onko rivermeet tapahtuma näkemisen arvoinen?
rivermeet
10
2236
Vastaukset
- täh??
mitkä vermeet?
- Realistikki
Riippuu vähän siitä mitä odottaa. Tässä kaupungissa nämä ja monet muut tapahtumat ovat olleet niin surkeita, että kannattaa suhtautua sen mukaan. Näytettävää tavaraa on vähän, hinnat ovat korkeita ja sitä rataa. Tässä kysymyksen tapauksessa toissa vuonna suurin osa esillä olleista autoista oli häipynyt pois vaikka tapahtumaa oli jäljellä ties kuinka pitkään. Eli kannattanee olla paikalla heti kun aukeaa, muutaman tunnin päästä saattaa maksaa tyhjästä. No, viime vuonna tuntui olleen vähän parempi tapahtuma, vai liekkö ollut vaan paremman kelin aiheuttama tunne (toissavuonna oli pirun kylmä ja sadekuuroja).
- läänin
mittakaavassa on näkemisen arvoinen. Seuraavaksi lähin tämäntasoinen autotapahtuma taitaa olla sitten Tampereella. Suosittelen käymistä. Kyseessä ainakin viimevuotisen perusteella taitaa olla ihan koko perheen tapahtuma, eikä niinkuin yleensä nämä autotapahtumat on enemmän karjamarkkinoita joissa näkee enemmän puolialastomia naisia kuin itse autoja.
Huhujen mukaan tänä vuonna olisi viimevuotistakin parempi tarjonta? Nettisivujenkin perusteella tuota kalustoa näyttäisi olevan enemmänkuin viimevuonna. www.rivermeet.net - surkee
melkein joka päivä näkee samat autot kaupungissa bilistelemässä joten miksi maksaa niiden näkemisestä?
- lähtien
yli kuusikymmentä ulkopaikkakuntalaisen omistuksessa olevaa autoa ajelee joka ilta joensuussa pilistä??? EI YHTÄÄN!! Kun kävin kyseisessä tapahtumassa, niin Joensuussa pyörivät autot pystyi laskemaan ihan helposti kahden käden sormilla helposti ja autoja oli kuitenkin pikaisesti laskettuna noin 120.. Ihan valtakunnallisen tason on saanut kyseinen tapahtuma ja tulen mielelläni siellä käymään tulevanakin vuonna...
- BoredJnsGowe
lähtien kirjoitti:
yli kuusikymmentä ulkopaikkakuntalaisen omistuksessa olevaa autoa ajelee joka ilta joensuussa pilistä??? EI YHTÄÄN!! Kun kävin kyseisessä tapahtumassa, niin Joensuussa pyörivät autot pystyi laskemaan ihan helposti kahden käden sormilla helposti ja autoja oli kuitenkin pikaisesti laskettuna noin 120.. Ihan valtakunnallisen tason on saanut kyseinen tapahtuma ja tulen mielelläni siellä käymään tulevanakin vuonna...
Joo kävitkös toissa vuonna... Ei tainnut olla kuin yhden käden sormin laskettava määrä niitä muualta tulleita (sen kummemmin kuin paikallisiakaan) paikalla, vaikka tapahtuma ei ollut lähelläkään loppumistaan. Tyhjiä paikkoja vaan narulla rajattuna, ilmeisesti pari tuntia riitti heille.
Tiedän, tiedän, vanha asia jo, mutta huono maku siitä jäi.
Samaa on muuten nähty Joensuussa monessa muussakin eri alojen näyttelyssä / tapahtumassa : kun menee paikalle hieman liian myöhään (kuitenkin ennen tapahtuman loppumista), pääsee näkemään purkutoimia, ei muuta. Yksi esimerkki tästä oli 2005 pelimessut Areenalla. - Nimetön
BoredJnsGowe kirjoitti:
Joo kävitkös toissa vuonna... Ei tainnut olla kuin yhden käden sormin laskettava määrä niitä muualta tulleita (sen kummemmin kuin paikallisiakaan) paikalla, vaikka tapahtuma ei ollut lähelläkään loppumistaan. Tyhjiä paikkoja vaan narulla rajattuna, ilmeisesti pari tuntia riitti heille.
Tiedän, tiedän, vanha asia jo, mutta huono maku siitä jäi.
Samaa on muuten nähty Joensuussa monessa muussakin eri alojen näyttelyssä / tapahtumassa : kun menee paikalle hieman liian myöhään (kuitenkin ennen tapahtuman loppumista), pääsee näkemään purkutoimia, ei muuta. Yksi esimerkki tästä oli 2005 pelimessut Areenalla.tapahtuma sullekkin pitäisi olla? Sama kaveri nalkuttamassa joka ikisestä asiasta..
Kyllä kävin viimevuonnakin. ja kyllä mielestäni taso on noussut reippaasti. Kokeileppas kiertää näitä suomen autotapahtumia ja kokeileppa sitten uudelleen arvioida rivermeettiä..Tai vaikka muuta ulkomaille kun ei taida kelvata minkäänlainen elämismuoto tässä maassa! - Ja katajaan kapsahtaa...
Nimetön kirjoitti:
tapahtuma sullekkin pitäisi olla? Sama kaveri nalkuttamassa joka ikisestä asiasta..
Kyllä kävin viimevuonnakin. ja kyllä mielestäni taso on noussut reippaasti. Kokeileppas kiertää näitä suomen autotapahtumia ja kokeileppa sitten uudelleen arvioida rivermeettiä..Tai vaikka muuta ulkomaille kun ei taida kelvata minkäänlainen elämismuoto tässä maassa!Nyt taidat haukkua "vähän" väärää puuta, ensimmäinen viesti oli jonka kirjoitin ja toinen tuolla toisessa threadissä. Taitaa olla pikemminkin niin, että puolustelijoita ei löydy kuin yksi. Aivan samaa mieltä kuin minä ovat olleet kaikki, joiden kanssa Rivermeetistä olen puhunut.
Ei pidä loukkaantua siitä, jos oma auto sattuu olemaan näytillä tai kuuluu järjestäjiin. Eihän se kenenkään yksittäisen henkilön vika ole, että taso on mitä on. Mutta nyt kun kerran puheeksi otit, niin mainittakoon että myös Joensuun hifimessut ovat heikentyneet vuosi vuodelta, olen käynyt jokaikisenä vuotena (Viehkan ajoista Julien kautta Kimmeliin). Mutta tämä on pientä, ei aiheuta valittamista kuin silloin harvoin kun joku muu sattuu aiheesta keskustelun aloittamaan, eikä todellakaan aiheuta muuttamistarvetta. 28 vuotta olen jo täällä ollut, enkä ole minnekään lähdössäkään. Alkaa kuitenkin olla jonkinlaista perspektiiviä kaupungin tapahtumista, olipa kyse sitten tangokonserteista tai tuning-tapahtumista.
- Ratakisko
Riippuu mistä tykkää. Tänävuonna siellä on wanhoja volvonrotteloitakin :D
- Yuppi
Vast and the Vurious elokuva pitäisi kieltää suomessa. Pannaanpa pökötiin rellun valot vai miten se nyt menikään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h282849Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv262353Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141483- 321463
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021173En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711015Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81958