Olen 26-vuotias tyttö ja valmistun pian yliopistosta. Muutoin elämäni on mallillaan, mutta kammoan puhua perheestäni muille ihmisille. Kerta minulla ei ole ollut hyvä olla siinä, pitäisin mielelläni perheeni (etenkin äitini) erossa asioista, joita minulle nykyisin tapahtuu. Kuulostanee itsekkäältä ja lapselliselta, mutta haluaisin, etten välttämättä olisi missään tekemisissä vanhempieni kanssa.
Näitä ikäviä asioita ovat äitini mielenterveysongelmat ja kiihkouskovaisuus, isäni puolestaan on ollut aina hyvin etäinen. Minä olen olemassa siksi, että äitini halusi vauvan ja alunperin isäni ei ollut kuvioissa mukana lainkaan. Kuitenkin he päätyivät yhteen, avioelämä oli riitaisaa ja vaikeaa alkuvuodet, mutta nykyisin tasaisempaa.
Voi kuulostaa julmalta, mutta mieluiten jättäisin perheeni taka-alalle, koska se on kaukana normaalista. Tiedän, ettei mikään perhe ole täydellinen taikka "normaali", mutta joissain perheissä asiat kuitenkin ovat paremmin. Vanhemmat eivät ole esim. eläkkeellä mielenterveysongelmien takia ja perheessä on oikeaa perheen tuntua, turvallisuutta ja luottamusta.
Tästä asiasta on muodostunut minulle suuri häpeän aihe, jonka myöntäminen itsellenikin on vaikeaa. Tunnen myös alemmuutta verratessani itseäni muihin ihmisiin taustastani johtuen. Kadehdinkin usein muita kuullessani, kuinka muilla ihmisillä on läheiset väliin edes toiseen vanhempaansa jne.
Enkä nyt tarkoita, että minun olisi pitänyt syntyä kultalusikka suussa. Enkä halua syyttää taustaani siitä, minkälainen ihminen minusta on tullut, sillä monet asiat ovat kuitenkin hyvin. Toisaalta olen myös ujo, hiljainen ja huonolla itsetunnolla varustettu. Kestää todella kauan, ennen kuin pystyn tutustumaan ihmiseen, eikä elämässäni kovin monia läheisiä ihmissuhteita ole ollutkaan.
Olen myös huomannut, että olen onnellisin silloin, kun perheeni ei tiedä asioistani. En voi sille mitään, että koen taustani rasitteeksi esim. kun ajattelen tutustumista muihin ihmisiin. Jotenkin pelkään, etteivät he hyväksy minua, jos tietävät totuuden. Kysyisinkin, että kuinka te muut, joita ahdistaa perheenne, olette esim. kertoneet tästä parisuhteessa? Tämä on vain niin suuri häpeän aihe minulle, etten millään haluaisi/voisi enää jatkossa kertoa oloistani, kerta se aiheuttaa masennusta ja huonommuuden tunnetta.
Tiedän, että voisin vaikkapa kasvaa aikuiseksi pikkuhiljaa. Se vain ei ole niin yksinkertaista, jos lapsuus ja nuoruus eivät ole olleet kovin hyvät. Äitini esim. uhkaili lähtevänsä pois minulle ja siskolleni, jos emme totelleet häntä. Myös ilmeisesti minut ja siskoni olisi voitu huostaanottaa, kun olimme ala-asteella.
Mitä siis tehdä, jos menneisyys kummittelee? Jotenkin tuntuu, että terapia olisi loputon suo.
kkk
3
283
Vastaukset
- samoja ongelmia
Kuulostaa todella tutulta,ihan omasta menneisyydestäni, jotain eroja kuitenkin on .
Häpen itsekin omaa perhettäni koska ovat niin erikoisia.
Uskon että terapiasta on paljonkin apua, itselläni ainakin oli. Aina ei vain löydä oikeaa terapeuttia ja se voi olla sattumankauppaa.
Terapian kautta olen alkanut ymmärtämään erillisyyteni vanhemmistani, vaikka kuulostaa itsestäänselvyydeltä sen käsittäminen vie jonkin aikaa . Lapsi samaistuu vanhempaansa ja kantaa taakkaa heidän teoistaan vielä aikuisällä. Itse olen 27 ja vasta pikkuhiljaa olen ymmärtänyt olevani vain minä itse. Vaikka elinkin vanhempieni vaikutuspiirissä, niin onhan minulla muunkinlaisia kokemuksia ihmissuhteista, niinkuin varmasti sinullakin. Olet siis kaikkien tapaamiesi ihmisten summa, et ainoastaan vanhempiesi tuotos!!.
