Haarojen välissä

Ärpee

Virtsaa Ärpee ylle luhistuneen ruumiin.
Virtsaa ja laulaa black metal -biisiään.
Ja linnut pakenee Tuvalun aurinkoon,
ruumiit siellä eläneitten kääntyy haudassaan.

Tunnen sut, sä oot tuttu mun houreista,
joita näen eikä niitä kukaan tunnista.
Aivo mereen kahlittuna tilaisuutta odottaa,
impotenttinen penis muinoin lauennut.

KERTOSÄE:
Haarojen välissä
on kaukana kuin Bairikin takana.
Haarojen välissä
on kaukana kuin pilvien yllä (lentokone).
Haarojen välissä
on kaukana kuin kuu.

Ei mitään ikävämpää näillä rantatörmillä
kuin minä yksin ja skitsofrenialääkkeeni
ja vuodet pornon, rikolliselämän, saastan,
Ärpeen hahmon puusta leikkasin.

Mistä kaikki spermat tulevat?
Penikseni laukeaa hetkestä hetkeen niin kuin lähde loputon.
Ärpee palaa alkuunsa ja selitykset jää.
Ärpee spermaan hautautuneena jäytää kyrpäänsä.

KERTOSÄE

Katkeaa kyrpä, kuivunut ja spermaton.
Näen unta elämästäs', kävelen ja kävelen.
Kuolen aamulla ja varpushaukka puusta pakenee,
aivosyöpälintu tunteeton.

PS. Ja korostettakoon vielä, että en ole sama henkilö kuin Kuuno-Kalevi. Kaikesta huolimatta vilpittömästi toivon, että jonakin päivänä järjen valoni kohoaa tämän arvostetun Mestarin tasolle.

0

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5100
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        115
        1616
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        48
        1319
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        12
        1314
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1153
      6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1027
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        990
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        76
        989
      9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        59
        795
      10. Junan alle

        Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
        Kajaani
        27
        783
      Aihe