Täytyy sanoa, että oman lapsen syntymisen kautta on omatunto herännyt. Synnytin jokin aika sitten sairaan lapsen, joka siirtyi silloin taivaankotiin. Sen jälkeen olen ollut paljon herkempi ja omatuntoa ovat alkaneet kalvamaan taas vanhat asiat. Mietin, että mistä minua rangaistaan. Sain sovittua monen vuoden takaisia asioita, joita en muutoin ehkä olisi jaksanut sopia. Ennen lapsen syntymää sairastelin itsekkin paljon. Perheen rahatilanne on ollut tiukilla jo pitkään ja muutenkin on ollut vaikeaa. Saan kuitenkin kiittää Luojaa kaikesta, että jaksoin sopia ja tunnustaa asioita. Nyt on paljon helpompi olo, ja unikin tulee helpommin.
jt!
tyttö
3654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Helpompi antaa neuvoja jos tietäisi onko sinulla puoliso, ja onko hän uskossa?.
Kyllä minulla on uskovainen mies. Tuntuu vaan niin älyttömän raskaalta kun kaikki asiat kaatuu päälle. Kyllä mieheni on ollut tukena ja turvana ja yrittänyt lohduttaa. Nyt kuitenkin huomaa, että asiat alkavat vähän helpottaa, kun niitä saa purettu a pois tunnolta.
Todella suuri suru, kun olet menettänyt lapsesi. Lohdutus on kuitenkin siinä, että hän on päässyt taivaan kotiin ja on kuin tienviittana - ahkeroikaa pitää usko ja hyvä omatunto, niin tapaatte kerran taivaan kodissa. Lapsen osa on ihana, "ei matkan vaivoista hän mitään tiennyt, kun Jeesus on jo hänet kotiin vienyt".