Hei!
Kyselisin apua en niinkään ongelmaan vaan mieltäni askarruttavaan asiaan.
Itselläni on 16 vuotiast tytär. Hän oli todella iloinen ja hymyileväinen. Kyllä hän vieläkin hymyilee paljon mutta iloisuus on kadonnut.
Hänellä ja hänen poikaystvällään meni suhde tuossa n. kuukausi sitten poikki ja siihen tyttäreni iloisuus hävisi. Hän istuu huoneessaan kynttilöiden valossa ja on lopettanut aika hyvin syömisen vaikka yritän pyydellä häntä aina kanssani syömään. Hänelle oli kova pala kun erosimme mieheni kanssa mutta hän ymmärsi sen todella hyvin ja toipuikin aika nopeaan. Erostamme on n. vuosi.
Nyt eräänä yönä kävin sammuttamassa tyttäreni huoneesta valot ja huomasin että hän nukkui puristaen isoa pehlolelu oravaa. Siis hän kunnolla puristi oravaa. Onko tämä jotain yksinäisyyden, turvattomuuden vai minä tunnetta?
En ole enää pitkiin aikoihin edes nähnyt hänellä mitään "unilelua"... Mutta jos joku osaisi kertoa että saisin mielenrauhaa.
Kyselisin apua en niinkään ongelmaan vaan mieltäni askarruttavaan asiaan.
Itselläni on 16 vuotiast tytär. Hän oli todella iloinen ja hymyileväinen. Kyllä hän vieläkin hymyilee paljon mutta iloisuus on kadonnut.
Hänellä ja hänen poikaystvällään meni suhde tuossa n. kuukausi sitten poikki ja siihen tyttäreni iloisuus hävisi. Hän istuu huoneessaan kynttilöiden valossa ja on lopettanut aika hyvin syömisen vaikka yritän pyydellä häntä aina kanssani syömään. Hänelle oli kova pala kun erosimme mieheni kanssa mutta hän ymmärsi sen todella hyvin ja toipuikin aika nopeaan. Erostamme on n. vuosi.
Nyt eräänä yönä kävin sammuttamassa tyttäreni huoneesta valot ja huomasin että hän nukkui puristaen isoa pehlolelu oravaa. Siis hän kunnolla puristi oravaa. Onko tämä jotain yksinäisyyden, turvattomuuden vai minä tunnetta?
En ole enää pitkiin aikoihin edes nähnyt hänellä mitään "unilelua"... Mutta jos joku osaisi kertoa että saisin mielenrauhaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, huolestunut äiti. Hienoa, että olet huomannut tyttäresi surun.
Keskity häneen, anna hänelle aikaasi, kun hän sitä tarvitsee. Onko mahdollista hyväillä häntä, silittää tukkaa tai pitää lähellä sohvalla istumassa?
Tärkeintä ei ole "paasata" hänelle nyt mitään auttavaa, vaan olla lähellä ja joutaa kuunnella, niinkuin tunnut tekevänkin.
Jos suru tuntuu menevän yleisen masennuksen puolelle, niin mielenterveystoimisto voi auttaa.
Onko mitään, minkä saaminen ilahduttaisi tytär-ressukkaasi nyt ja samalla saisi hänen ajatuksensa hetkeksikin pois menetyksestään.
Voisiko hän olla raskaana, eikä uskalla kertoa?
Hän tarvitsee nyt hellyyttä ja itseluottamuksen palaamista.
Rakastaen ja rukoillen....
Helpostihan sen huomaa jos on tiiviit siteet tyttäreen. Huomasin heti aluksi ilottomuuden vaikka hän hymyilikin, harrastuksissa paremmin viihtymisen ja yksinäistymisen ja kotona oleilun.
Minulle hän puhuu reilusti ja uskaltaa itkeäkkin kun olen paikalla ja tulee usein halaamaan jos on huono olla. Itse olen huomannut että tyttäreni hakeutuu todella paljon seuraani kun olen kotona kun tulen paria tuntia hänen jälkeensä. Hän tulee sohvalle makaamaan viereeni ja laittaa pään syliini ja antaa silitella hiuksia ja välillä nukahtaakin siihen rauhallisena.
