimistä ja surua.
Ja tuo kauppakokemus on ollut minullakin tässä nyt näinä päivinä. Että kauppareissusta ei muka selviäisi:) Kerran ajoin autolla ihan oven viereen mutta en selviytynyt kauppaan sisään vaan valitsin pienemmän kaupan. Toisella kertaa kaupassa istuin kaupassa olevalle jakkaralle pitkäksi aikaa huimauksen takia, kuin muka odottaen omaa vuoroani lihatiskillä ja sitten hoipertelin autolle takaisin.
Mutta tänään selvisin eka kerran moneen päivään kauppareissusta kunnialla:)
Kävelin vaan iisisti ja nautin auringosta ja etenin pikku hiljaa.
Jotenkin sen tietäminen että mikä mulla on vikana, se jo helpottaa. Saa nyt nähdä tehdäänkö virallinen diagnoosi vielä kun menen uudestaan vielä lääkärin puheille. Mutta sopisi aika hyvin taudin oireisiin mun oireet. Tsemppiä teille, kyl se siitä! Kävelylle vaan pikku hiljaa:)Heips mies Hesasta
kuulostaa nuo oireet kyllä tosiaan paniikkihäiriöltä. Ja se on tosiasia että tavallisimmin puhkeaa jonkin kriisin tai stressin seurauksena. Itselläni noin 19 vuotiaana ja nyt jo yli 40v :( Lohduttavaa on se, että kun menee hyvin, niin paniikin kanssakin menee hyvin ja sit taas kun tulee elämänmuutoksia niin kahta kauheampana jysähtää päälle. Eikä tosiaankaan tarvitse olla pelkkia negatiivisia muutoksia vaan itselläni esim. uusi parisuhde ja uusi työpaikka yhtä aikaa sai pasmat sekasin. Kivaa oli olla uudessa työpaikassa kun ei aina tiennyt selviääkö asiakkaan luo omin jaloin vai konttaamalla. Osittain työ sisälsi siis asiakkaiden kanssa puljaamista mutta onneksi hyvin vähän ja loppuajat sai vetää henkeä = panikoida toimistossa.
Mutta todella ikävä tauti, johon on vain suhtauduttava huumorilla. Talvella mm. sanoin miehelleni kun lähdin ulkoiluttamaan koiraa, että otan muovipussin taskuun siltä varalta jos sattuu pyörryttämään kesken kaiken. Ei ainakaan perse kastu lumihangessa istuessa :)
Eli tällaista tämä on, mutta päivä kerrallaan ja kyllä se taas aurinko paistaa ja jalat kulkee miettimättä suoraan jonakin päivänä. - Toivotonko
kamalia paikkoja kirjoitti:
Heips mies Hesasta
kuulostaa nuo oireet kyllä tosiaan paniikkihäiriöltä. Ja se on tosiasia että tavallisimmin puhkeaa jonkin kriisin tai stressin seurauksena. Itselläni noin 19 vuotiaana ja nyt jo yli 40v :( Lohduttavaa on se, että kun menee hyvin, niin paniikin kanssakin menee hyvin ja sit taas kun tulee elämänmuutoksia niin kahta kauheampana jysähtää päälle. Eikä tosiaankaan tarvitse olla pelkkia negatiivisia muutoksia vaan itselläni esim. uusi parisuhde ja uusi työpaikka yhtä aikaa sai pasmat sekasin. Kivaa oli olla uudessa työpaikassa kun ei aina tiennyt selviääkö asiakkaan luo omin jaloin vai konttaamalla. Osittain työ sisälsi siis asiakkaiden kanssa puljaamista mutta onneksi hyvin vähän ja loppuajat sai vetää henkeä = panikoida toimistossa.
