Täyspottilottovoiton saatuani aion ostaa kaikki suomenladat pois maantieltä. rek.ladoja on noin 3000, keskihinta noin 500e tekee yhteensä 1,5milj ekee, kaikki vaan romuttamolle niin suomentiestö siistiytyisi kaikenkaikkiaan mallikelpoiseksi. Samalla voidaan lopettaa tämä palsta, suomi24 serverinkovalevyltä vapautuisi muisti kapasitettia hieman järkevämmänkin keskustelujen taltiointiin.
lottovoitolla
13
755
Vastaukset
- Idea
Tuosta tempauksesta saisit kunniamitalin ja maailma pelastuisi.
Ei olisi enää haisevia ja turvattomia kulkuneuvoja. - tov.wiljami
Tov.lottovoittajan on syytä opiskella suomen kielen oikeinkirjoitusta.
Tuollainen teksti antaa kirjoittajasta kovin oppimattoman kuvan ja sellainen ei sovi alkuunkaan Lada-palstalle.- Sinikka
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ladailuun ei kuulu myöskään suvaitsemattomuus ja toisten tekemisiin puuttuminen. Jos kielipoliisiksi haluta ryhtyä, siihen löytyy muita sivustoja.
En myisi rakkaita ladojani sinulle mistään hinnasta! Olisin vaikka sitten se viimeinen ladisti koko Suomessa. Siinäpä saisi kovasti kunniaa ja mainetta! Lisäksi Ladojeni arvo nousisi huikeaksi, sillä niistä tulisi entistäkin ihaillumpia keräilyharvinaisuuksia. Luulempa, että vaan monella muullakin toverilla on samantyylinen ajatus. Laatuautosta ei ihan pikkurahalla haluta luopua.
- heinh-5r
et kirjoittele tälle palstalle mitään,ja otat ne lääkkeesi niin helpottaa
- On vain odottaa
Halvemmaksi tulee, kun et tee mitään.
Ladoja poistuu liikenteestä sellaista vauhtia että kohta niitä ei enää ole teiden varsia rumentamassa. - ????
voithan sie pojan loppi,yrittää mut myö ei myydä.
- Ulpukka
Jos auton myyntiarvo on satasissa, ei sitä kannatakaan myydä vaan viedä itse romuttamolle.
- ostapois
tämä kirjoittaja on juuri sellainen henkilö joka aiheuttaa ajotyylillään vaara tilanteita teillä .ehdostomasti nämä täytys saada kaikki pois maanteiltä
- Arvo
Olipa hyvä, että pystyit avautumaan ja kertomaan mieltä painanut ongelmasi. Hae ongelmaasi kiireesti apua.
- luulee
että kaikki on ostettavissa rahalla. Mutta niinpaljon rahaa ei löydy, että minulta voisi ostaa sen ajonautinnon jonka Lada minulle antaa.
Keskustelun tasosta vielä että juuri tuollaiset lottovoittajat sen alentaa kun kerran järkikapasiteetti parempaan riitä.- Patexx
Että, joko olet todellinen masokisti, tai olet siirtynyt vanhasta Belaruksesta suoraan Ladan rattiin, ajamattatta mitään muuta kulkuvälinettä.
"Mutta niinpaljon rahaa ei löydy,että minulta voisi ostaa sen ajonautinnon jonka Lada minulle antaa. Mietippä omaa järkikapasiteettiasi tuollaisesta tokaisusta.
- uuniin
Koska olen kuullut että ladan pelti on kestää kannattaa ne sulattaa ja tehdä lumiauroja, näin ladasta saadaan kaikki hyötyi rti kun niillä pusketaan lumet pois tieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525