En tiedä oikein minkä otsikon alle tämä edes kuuluisi... Miksi näen vain omat epäonnistumiseni? miten voisin oppia ottamaan rennommin? Löysin kappaleen joka kertoi elämänsä näyttelijöistä. Tunnen olevani sellainen ulkoa päin voisi luulla että kaikki on hyvin mutta niin ei ole voin hymyillä ja nauraa, mutta joskus koen huonoa omatuntoa siitä että mulla oli liian hauskaa. Töistäkin muistan vain virheet ja joka aamu töihin mennessäni pelkään saavani palautetta että olen mokannut. Tämä heijastuu myös ihastumisiin, koska ajattelen aina ettei se kuitenkaan onnistu hän kyllästyy minuun tai löytää paremman.
Tuskin tämä kirjoittelu asioita muuttaa mutta lohduttava ajatus on että olen kertonut tämän jonnekin.
Epäonnistunut aina
4
867
Vastaukset
- Kun on näytellyt
tyylipuhtaasti läpi koko elämänsä, luulis jo kelpaavan vaativimmallekin elokuvaohjaajalle.
- tilitystä
Epäsuorasti.
- ooooooooooooo
tilitystä kirjoitti:
Epäsuorasti.
Minä häpeän itseäni ja sitä, että tunnen tekeväni vain virheitä. Olen nyt ollut uudessa työpaikassa yli kuukauden ja vähän aikaa sitten on alkanut tulla tunteita, ettei kerta kaikkiaan yhtään tykkäisi mennä töihin. Hävettää. Muistan myös ainoastaan kaikki pienimmätkin virheet joita olen tenhyt, jos olen tehnyt jotain liian hitaasti, jos olen tehnyt jotain väärin. Mitään hyvää en oikeastaan saakaan aikaan missään.
Olen myös epäonnistunut opiskelussani, käyn edelleenkin aikuislukiota enkä vieläkään edes tiedä mitä teen sen jälkeen. Olen myös epäonnistunut ystävien saannissa sillä kaikki vanhat ystävät ovat jääneet johonkin taakse ja uusia on enää vaikea hankkia.
Olen luuseri. - etsivä
tilitystä kirjoitti:
Epäsuorasti.
Sukellan syvälle sieluun...
...piilossa sydämen syövereissä.
Löysin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926