Mutta todella ikävä tauti, johon on vain suhtauduttava huumorilla. Talvella mm. sanoin miehelleni kun lähdin ulkoiluttamaan koiraa, että otan muovipussin taskuun siltä varalta jos sattuu pyörryttämään kesken kaiken. Ei ainakaan perse kastu lumihangessa istuessa :)
Eli tällaista tämä on, mutta päivä kerrallaan ja kyllä se taas aurinko paistaa ja jalat kulkee miettimättä suoraan jonakin päivänä.Siis minäkin olen 35 v, en siis mikään untuvikko. Olis tosiaan kiva jos sais jonkun "mantran" mitä hokis itelleen kauppareissulla. Olen tehnyt sitä että jos tulee se huimauksen tunne niin tartun johonkin tavaraan ja rupean kattelemaan sitä. Ja taas että mikäs se tuo tuolla oikein on....Tänään vähän jännitin kun kaveri tuli käymään, että tää on tämmöstä sosiaalista kammoa ja paniikkihäiriötä. Vaikka en usko että tää näkyy päälle, työpaikalla ei kukaan tiedä tästä. Vaan itekseni sinnittelen. Tuleeko teillä muuten näitä tuntemuksia, esim kylässä? Toivon tosiaan että joku päivä menen eteenpäin, miettimättä sen enempää kuin että menen kauppaan ja sillä sipuli. Mutta tällä hetkellä lohduttaudun sillä että mä vaan olen tämmöjen jännittäjä, vaikka vaikea käsittää, olen puhelias, ulospäinsuuntautunut ja sitten tämmönen varjopuoli. Olen huomannut että yksi keino mikä auttaa selviämään, että esim kassajonossa, rupea kattelemaan jotain ihmistä jaa...tuolla on tuommoset vaatteet...ei siis millään pahalla, mutta että sais omat ajatukset pois itestä. Ja viime viikolla oli töissä palaveri, ja ajattelin että voi vitsi kuinka mä pystyn olemaan täällä ja kiva pieni huone ja ovi kiinni ja tietää että kestää 1,5 h. Mutta sit mä näpräsin muutaman kerran mun kukkaroa, kiinni ja auki ja rupesin kattomaan että hei tuo napsuttelee kynää tuo taas heiluu hermostuneesti, että hei kaikkihan jotakin näprää. Ja sit mä katoin sitä puhujaa, että jännittääköhän tuo. Mutta jus tää terapeutti sanoi mulle että etsi joku kohde ja suuntaa ajatukset siihen. Ja se tuntuu auttavan. Toivotaan että me kaikki saatais helpotusta tähän vaivaan...oikein ajattelin viime viikon terapiaistunnossa, että mä joudun käymään täällä koska mulla on vaikeuksia käydä kaupassa, tuntuu naurettavalta...Olis ihan kiva saada ns. kirjekaveri siis meilikaveri jostain kaltaisestaan. Mutta kuka nyt viittii sähköpostiosoitettaan tänne antaa. Olen joskus aikaisemmin, hävettävää kyllä tuominnut yhden ihmisen, kun kuulin että hänellä on paniikkihäiriö joskus 12 v sitten. Mun entinen mies, olen ollut avoliitossa alkoi seurustella nuoren naisen kanssa, tämä just 18 v ja minä sitten mustasukkasuuksissani juorusin kaverini kanssa puhelimessa että tällä on paniikkihäiriö, että voi jumaliste eikö ole seko, ja kappas vaan itellä siitä vuoden päästä, ei kun ensiapuun ja kerran ambulanssilla sairaalaan. Tuntuu että oliko tämä rangaistus, vai? Sen kyllä opin että ketään en mollaan psyykkisten oireiden takia. Ja positiivista tämän kanssa oppii elämään, on hyviä ja on huonoja aikoja. Nim.Toivotonko
- kamalia paikkoja
Toivotonko kirjoitti:
Siis minäkin olen 35 v, en siis mikään untuvikko. Olis tosiaan kiva jos sais jonkun "mantran" mitä hokis itelleen kauppareissulla. Olen tehnyt sitä että jos tulee se huimauksen tunne niin tartun johonkin tavaraan ja rupean kattelemaan sitä. Ja taas että mikäs se tuo tuolla oikein on....Tänään vähän jännitin kun kaveri tuli käymään, että tää on tämmöstä sosiaalista kammoa ja paniikkihäiriötä. Vaikka en usko että tää näkyy päälle, työpaikalla ei kukaan tiedä tästä. Vaan itekseni sinnittelen. Tuleeko teillä muuten näitä tuntemuksia, esim kylässä? Toivon tosiaan että joku päivä menen eteenpäin, miettimättä sen enempää kuin että menen kauppaan ja sillä sipuli. Mutta tällä hetkellä lohduttaudun sillä että mä vaan olen tämmöjen jännittäjä, vaikka vaikea käsittää, olen puhelias, ulospäinsuuntautunut ja sitten tämmönen varjopuoli. Olen huomannut että yksi keino mikä auttaa selviämään, että esim kassajonossa, rupea kattelemaan jotain ihmistä jaa...tuolla on tuommoset vaatteet...ei siis millään pahalla, mutta että sais omat ajatukset pois itestä. Ja viime viikolla oli töissä palaveri, ja ajattelin että voi vitsi kuinka mä pystyn olemaan täällä ja kiva pieni huone ja ovi kiinni ja tietää että kestää 1,5 h. Mutta sit mä näpräsin muutaman kerran mun kukkaroa, kiinni ja auki ja rupesin kattomaan että hei tuo napsuttelee kynää tuo taas heiluu hermostuneesti, että hei kaikkihan jotakin näprää. Ja sit mä katoin sitä puhujaa, että jännittääköhän tuo. Mutta jus tää terapeutti sanoi mulle että etsi joku kohde ja suuntaa ajatukset siihen. Ja se tuntuu auttavan. Toivotaan että me kaikki saatais helpotusta tähän vaivaan...oikein ajattelin viime viikon terapiaistunnossa, että mä joudun käymään täällä koska mulla on vaikeuksia käydä kaupassa, tuntuu naurettavalta...Olis ihan kiva saada ns. kirjekaveri siis meilikaveri jostain kaltaisestaan. Mutta kuka nyt viittii sähköpostiosoitettaan tänne antaa. Olen joskus aikaisemmin, hävettävää kyllä tuominnut yhden ihmisen, kun kuulin että hänellä on paniikkihäiriö joskus 12 v sitten. Mun entinen mies, olen ollut avoliitossa alkoi seurustella nuoren naisen kanssa, tämä just 18 v ja minä sitten mustasukkasuuksissani juorusin kaverini kanssa puhelimessa että tällä on paniikkihäiriö, että voi jumaliste eikö ole seko, ja kappas vaan itellä siitä vuoden päästä, ei kun ensiapuun ja kerran ambulanssilla sairaalaan. Tuntuu että oliko tämä rangaistus, vai? Sen kyllä opin että ketään en mollaan psyykkisten oireiden takia. Ja positiivista tämän kanssa oppii elämään, on hyviä ja on huonoja aikoja. Nim.Toivotonko
Heips
Tänään tulikoe. Pitäis lähteä ystävättären kanssa shoppailemaan.... apua. Varmaan raahaa minut myös prismaan ja citymarkettiin jotka on kamalimpia mitä tiedän. Prismassa varsinkin on ihan älyttömän LEVEÄT käytävät, ja nehän saa tällaisen agorafoobikon ihan pyörtymispisteeseen. Pitää varmaan hiihdellä kärryn kanssa jossain vaaterekkien yms. lomassa. Ystäväni on niin uusi tuttavuus etten ole hänelle kehdannut kertoa vielä. Kaiken lisäksi on psykologiaan erikoistunut sairaanhoitaja. Mutta kun on saanut minusta sellaisen vahvan ja ulospäinsuuntautuneen kuvan niin mene siinä sitten kertomaan häiriöstä :( Aika jännä juttu että monet p-häiriöiset joihin olen törmännyt ovat sosiaalisia, itsevarmoja ja puheliaita ihmisiä ulospain (kuten itsekin) ja sitten on tämä pimeä puoli.
Kuten itsekin sanoit olisi mukava kun olisi joku jonka kanssa vaihtaa vaikka s-postitse ajatuksia, mutta eipä taida uskaltaa. Kerran yks rouva ehdotti sitä ja meikis kirjoitti pitkän stoorin elämästään ja arvaa tuliko vastausta.. ei. Kysyin vielä jälkeenpäin, että mistä johtuu, mutta ei siihenkään vastausta. Kirjoittelee kyllä edelleenkin melkein päivittäin palstalla. Että tällaiset tapaukset saa sitten luottamuksen menettämään.
