Täytyy vaan saada purkautua jonnekin, kun en voi kenellekään puhua :/ olen ollut aika pitkään karkki yms herkku lakossa, mutta tänään sorruin syömään karkkia ja leivoksia.. sitten tuli piinallisen huono omatunto ja muutenkin huono olo, ja päätin oksentaa. karkit sain kokonaan pois, mutta leivoksia söin myöhemmin, ja silloin en voinut oksentaa kun meillä oli kaikki kotona :/ minulle jäi sitten huono omatunto ja tuli muutenkin ällö olo.. lähdin sitten lenkille ja siellä pyörrytti ja koski päähän ja muutenkin tuntui että tukehdun. ja kun tulin kotiin, rappiksessa tuoksui pizzalle, ja tiesin että se tulee meiltä. söin sitten puoliksi ja loput laitoin jääkaappiin kun en jaksa/pysty syödä. en taaskaan voinut oksentaa. Pitää sitten huomenna olla syömättä. nyt jotenkin masentaa kamalasti, ja pelottaa että poikaystäväni joskus jättää minut näiden ihrojen takia. :( olemme olleet yhdessä vasta vähän aikaa, emmekä tänäänkään ole puhuneet paljon mitään, vaikka molemmat koko ajan mesessä. masentaa. en uskalla puhua hänelle, en tiedä miksi. hän ei varmaan edes halua :/ varmaan pitäisi itse sanoa että ollaankos vain kavereita ennen kuin hän ehtii. en jaksaisi tulla enää jätetyksi. Ja kaikki varmaan sisimmässään haluavat hoikan, kiinteän, isotissisen ja kauniin tyttöystävän, vaikka he sanoisivat että luonteella on heille merkitystä enemmän. pelottaa ja ahdistaa. en kestä elää tällaisena ihrakasana koko elämääni, tuntuu että mahani kasvaisi koko ajan. sekoan. masentaa ihan kauheasti :( toivottavasti tämä menee taas vähäksi aikaa ohi.. anteeksi kun purkauduin :)
Paha olo
2
462
Vastaukset
- stella
mulla on sama juttu..paitsi että en seurustele.Ei ois ikinä pokkaa alkaa seukkaan kenenkään kans,ei ainakaan tällä kropalla...miettisin aina et tuijottookohan se mun mahaa/reisiä jne ainakun se katsahtaa muhun päin ja et se varmaan ajattelee et "ompas siinä...tuju tyttö"vaikka olen "painoltani" normaali, mulla on niin paljon löysää jokapaikas et itsetunto on jatkuvasti maassa...en pysty elään tän tuskan kans.mun on pakko saada laihutettua millä hinnalla melkeenpä tahansa, koska ei kukaan voi elää näin..ainakaan kovin kauaa.
- ADD-tyttö
...ainakaan minun mieheni ei vaadi minulta mitään hoikkuutta ja kiinteyttä, enkä ole kuullut kenenkään muunkaan fiksun miehen vaativan :).
Se, ettei mies ymmärrä, että naisen kuuluu olla tietyistä paikoista pyöreä ja pehmeä kertoo siitä, että kyseessä on sisimmässään joko pikkupoika tai pikkupoikien ihailija. Sitä paitsi, jos jätkä jättää joidenkin täysin fiktiivisten "läskien" takia, hän olisi luultavasti riittävän ääliö jättääkseen jossakin ulkonäköön vaikuttavassa kriisitilanteessakin. Epätäydellinen ulkonäkö on miehille luonnetesti, jonka vain typerimmät reputtavat B-).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853