Mun mörökölli on erittäin energinen pikkukaveri ja olen harkinnutkin sille seuraa,mutta tyttö vai poika?
Mitä jos poikaa ei leikkaa ja pitää tyttökanin eri häkissä, paitsi jaloitellessa?
Kääpiöluppakorvakanini on viisikuukautinen poikakani, joka joskus jaksaa murjottaa mökkinsä katolla jopa monta tuntia.
Jos siis toisen kanin seuraksi hankin, mitä on otettava huomioon ja onko muuta mahdollisuutta, kuin kastorointi.
Mitä jos eivät tulekaan toimeen?
,Minulla poikakani
5
322
Vastaukset
- anznu
Kaksi uroskania tulevat erittäin harvoin toimeen ja kastroimattomasta uroksesta ja naaraasta tulee jollain 110prosentin todennäköisyydellä poikasia - niiden ei tarvitse olla yhdessä kuin muutama sekunti ja riski on jo olemassa. Kastroi pikkuisesi ihmeessä ja ota naaras kaveriksi niin ei ole ainakaan yksinäistä hänellä :). Leikattu uros naaras -pariskunta tulee kaikista varmimmin hyvin toimeen, mutta silloinkin on tietenkin pieni mahdollisuus ettei yhteiselo sujukaan. Kannattaa joko järjestää mahdollisuus pitää kanit erillään tai sopia etukäteen kasvattajan kanssa mahdollisesta palauttamisoikeudesta, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.
- Alfred the monster
Kiitos vihjeestä, osaako kukaan kertoa, missä on espoossa mahd. käydä kastroimassa kani, ja hinta?
- green
Alfred the monster kirjoitti:
Kiitos vihjeestä, osaako kukaan kertoa, missä on espoossa mahd. käydä kastroimassa kani, ja hinta?
Ainakin Hesassa oli yli 100 €,joten Espoossa olisko suurinpiirtein saman verran.Puh.luettelosta varmaan löytyy e.lääk. numero.
- tanja
Kaksi urosta eivät tule toimeen (hyvällä säkällä samasta poikueesta voivat tulla)
Leikkauta uros kun täyttää 6kk. Naarasta ja urosta ei missään tapauksessa voi juoksuttaa yhdessä jos poikasia ei haluta!!!!
Jos poika on leikkaamaton on juoksutuksen tapahduttava erikseen!
Tuskin kanisi murjottaa....se vain haluaa rauhaa. (samalla tavalla me katselemme tv:tä tai luemme kirjaa kaikessa rauhassa.)Kaverin hankkimisen jälkeen ne loikoilevat yhdessä...
Kyllä yleensä naaras ja uros toisensa ajan kanssa hyväksyvät-jos eivä on toinen häkki pakollinen.- tikrukani
itse aijon ottaa poikakanini kaveriksi tyttö kanin en aio leikata mutta pidän ne eri häkeissä ja jalottelen niitä eri aikaa mutta kanien häkit tulevat olemaan vierekkäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575825Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773123Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232320No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402045- 191938
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61589Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191201Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057