Itse aloin työn selvittämällä hieman vanhempieni taustaa. En tiedä onnistuuko sinulla jos et ole esimerkiksi puheväleissä heidän kanssaan. Mutta kun olen ymmärtänyt millaisista oloista he ovat ja millaisia isovanhempani olivat, se oli minulle jo alku. Ymmärrän paremmin isäni alkoholisimin ja neurooseja jne. kun tiedä että hän on ollut lihava lapsi ja todella raa´asti koulukiusattu. Samoin kuin se että ymmärsin isänkin käyttäytymismalliensa juontuvan siitä (ja huom hänen ikäpolvellaan ei ollut mitään apuja, ei lääkkeitä , terapeutteja tai vastaavaa!!!, meillä nykyajan lapsilla on tämä kaikki.), äiti on sitten toinen juttu. Koska olet itse vielä nuori sinulla on mainio tilaisuus vielä muuttaa itseäsi sllaiseksi mitä koet olevasi. Suoraan sanoen koska olet yths:n alaisena saat nopeasti terapiaa, muutoin sitä voi olla vaikea saada. Äkkiä siis luuri käteen. Heikkouksistaan ei todellakaan ole noloa puhua ammattilaisille, he ovat koulutettuja auttamaan meitä, eikä heidän kanssaan tarvitse hävetä (outo kokemus minulle ainakin).
Olen myös ymmärtänyt että EIHÄN MINUN TARVITSE KERTOA kaikkea vanhemmistani muille, eiväthän he voi tietää millaisen vaikutuksen alla olen ollut. Kukaan ei siis voi nähdä lävitseni. Enhän minäkään toisiin ihmisiin tutustuessani heti mieti millaisiakohan heidän vanhempansa ovat olleet. Ole siis enemmän armollinen itsellesi. Minunkin perheessäni vanhemmilla oli monenmoisia mielenterveysongelmia, masennusta, alkoholismia, neuroottisuutta. Jotain on siirtynyt minuunkin ja juuri siksi varmaan häpesinkin niin paljon vanhempiani.
Itseänsä voi muuttaa eikä mikään ole menneisyydestä täysin kiinni. Kannattaa hyväksyä että vanhemmat ovat mitä ovat, eivät yleensä muutu mutta sinä voit olla juuri se mitä koet olevasi.
Terapeuttini kehoitti minua lukemaan jonkin kirjan vuosi sitten jostain häpeästä joka siirtyy suvussa. En nyt valitettavasti muista mikä kirjan nimi oli mutta itsekin yritän sitä juuri metsästää. Se kertoo häpeän siirtymisestä. Vanhemmille voi olla ollut suuri häpeä sairastua henkisesti ja häpeä siirtyy lapseenkin. Se on salakavalaa. Kirjassa kuulemma puhutaan kuinka häpeästä pääsee pois jottei sitä enää siirrä omille lapsilleen.
Täytyy myös muistaa että vanhemmalle sukupolvelle mielenterveysongelmat olivat häpeäksi, onneksi pikkuhiljaa tabu on avautumassa kaikille. Pidin esimerkiksi siitä että Ville Valo myönsi kärsivänsä paniikkihäiriöstä. Asioista tulisi enemmän puhua siten vältämme häpeän. (täytyykin tilata sellainen hassun hauska nimipaita jossa lukeepi tyyliin: äiti on nyt hieman masentunut), jos tiedät mitä tarkoitan =)
Parhaan ystäväni äiti meni todella nuorena varhaiseläkkeelle mielenterveysongelmien takia ja mitä minä ajattelin; en mitään kun kaverini on tosi hyvä tyyppi. Tuskin sinunkaan kaverisi miettivät miksi vanhempasi on eläkkeellä, eivät ainakaan sellaiset ihmiset joihin kannattaa tutustua.
Ja tsemppiä sinulle!!Minäkin olen yliopisto-opiskelija ja häpeän vielä hieman vanhempiani ja olen ihan normaali, pieni häpeä vain takaraivossa aina painaa... Tosin ei niin paljon kuin ennen. Olisikohan sinulle jäänyt jotain kesken, siis ettet olisi täysin vielä käsitellyt esimerkiksi lapsuuttasi. Minua auttoi tosi paljon palaaminen lapsuusmuistoihin ja lopulta hyväksyminen. Kun annoin anteeksi vanhemmilleni vapauduin. Anteeksi antaminen aidosti auttaa.
Minäkin joskus kahdehdin muiden "normaaleja" perheitä, mutta ovatko ne oikeasti niin normaaleja? Pinnan alla kyteen ihan kaikilla ihmisillä monenmoista, et ole yksin tunteittesi kanssa!!Meitä on monta!!
Jos minäkin pääsin häpeästä pääset sinäkin , ja minullakin on vielä paljon tekemistä itseni kanssa etten enää häpeäisi. =D Ihan itsesi takia mene terapeutille, ei ole loputon suo. Päivastoin se on tie suosta ulos vaikka hieman rankkaa henkisesti onkin !!!!Minua se auttoi tosi paljon.
