Lapsuutesi paras lelu

kauniit paperinuket, jotka sain yhteiskoulun käsityönopettajan tyttäreltä. Sairastin keuhkokuumetta sairaalassa ja sinne sisareni ja hänen koulutoverinsa toivat nämä ihanat paperinuket.
Harmi vain, että ne ovat jääneet jonnekin matkan varrelle elämän polkua kulkiessa.

sillä vähän samanlainen muisto eräästä joulusta on minullakin.
Sain Talvisotajouluna isältä guttabergaisen leppäkertun. Se oli myös vieterillä ja veivattiin avaimella käyntiin.
Siinäkin kävi niin, että talon, jossa olin sotaa paossa, isot miehet leikkivät sillä niin kauan, että saivat sen rikki, joten sen pituinen se. Lyhyt jouluilo.

mummon joka vedettiin käyntiin avaimelle. Se oli tosi kauan mummuni senkinpäällä koristeena. Sitten se vain hävisi.

Toinen ja tosi rakkain leluni oli vauvanukke joka oli 50 cm kokoinen ja sopi kaikki vauvojen vaatteet kuten mitasta voi ajatella. Niin ja nukenvaunut tietysti. Niillä leikin kaikkein eniten.

Minulla oli pitkään rakkain lelu Saksasta tuliaisiksi tuotu nalle, josta kuului jonkinlaista murinaa, kun sitä kallisteli. Kuumana kesäpäivänä sitten tuumin, että nallellakin on kuuma karvaturkissaan ja uitin sitä isossa saavissa, jossa itsekin vilvoittelimme. Kun äiti tuli toistä kotiin, hän oli vihainen, kun olin pilannut hienon nallen, ja laittoi sen kuivumaan narulle, pyykkipojilla korvista roikkumaan. Minulla oli paha mieli,kun katselin nalleparkaa korvista roikkumassa narulla. Inahdustakaan ei nallesta enää sen jälkeen kuulunut, mutta rakas se oli sen jälkeenkin pitkään.

Siinä oli kaksi tukevaa "vartaloa", paljon "raajoja", pari päätä ja runsaasti niveliä, joilla saattoi liittää osia toisiinsa. Siitä saattoi rakentaa monenmoisia eläimiä ja olioita. "Raajojen" päihin saattoi kiinnittää "jalkateriä", joiden avulla rakennelmat pysyivät pystyssä. Kaikkia osia saattoi taivutella nivelien kohdasta. - Se oli jonkinalainen LEGOn edeltäjä. Idea oli sama.

En ole nähnyt sellaista lelua missään muualla, enkä tiedä, mistä se oli kotoisin. Onko se jollekulle tuttu?

ainoatakaan lelua jolla olisin leikkinyt?
Yritän miettiä mitä olisin tehnyt silloin kun en ole hypännyt korkeutta, hiihtänyt tai kutonut sukkia ja lapasia.
Muistan vain että veljen kanssa tehtiin katajasta jousipyssyjä ja vuolimme nuolia.
Teimme myös lankarullista traktoreita ja hyrriä.
Laudanpaloista sahasimme pistooleja, ne ladattiin polkupyörän sisuskumista leikatulla kumirenkaalla.
En muista että olisin koskaan saanut kaupasta ostettua lelua.

nukke, mollamaija jolla oli maalatut kasvot. Leikin sillä vielä 12-vuotiaanakin tosin salaa.
Ei silloin ollut paljon leluja, mutta ne vähäisetkin olivat tosi rakkaita.

Vauvanukke joka söi ja pissi, itki kun sitä painoi vatsasta. Se ei ollut vauvan kokoinen vaan huomattavasti pienempi. Sain sen joululahjaksi, sinä vuonna olin sairastanut keväällä keuhkokuumeen ja olin kuolla, siitä varmaan tämä harvinainen lahja. Siihen aikaan ei ollut muovia, tämäkin nukke oli tehty pehmeästä kumimassasta mikä hapertui kun sitä aikani syötin ja pissitin. Kyllä se oli minulle rakas ja kavereiden kateuden kohde. Nukuin se vierelläni varmaan pari vuotta, sitten kasvoin ulos nukkeajasta ja nukkeparkakin alkoi jo olla aivan mätä. Muistan vieläkin sen tuoksun, haisi aivan polkupyörän sisäkumilta, mutta kumia se olikin.

..sain siskoni vanhan nallen,olen aina ja yhä,ollut erityisen eläinrakas ja tästä nallesta, sain sen n.1.vuotiaana tuli minulle riippuvussuhde.Yhtään yötä en voinut nukkua jos se ei ollut vieressäni,itkin koko yön kerran,nallen jäätyä retken jälkeen veneeseen.Se Nalle on tuossa yhä,täysin karvaton ja sahanpurut jalasta valuen,kun ei voi parsia kun vanha jalka on niin hapero.Se on kohta 70-vuotias.Murrosikäisenä vieroitin sen hiljalleen itsestäni:)

Olin yksinäinen lapsi vieraassa paikassa, evakkona, sisko sotalapsena.
Naapurit matkan takana.
Leikin metsässä kävyillä ja lapsen mielikuvituksella.
Konsa löysin evakkotalon ullakolta kirjoja ja opin lukemaan, en tiedä kuin, mut ennen kouluunmenoa,luin ekan Tarzanin

Aika pienenä sain nuken joululahjaksi. Sillä oli kuminen ostopää ja itsetehty vartalo ja -vaatteet. Joka joulun alla nukkeni katosi ja palasi pukin kontissa uusittuna; joskus vain uusi mekko, joskus koko vartalo tehty uudelleen. Kovasti mietin, että mistä joulupukki tiesi nukkeni tarpeet ja miten osasi hakea sen korjattavakseen.
Nukke oli kaikissa leikeissä mukana. Yhteen aikaan leikittiin sairaalaleikkejä, jolloin nukkea rokotettiin ja 'hoidettiin' niin, että olisi pitänyt olla toinen joulu kesällä nukkeparan siistimiseksi! Molemmilla pikkusiskoillani oli samanlaiset nuket. (Voi äitiä joulunaluskiireineen, ajattelen nyt aikuisena).

Toinen rakastettu lelu oli siskojen kanssa yhteinen pallo. Isä sen oli kaupungissa käydessään ostanut tuliaiseksi. Se oli paksua kumia, joten se kelpasi nelimaalipeliin palloksi. Neljäkymmenluvun pallot olivat usein itsetehtyjä narupalloja räsytäytteineen. Meidän pallo oli kylän ainoa 'oikea' ja naapuruston lapset kokoontuivat meidän pihaan pelaamaan. Pallo on edelleenkin tallessa; ei kyllä kelpaisi nykylapsille, on mitäänsanomattoman ruskea ja ruma, mutta minun silmissäni yksi mukavimmista lapsuuden ajan esineistä!