Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että kaikki lapset maailmassa pelastuvat, koska he uskovat Jumalaan. Myöskään itse en voi uskoa, että lapset kuollessaan joutuisivat kadotukseen. Haluaisin kuitenkin tiedustella tästä lapsenuskosta enemmän. Millaista lapsen usko oikeastaan on? Pieni lapsi (3-6-vuotias) ymmärtää jo hyvin paljon, ja usein uskoo täysillä oman kulttuurinsa uskontoon. Esimerkiksi Islamilaisessa maailmassa pieni lapsi rukoilee iltaisin Allahia, Japanissa taas omia esi-isiään, Intiassa muita Jumalia jne. He eivät siis kohdista uskonnollisia tunteitaan Jeesukseen, vaan pitävät kristinuskoa vääränä uskona, kuten heille on aikuisten taholta opetettu. Jos kyseessä olisi aikuinen, niin tällainen henkilöhän olisi kristinuskon näkökulmasta automaattisesti epäuskoinen, mutta koska hän on lapsi, niin hän on uskovainen.
Mitä lapsen usko siis on? Vai pelastuuko esim. Allahiin uskova lapsi kuollessaan siten, että Jumala antaa hänelle anteeksi väärät uskomukset, koska hän ei ole tiennyt mitä tekee?
Lapsen
14
861
Vastaukset
- joutuu helvettiin
automaattisesti. Samoin jehova-, mormoni-, ev.lut.-lapset ja muut vääräuskoiset. :)
- uskollinen vl
vain ME pelastumme! Muut ovat tulen ruokaa! näin on muistaakseni, vl:ssa opetettu.
- -ihminen-
Tällainen rasistinen vihamielisyys ja leitsonta vihamielisyyteen on järkyttävää, enkä ymmärrä miten tämän palstan sheriffi antaa tällaista propagandaa olla täällä, kun muilta palstoilta tällaiset vihamieliset ja sairaat kirjoitukset poistetaan välittömästi.
ja sinulle:
olet itse tuominnut omat lapsesi helvettiin, sillä jos sinä tuomitset, niin Jumala totisesti tuomitsee sinut itsesi juuri sillä tavalla, jolla toisia tuomitsit.
Jos olisit vähääkään huolissasi, niin miksi et kulje päivittäin julistamassa evankeliumia niille, joita tuomitset, jotteivat he tulisi tuomituiksi?
te l-ihmiset olette tunnetuja rasismista, koska te ette tee työtä eri ihonväristen kanssa julistaaksenne heille evankeliumia.
Sitten tällaiset rasistiset kirjoituset vielä lisäävät ja lietsovat teidän harjoittamaanne rasismia.
Ihmettelen, miten te vielä saatte kuulua ev.lut. kirkoon... teidän olisi oikeasti pikaisesti erotettava, sillä te olette järkyttäviä..
Sinä olet uskovaisten irvikuva ja rasismin ylläpitäjä ja siihen lietsoja ja halvennat kristittyjä ja Kristitnuskoa.
- maailman
lapset pääsevät kuoltuaan taivaaseen,koska "lasten kaltaisten on taivaan valtakunta."Jeesushan siunasi lapsia,vaikka ei tiennyt,mihin he uskoivat.Olihan silloinkin moniin uskoihin uskovia ihmisiä.Lapsen pelastaa siis lapsen usko.
- iässä
tämä lapsen usko lakkaa, ts. minkä iän jälkeen lapsi kuollessaan ei enää pelastu?
Toivotko sinä ei-vl-lapsien kuolemaa jotta he pelastuisivat? - ikä?
iässä kirjoitti:
tämä lapsen usko lakkaa, ts. minkä iän jälkeen lapsi kuollessaan ei enää pelastu?
Toivotko sinä ei-vl-lapsien kuolemaa jotta he pelastuisivat?Lapsen usko ei ole pelastavaa uskoa, jos lapsi ei ole sellaisessa iässä, että hän kykenee johonkin uskomaan. Asiaa pitää lähestyä toisin.
Vastasyntynyt lapsi kelpaa Jumalalle samoin kuin Adam kelpasi ennen syntiinlankeemusta, eli viattomuuden perusteella. Pieni lapsi ei ole mitään sellaista tehnyt, mistä hänet voisi tuomita kadotukseen.
Kun sitten lapsi varttuu ja alkaa ymmärtää oikean ja väärän eron ja tahallaan, tarkoituksella tekee pahaa, silloin hän tulee vastuulliseksi. Siihen ei ole olemassa mitään tiettyä ikää, vaan lapsen oma ymmärrys ratkaisee.
Näin sen ainakin minä olen nähnyt. - älä tyhmiä
ikä? kirjoitti:
Lapsen usko ei ole pelastavaa uskoa, jos lapsi ei ole sellaisessa iässä, että hän kykenee johonkin uskomaan. Asiaa pitää lähestyä toisin.