Toivottavasti tästä on apua mutta huomaan että saattaisit (?) kokea ihan samaa häpeää kuin minäkin. Vaikka aina en edes tennyt mistä häpeäni ja huono itsetuntoni johtui.
Pitkä puheenvuoro mutta tunnistan itseäni sinun kertomuksessasi tosi paljon ja uskon sinulla löytyvän voimavaroja eheytymiseen. Pääasia ettet lakaise asiaa maton alle ja jo se tekee sinusta vahvemman kuin monesta muusta! - samoja ongelmia
Itselle myös auttoi se etten vähään aikaan pitänyt kovasti yhteyttä vanhempiini. En kertonut heille henkilökohtaisista asioistani vaan lähinnä puhuin säästä. Mielestäni ei kannata täysin menettää kontaktia vanhempiinsa, paremminkin olla hieman etäinen ennenkuin on itse saanut selvitettyä mielessään että on erillinen heistä. Nykyisin katson heitä eri silmin ja olen todella iloinen etten katkaissut suhteitani heihin. En tiedä tilannettasi mutta oma kokemus on se että anna ajan kulua, älä tee mitään peruuttamatonta, ota etäisyyttä niin voit nähdä heidät eri silmin. Katsoa asiaa objektiiviselta näkökannalta. Meillä ei kuitenkaan ole kuin yksi isä ja äiti.
Tiedän myös ihmisiä jotka ovat katkaisseet välinsä vanhempiin ja katuneet sitä. Mutta joka tilanne on omansa, tee kuten parhaimmaksi näet. Ja jos sinulla on sisaruksia niin jos suinkin mahdollista niin yritä jutella heidän kanssaan lapsuutesi asioista. Siis tietenkin jos sattuu sopiva tilaisuus ja heillä on myös kiinnostusta selvittää tuntojaan. Itse vieläkin odotan että veljeni on valmis keskustelemaan kanssani asiasta, en vielä ole ottanut sitä puheeksi mutta toivon että voimme vielä joskus jutella kun hän on siihen valmis.
Voimia sinulle! - Parisuhteesta
Luin tuon uuudestaan vielä todella ajatuksella ja huomasin tuon parisuhde aspektin.
Itselläni oli ihan hirveää keroa avomiehelleni, jolla oli aidosti koko perhe ihanteellinen,normaali, rakastava jne. Kesti ehkä vuosi kun pystyin kertomaan , sitä ennen pidin kulissia.
Joskus kadehdin avomiestäni, hän on saanut niin paljon (hassua minun perheeni on rikas-hänen vanhempansa ovat työläisiä ,mutta hän on saanut enemmän monessa mielessä). Tunnen välillä arvottomuutta kun olen hänen kanssaan, hän on niin tasapainoinen. Vaikea sanoa miten kannattaa kertoa. Hyvän perheen lapset saattavat karsastaa meitä "huonon perheen lapsia", vaikka itse olen rikkaasta perheestä niin en koe perhettäni niin hyväksi-meitä on kaikissa sosiaaliluokissa!
Vanhempana ihmiset onneksi hyväksyvät paremmin asioita. Vähitellen olen myös huomannut ettei hänenkään perheessään kaikki ole ollut ihan ok. Hän sanoi että minun avullani mieheni ei pidä enää vanhempiaan täydellisenä, että hän on oppinut ettei asiat ole niin yksioikoisia.
Mieheni perhetausta on minun vastakohtani mutta mutta....ei se haittaa. Monethan eivät edes tiedosta että jotain on vialla. Esimerkiksi mieheni perheestä on löytynyt lopulta aika dominoiva äiti, joka mieheni mielestä oli ennen itse täydellisyys.
Kun vuodet kuluu yhä vähemmän sillä on niin merkitystä. Valitettavasti monelle on merkitystä tuolle perheelle ja mieheni oli ihan järkyttynyt ensi kertaa kun vein heidät vanhempieni luo. Häpesin!!!Isäni nuokkui alkoholihuuruissa jne....Mutta jos rakastaa ja kerrot ongelmistasi avoimesti jne niin varmasti sillä ei ole väliä. Se on sinun persoonastasi kiinni. Jos se on niin tärkeää miehelle niin sitten ei ole oikeanlainen. Itsekin vielä hieman taistelen itsetuntoni kanssa tämän miehen kanssa...alkanut pikkuhiljaa iän myötä hyväksyä (hän on 2 v. nuorempi kuin minä). Ikä tuo aidosti suvaitsevuutta =D
Rakkaus on anteeksiantava.
Olipas terapeuttista vastata tuohon viestiin koska asia tuntui niin läheiseltä itsestäni, aloin ihan romaania pakertaa =D. Tuli itselläkin ajattelemisen aihetta.
Hyvää yötä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853