Pelästyin vain että onko hänellä niin turvattomuuden tunnetta kun hänellä oli se orava.
Kuka tahansa minunlaiseni äiti olisi säikähtänyt.
Ainut millä hänet voisi saada todellakin ilahtumaan on että hankkisin hänelle koiranpennun. Joka minun piti hankkia hänelle joululahjaksi mutta kai se enemmän on nyt tarven.
Ja raskaana en usko hänen olevan, koska raskauksista jne miesten kanssa riehumisesta puhumme aivoimesti. Mutta kyllähän tietenkin 16 vuotiaana voi käydä mitä vain. mutta toivottavasti hän kertoo sen sitten minulle, etten joudu tenttailemaan.
Mutta kiitos todella paljon kun vastasit minulle. Helpotti oloani paljon.
Uskon tyttäresi toipuvan surustaan koska olet hänen tukenaan.Tiedätkö miksi he erosivat?Onko hän saannut oravan tältä pojalta?Huomasin kerran itsekin olin surullinen ja sairas pitäväni lapseni rakasta halipehmoa kainalossa,joka tuntui ihanalta ja lämpimältä kyllä se vain jotenkin lohdutti.Mutta minusta ei tarvitse liikaa surra mukana,rakkauskolhut satuttavat ihan kamalasti ja tuonikäinen ei osaa oikein niitä kolhuja käsitellä,on olemassa se parannus ja se on aika.Voit tietysti miettiä koiranpennun ottamista nyt jo,mutta toisaalta jäin miettimään että eikö kuitenkin ole hyväkin surra surunsa?itkeä ja jopa hautautua suremaan,kunhan sieltä nousee ylös vielä,mutta kun ne itkemättä jäävät surut jäävät sitten jonnekin taka alalle.Niin tämä vain tämmöinen joka mieleeni tuli.
siitä oravasta vaan..itse olen 25v tyttö ja vieläkin huomaan joskus nukkuvani pehmolelu kainalossa. tietenkin "se ikä" on jo kaukana takana mutta joskus, kun tuntuu että maailma kolhii, tuntuu mukavalta palata lapsuuden tunnelmiin. varmaan meistä jokainen silloin tällöin tekee lapsellisia asioita, ainakin kun luulee ettei kukaan näe. tsemppiä sinulle ja tyttärellesi. :)
tyttäresi sydän on särkynyt,hän purkaa ahdistavan olon ja kivun pehmoleluunsa,se ei kerro synkempiäkään salaisuuksi kenellekkään. voi olla että tyttäresi ero poikaystävästä toi samalla myös mieleen sinun ja miehesi eron.anna hänen surra rauhassa,mutta älä koskaan unohda olla tukena,ota hänet avoimesti vastaan jos hän haluaa jutella,tällä tavalla saat luotua häneen elinikäisen luottamus suhteen.kaikkein paras on olla samalla tasolla hänen kanssaa,sinusta hän ottaa sen mallin miten elämässä pitää toimia.itse olen 18v.nuori naisen alku ja minun äiti on vienyt minut läpi harmaan kiven ja taistellut kaikkia vaikeuksia vastaan,nyt olen loppuelämäni kiitollinen siitä että äitini jaksoi olla minun tukena vaikeina hetkinä kun oli 14-16v. en nimittäin ollut mikään enkeli. tänä päivänä meillä on niin tiivis suhde että jos tarvitsen apua jossain käännyn aina ensinmäisenä äidin puoleen(en asu enään kotona)ja hänelle kerron aina ensinmäisenä jos minulla on vaikeaa tai minun mieltä painaa jokin.elän parisuhteessa ja kuten moni tietää parisuhteessa eläminen ei aina ole niin helppoa, ja kun minä vasta opettelen elämään.äiti on minulle maailman tärkein ihminen ja enkä häpeile sanoa sitä. ja tuosta pehmolelu jutusta,minulla on satoja erinlaisia pehmoleluja,jokaisella on nimi ja oma tarina joten se ei ole mitenkään outoa(minun mielestä)jos turvautuu pehmolelun läheisyyteen. minulle voi mailailla jos haluaa jatkaa keskustelua aiheesta ja yleensäkkin elämästä. pärjäilkää ja askel askeleelta kohti iloisempia hetkiä.