Jaksamista ;) - Organon
Toivotonko kirjoitti:
Siis minäkin olen 35 v, en siis mikään untuvikko. Olis tosiaan kiva jos sais jonkun "mantran" mitä hokis itelleen kauppareissulla. Olen tehnyt sitä että jos tulee se huimauksen tunne niin tartun johonkin tavaraan ja rupean kattelemaan sitä. Ja taas että mikäs se tuo tuolla oikein on....Tänään vähän jännitin kun kaveri tuli käymään, että tää on tämmöstä sosiaalista kammoa ja paniikkihäiriötä. Vaikka en usko että tää näkyy päälle, työpaikalla ei kukaan tiedä tästä. Vaan itekseni sinnittelen. Tuleeko teillä muuten näitä tuntemuksia, esim kylässä? Toivon tosiaan että joku päivä menen eteenpäin, miettimättä sen enempää kuin että menen kauppaan ja sillä sipuli. Mutta tällä hetkellä lohduttaudun sillä että mä vaan olen tämmöjen jännittäjä, vaikka vaikea käsittää, olen puhelias, ulospäinsuuntautunut ja sitten tämmönen varjopuoli. Olen huomannut että yksi keino mikä auttaa selviämään, että esim kassajonossa, rupea kattelemaan jotain ihmistä jaa...tuolla on tuommoset vaatteet...ei siis millään pahalla, mutta että sais omat ajatukset pois itestä. Ja viime viikolla oli töissä palaveri, ja ajattelin että voi vitsi kuinka mä pystyn olemaan täällä ja kiva pieni huone ja ovi kiinni ja tietää että kestää 1,5 h. Mutta sit mä näpräsin muutaman kerran mun kukkaroa, kiinni ja auki ja rupesin kattomaan että hei tuo napsuttelee kynää tuo taas heiluu hermostuneesti, että hei kaikkihan jotakin näprää. Ja sit mä katoin sitä puhujaa, että jännittääköhän tuo. Mutta jus tää terapeutti sanoi mulle että etsi joku kohde ja suuntaa ajatukset siihen. Ja se tuntuu auttavan. Toivotaan että me kaikki saatais helpotusta tähän vaivaan...oikein ajattelin viime viikon terapiaistunnossa, että mä joudun käymään täällä koska mulla on vaikeuksia käydä kaupassa, tuntuu naurettavalta...Olis ihan kiva saada ns. kirjekaveri siis meilikaveri jostain kaltaisestaan. Mutta kuka nyt viittii sähköpostiosoitettaan tänne antaa. Olen joskus aikaisemmin, hävettävää kyllä tuominnut yhden ihmisen, kun kuulin että hänellä on paniikkihäiriö joskus 12 v sitten. Mun entinen mies, olen ollut avoliitossa alkoi seurustella nuoren naisen kanssa, tämä just 18 v ja minä sitten mustasukkasuuksissani juorusin kaverini kanssa puhelimessa että tällä on paniikkihäiriö, että voi jumaliste eikö ole seko, ja kappas vaan itellä siitä vuoden päästä, ei kun ensiapuun ja kerran ambulanssilla sairaalaan. Tuntuu että oliko tämä rangaistus, vai? Sen kyllä opin että ketään en mollaan psyykkisten oireiden takia. Ja positiivista tämän kanssa oppii elämään, on hyviä ja on huonoja aikoja. Nim.Toivotonko
niin tuttua. Minullakin Prisma on kaupoista inhokkilistalla ykkösenä. Selviän siellä kyllä itsekseni kärryjen kanssa, jos ei tarvia seistä pitkään jonossa. Mutta siellä on muutenkin niin perseestä kun pitää kilometrikaupalla kulkea hakemaan maitopurkkia, että enpä siellä paljon käy.
Minulle kaikkein pahin yksittäinen paikka on kirjasto. Kirjahyllyjen välissä voin kyllä lymyillä, mutta lainauspisteet on sijoitettu sellaisen ison hallin laitamille. Ja tietokirjallisuus on sen hallin toisella puolella. Jotenkin sinne ehkä voi hiipiä seiniä pitkin mutta pois sieltä ei meinaa päästä. Minun kirjastoreissut on jo vuosia olleet sellaisia, että mies lainaa kirjat tai vie minut lainaustiskille kädestä pitäen. Joskus käyn lastentiskillä lainaamassa, se on paremmassa paikassa, mutta tietysti ne virkailijat tuijottaa että mitä tuo tuossa tekee. Pahimpina kausina olen käynyt pitkät matkat pienessä sivukirjastossa jossa ei ole näitä aukioita. Ihmetyttää miten nämäkin julkiset paikat suunnitellaan, sillä monet varmaan kokee tuollaiset aukeat syystä tai toisesta epämiellyttäviksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869