Minkälaisia kokemuksia teillä on paikallisista välittäjistä.Minulla on pääasiassa hyviä.Kuka on mielestänne "paras"?En tarkoita pelkästään toimistoa vaan suoraan henkilön nimeä.Esim:Olli Oja (keksitty nimi)
välittäjät
asuntoasiakas
61307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voin sanoa, että SK-kiinteistövälityksen Jukka on hyvä
välittäjä. Fiksu ja tosi asiansa osaava :).
Valtakadun alussa olevaa toimistoa en todellakaan suosittele :(.
Raumalla ei tänä päivänä oikeasti ole yhtään kunnon välitysliikettä. Vaikka osalla on LKV nimen perässä niin ei ammattitaitoa nimeksikää. Asiakkaan tarpeet unohdetaan. Miten on mahdollista että saman asunnon arviohinnoissa voi olla 50 000 euron haitari. Arvioitutin oman asuntoni alin arvio oli 95 000 euroa ja kallein 145 000 euroa.
Tämä on aivan totta.
En nyt laita nimiä tähän. Mutta sen verran kuitenkin sanon että tuo kalleimman antanut on seikkaillut eri toimistoissa työssä. Tämä naishenkilö,on muuten LKV heitti arvion ihan lonkalta kun tas muo alhaisemman arvion antaneet näyttivät joitain tilastoja jotka tuntuivat uskottavilta . EWn ole vielä päättänyt kenelle annan myytäväksi kun ei ole kiire. Ketä voisitte suositella? Oiskohan jollain näistä valtakunnallisista parhaat taidot myydä kotini?
Kuninkaankadun välittäjä (kiinteistömaailma) on paras tai yksi parhaista. Tiedän kokemuksesta, se Markku H palveli asiantuntevasti, mutta oli kuitenkin ainoa asiallinen henkilö siinä firmassa.
Olemme saaneet erittäin hyvää palvelua SKV:n toimistosta. Esittelyihin on aina aikaa ja halua.
Asiakasta kuunnellaan ja palvellaan hänen tarpeistaan lähtien. Suosittelen.
suosittelen että jätätte noi vidun jäkyttävän ylihintaiset asunnot ostamatta, hintojen olis pakko laskea kun kauppa ei käy!!!!
KUn asuntojen hintaan laitetaan parikymmentä tonnia ylimäärästä ensin, jos vaikka joku ostais ja sitten tippuu kuukaudessa montakymmentä tonnia. Naurettavia pellejä kaikki.