Hei!
Tarvitsen todellakin nyt kipeästi apua poikamme 3 kk uniongelmiin, koska olen itse jo niin väsynyt ja itkuinen etten kohta jaksa enää tätä. Neuvolasta ei tippunut apua, tokaisu vain et sellaista se on. Eipä paljon lohduttanut.
Ongelma on siinä että poika ei nuku lainkaan, jos nukkuu niin korkeintaan 45 minuuttia päivällä. Jatkuvaa valveilla oloa on kestänyt jo kaksi viikkoa ja olen kokeillut kaikkea; päivärytmit, keittänyt pullo ja tutit, vaihtanu äidinmaidonkorviketta, vaunuja, leikkejä päivisin ja seurustelua, kylpyä, hierontaa yms. siis kaikkea! Mikään ei auta, ei nuku niin ei nuku, kamalaa kitinää koko ajan. Hampaitakaan ei näy eikä tunnu, ei kipeäkään. En vain enää kohta jaksa joten auttakaa!!
Nukkumisongelmat
5
811
Vastaukset
- mami
Siis ymmärsinkö oikein, ettei nuku yölläkään. Meilläkin on ollut vaikeuksia päikkäreiden kanssa. Joskus nukkui vain sitterissä 1/2 tuntia kerrallaan kovan nukuttamisen jälkeen. Joskus vain vaunuissa. Lapsen kasvaessa nukkuminen on käynyt helpommaksi. Voisiko joku isä tai muu hoitaa lasta niin, että saisit itse levätä välillä?
- Annas
Vastaan nyt vain ihan pikaisesti, mutta tästä kantopussista oli meillä vastaavan tapauksen kanssa aivan suunnaton apu!!!! Olin itsekin aivan puolikuollut, mutta kun vauvan sai tuohon, itse sai tehdä itselleen vaikka edes ruokaa rauhassa. Meillä muuten ongelma helpotti vajaassa neljässä kuukaudessa, toivottavasti teilläkin!!! Tässä siis linkki kantopussiin (huom minusta paljon fiksumpi kuin liinat, reput jne)
http://www.kultapieni.com/kantaminen_premaxx.php
Voimia, voimia ja voimia
Ja ainiin, MIES APUUN!!! - apua??
luin itse kirjan tracy hogg, opi kuuntelemaan vauvaasi.
Ja meille oli kovastikkin apua kyseisestä teoksesta...
TZemiä teille!!- ........
meillä kanssa vähän sama ongelma (tyttö 4kk) neuvolassa sanottiin että hampaat voi vaivata vaikka ei vielä näkyiskään/tunnu suussa tai sitten hakee nyt päivärytmiä joten tsemppiä kyllä se siitä helpottaa
- vähän
kieltämättä on aika vähän vinkkejä. Vaihda vielä D-tipat toiseen merkkiin. Osta RELA-maitohappobakteereja. Työntele - tai pyydä joku avuksi ja lykkikää 2 tuntia kärryissä ympäri kyliä, tai ajelkaa autolla.. (jo on kumma jos ei jossain välissä nuku yli 45 min päivälläkin). Mites yöt menee vai onko samanlaista? Imetätkö? jätä omasta ruokavaliosta mahdolliset mahavaivoja aiheuttavat ruuat pois. Kaalit, herneet, maito, kahvi jne.. vaikka hetkeksi kaikki viljat pois... meidän kaverivauva oli itkuinen vauva, ja todettiin paljon ruoka-aineallergioita. Sehän menee sit niin, että "kaikki kielletään", testataan korvike sairaalassa, ja sit yks kerrallaan testataan ruoka-aineet kokeilemalla että mitä pystyy syömään. 1 vuotiaana oli tosi niukka ruokavalio, mutta 3 vuotiaana enää muutama kieltolistalla oleva ruoka. Kovin on tavallista tämmöinenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954