Kännykkä ja tietotekniikkapalstoille tulvii onnettomien yrityksiä saada osallistujia "kilpailuun" jossa palkintona Nokian puhelin.
MUTTA:
Tuon sivuston ainoa tarkoitus on kerätä sähköpostiosoitteita spämmäystä varten.
Vai uskotko itse kilpailuun, jonka järjestäjästä ei ole tietoa.
Ainoa tarkoitus on siis saada uusia osoitteita roskapostitietokantaan!
Lue säännöt läpi ja hyväksy ne ennen tämän
toiminnon käyttämistä.
Lisäksi sivun koodissa on virhe jonka vuoksi seuraava teksti ei tule näkyviin:
KILPAILUEHDOT
voitapuhelin.com:in edustajista koostuva tuomaristo valitsee voittajan. Voittajaksi valitaan parhaan tuloksen saavuttanut henkilö. Tuomariston päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa. Sivuston palveluksessa työskentelevät tai siihen liittyvät henkilöt eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailuun saa osallistua vain kerran. Kilpailuun osallistujien on asuttava Suomessa ja oltava vähintään 18-vuotiaita tai saatava osallistumiseen huoltajan lupa. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse kilpailun päätyttyä. Osallistumalla kilpailuun voittaja hyväksyy, että hänen nimensä julkistetaan voitapuhelin.com-sivustossa ja uutistiedotteessa. Osallistuminen ei edellytä ostamista. Kilpailuun osallistuminen edellyttää vain rekisteröitymistä sivuston kilpailuehtojen mukaisesti. Kilpailuun voi osallistua vain rekisteröitymällä tällä tavalla.
**** HUOMAA TÄMÄ ****
voitapuhelin.com tallentaa osallistujan tiedot, jotta hänelle voidaan vastaisuudessa lähettää xxxx:n, yyyy:n ja voitapuhelin.com:n uutistiedotteita, joissa on tietoja erikoistarjouksista. Näille yhteistyökumppaneille annetaan henkilökohtaisia tietoja, kuten etunimi, sukunimi, sähköpostiosoite, ikä ja sukupuoli. Antamalla tietosi hyväksyt, että voitapuhelin.com rekisteröi, tallentaa ja siirtää tietosi voitapuhelin.com-sivuston yhteistyökumppaneille käytettäviksi edellä mainittuihin tarkoituksiin.
*** TUOSSA PALJASTUU KOKO HOMMAN JUJU: OSOITTEIDEN KERÄÄMINEN ROSKAPOSTITIETOKANTAAN ***
Kaikkia tietoja käsitellään henkilötietojen hallintaa koskevan lain mukaisesti. Ellet halua saada uutistiedotteita, voit kieltäytyä niistä tiedotteen saatuasi. voitapuhelin.com ei vastaa kilpailun yhteydessä mahdollisesti esiintyvistä teknisistä ongelmista. Jos rekisteröitymisen yhteydessä annetaan virheellisiä tietoja, oikeus palkintoon menetetään. Voitto on henkilökohtainen. Sitä ei makseta rahana eikä korvata muulla tavalla. Voittaja maksaa mahdolliset verot. Kilpailun järjestää Mobajl AB, Karl Gustavsgatan 1A, 411 25 Göteborg, Ruotsi. Saat lisätietoja henkilökohtaisten tietojen käsittelemisestä lähettämällä sähköpostiviestin osoitteeseen info@mobajl.se.
Mielenkiintoinen pointti on lauseessa 2. Eli ihan sama mitä satuilet kohtaan Miksi minun pitäisi voittaa, sillä sääntöjen mukaisesti voittaja on se joka kerää eniten osoitteita roskapostia varten.
***********************************************
Kilpailulomakkeessa:
Perustele, miksi juuri sinun pitäisi voittaa
Todellisuus on kuitenkin tämä:
Voit kertoa kavereillesi lähettämällä linkkisi heille. Mitä enemmän kavereita värväät mukaan, sitä suuremmat voittomahdollisuudet saat.
Eli osoitteiden keräystä siis.
Voita Nokia -huijaus!
Lue tämä
3
319
Vastaukset
- VAttu..
Tuossa on liikaakin jo järkeä. Vttu mitä idiootteja nuo..
Kiitos tiedosta! - Mirri<3
MÄ EHDIN JUST TÄYTTÄÄ TON LOMAKKEEN!!!! varmaa kaks minuuttii sitte!!! voinytkyllä ärsyttää....
- vilsu00
Tuli noin 10 tyypiltä sama mainos, ja olin pilkulla laittaa ilmoituksen sisään ja katoin keneltä tullut. Sama osoite eli spämmäystä vain harrastavat..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883