Joku hyppäsi/tiputettiin eilen illalla parvekkeelta messintie 3-5:ssa. Tietääkö joku?
KUKA TIPAHTI
PORKASSA
72600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
voi tippua tai pudota yhtäaikaa 3-5:ssä? Eli kolmosessa, nelosessa ja viitosessa. Oliko kyseessä joukkuehyppy?
Ajattelin sinulle yleisesti kertoa, että monen kerrostalon katunumerot ilmoitetaan kahtena numerona esim. koivistonpuistikko 43-45. Ja ymmärrät varmaan, että tuota numero 44 ei ole lainkaan, senhän pitäisi olla kadun toisella puolella. Ensi kerralla kun kuljet ulkona, niin seurailehan talojen numerointia. Suomessa talot numeroidaan parillisin ja parittomin puolin, ei siis peräkkäin.
Ja miksi siis kahtena numerona? Koska kyseessä on iso kerrostalo. Puhekielessä monesti tuo toinen numero jää pois. Samoin kun asunto laitetaan myyntiin.Näin siksi, että ihmiset löytäisivät helpommin oikeaan osoitteeseen. Mutta virallisissa tiedoissa talot ovat kaksinumeroisia, kuten saattaa tuolla porkassa olla. Eli voit tippua 3-5.sen parvekkeelta.
epäilen vesi tippaa räystäältä?
on ollut melko kostea keveri
Isompi tekijä "alalla" on palannut kuvioihin. Velat turun jengille painaa, ja tää kaveri oli perimässä omia saataviaan.
Vai olenko lukenut kädet silmillä?
noup.
Kalliokorven P*** joka sieltä ykköskerroksen partsilta tuli vauhrilla alas, M*llia. Käsi tais murtua ei sen pahempaa