Vastasyntynyt lapsi kelpaa Jumalalle samoin kuin Adam kelpasi ennen syntiinlankeemusta, eli viattomuuden perusteella. Pieni lapsi ei ole mitään sellaista tehnyt, mistä hänet voisi tuomita kadotukseen.
Kun sitten lapsi varttuu ja alkaa ymmärtää oikean ja väärän eron ja tahallaan, tarkoituksella tekee pahaa, silloin hän tulee vastuulliseksi. Siihen ei ole olemassa mitään tiettyä ikää, vaan lapsen oma ymmärrys ratkaisee.
Näin sen ainakin minä olen nähnyt.kehtaa kysellä. Jumalalla ei ole valtaa näihin asioihin, SRK päättää.
- toivo
iässä kirjoitti:
tämä lapsen usko lakkaa, ts. minkä iän jälkeen lapsi kuollessaan ei enää pelastu?
Toivotko sinä ei-vl-lapsien kuolemaa jotta he pelastuisivat?kenenkään lapsen kuolevan sen takia,että hän pääsisi taivaaseen.Ei voida sanoa mitään tarkkaa ikää,milloin pelastuu,milloin ei.Se riipuu kehitystasosta.Jotkin lapset ymmärtävät vasta rippikouluiässä,yleensä ala-asteen ensimmäisillä luokilla.
- Sisar minäkin
Pitäisi tätäkin asiaa tutkia Sanasta enemmän, mutta
Uskon lapsien pääsevän Taivaaseen Jeesuksen ristintyön tähden, vaikka eivät olisi Jeesuksesta kuulleetkaan. Jumala tietää, jos joku lapsi (tai aikuinenkaan) ei ole voinut löytää totuutta. Lapsi on Taivaskelpoinen, aina, vaikka vanhempiensa opetuksen perusteella Pirua kumartaisi. Sama koskee myös esim. syvästi kehitysvammaisia tms.
Lasten kaltainen on Taivasten Valtakunta! (Tämä Raamatun lause tarkoittaa kyllä muutakin, eli lapsen lailla tulisi uskoa, aidosti, aikuisenkin).syntyvät Jeesuksessa Kristuksessa, ja heillä on elämä ja vanhurskaus (Room.5:18) ja he uskovat (Matt.18:6).
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 muistaakseni). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.- VL MUMMI
weha kirjoitti:
syntyvät Jeesuksessa Kristuksessa, ja heillä on elämä ja vanhurskaus (Room.5:18) ja he uskovat (Matt.18:6).
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 muistaakseni). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.Kaikki pienet lapset ovat Kristuksen lunastustyön jäljeltä.Eli he eivät ole tahrineet itseään synnillä, olipa heidän vanhempansa miten ajattelevia ja opettavia tahansa. Kun lapsi alkaa ymmärtämään hyvän ja pahan eli Jumalan ääni omassatunnossa alkaa puhumaan , vastuu siirtyy lapselle itselleen.Luther puhuu 6-7 vuoden iästä,ajatelkaa vanhemmat, mikä vastuu meille on annettu. Raamattu sanoo "joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmmistä , parempi olisi ,että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin merensyvyyteen "
- utelias
weha kirjoitti:
syntyvät Jeesuksessa Kristuksessa, ja heillä on elämä ja vanhurskaus (Room.5:18) ja he uskovat (Matt.18:6).
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 muistaakseni). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden."monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden."
Ei tunnu oikein reilulta, jos ei saa mitään mahdollisuutta pelastua? Miten näkisit tämän? Eihän se lohduta, että vaikka 1000 vuotta sitten jollekin kansalle on saarnattu, eivätkä uskoneet, joten miksi nykypolvi kärsisi? - kuka säilyttäisi
utelias kirjoitti:
"monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden."
Ei tunnu oikein reilulta, jos ei saa mitään mahdollisuutta pelastua? Miten näkisit tämän? Eihän se lohduta, että vaikka 1000 vuotta sitten jollekin kansalle on saarnattu, eivätkä uskoneet, joten miksi nykypolvi kärsisi?uskon ja korjaa heidät sieltä väärien oppien pimennosta, missä ei Jumalan valtakunnan kutsua juuri kuule kotiin jo lapsuudenuskossa, näin uskon.
- Ksantippa
kuka säilyttäisi kirjoitti:
uskon ja korjaa heidät sieltä väärien oppien pimennosta, missä ei Jumalan valtakunnan kutsua juuri kuule kotiin jo lapsuudenuskossa, näin uskon.
Kylläpäs se kävikin kätevästi. Hups vaan eikä tarvitsekaan ajatella eikä ihmetellä, eikä varsinkaan tehdä mitään lähetystyötä eikä kantaa vastuuta lähimmäisistä. Voit siis kaikessa rauhassa käpertyä omahyviseen tyytyväisyyteensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h442915Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062691Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv352411Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501918- 321884
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141523- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021213- 1771193
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.721041