Minun avomieheni on ilmaissut painokkaasti, että kun kerran on avioliitto mennyt pieleen, ei toista kertaa mene naimisiin ja piste. Minua tuo loukkaa äärettömästi, koska hän tietää, että itse haluan naimisiin, sitoutua lopullisesti. Tulee jopa mieleen, että entinen vaimo, jonka kanssa hänellä on lapsia, on ollut niin ylivertainen, etteivät muut enää kelpaa. En ole painostanut asiassa, mutta se nakertaa sisältä, ja päätin vielä katsoa vuoden, josko tuo asia selviäisi. Olen itsekin ollut naimisissa, onnettomassa liitossa. Silti uskon, että vielä avioliitto voi onnistua. Olenko mr.Väärän kanssa, vai annanko ajan kulua? Yhdessä olemme viettäneet kaksi vuotta, ja olemme yli 30 -vuotiaita, joten mitään teinejä ei tässä enää olla. Mitään paineita suurista juhlista en ole asettanut, pienetkin maistraattivihkimiset olisivat ihan hyvät.Kertokaa omia mielipiteitänne, miehet!
Minua loukkaa
etten kelpaa vaimoksi
131637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tosiaan meillä ei olla kumpikaan naimisiin asti päästy mutta mies ilmoitti ettei halua ainakaan ennen kun on neljäkymmentä.minua ei muuten niin haittaa,mutta huomasin tuossa kun miehelleni sattui vakava onnettomuus että avovaimona jään lasten kanssa tukalaan tilanteeseen.
minulle avioliitto merkkaisi yksinkeraisesti lupausta yrittää vastamäissäkin,mieheni mielestäyhteinen asuntolaina ja lapset on varmempi lupaus,mutta minua loukkaa vähän silti se ettei suostu naimisiin.sori meni vähän aiheen vierestä.ei kuitenkaan varmaan erota tuon takia kannata.pieni muistutus siitä ettet ole itsestään selvyys voi kuitenkin olla paikallaan,jos mieheesi sellainen tehoo.tsemppiä
olen jo vuosia puhunut avo vaimolleni etten koskaankaan haluaisi vihille(kumpikaan ei ole ollut naimisissa), mutta olen siirtynyt vaarallisempaan työhön ja olemme tulleet siihen tulokseen että menemme naimisiin ihan lasten takia.olemme toimivassa pari suhteessa elävät pienten lasten vanhemmat noin kolmi kymppisiä. pari suhteestamme ei rakkautta ja sitä muuta kaikkea puutu.
Huomasitko olevasi väärällä palstalla ruikittamassa? Tämä on isien palsta! Ei onnettomien avovaimojen palsta!!!
Senpä takia juuri ruikutin täällä, miehistä näkökulmaa asiaan saadakseni. Naisena minua loukkaa tuo asia, vaikka se ei miehelle olekaan ilmeisesti niin tärkeätä. Miksi toiset sitten menevät vihille, toiset ei? Ja miksi aiemmassa liitossaan ollut vihitty, nyt "vain" avosuhteessa?
naimisiin menossa niin kiehtoo? Mitenkä se elämä on sitte nii erilaista ku on naimisissa?
Se se kiinnostaa. Se, että ollaan tosissaan. Ei avoimia ovia, vaan päätös joka osoitetaan niillä renkuloilla. Miksei? Mikä siinä ei kiinnosta?? Kuitenkin moni joka pitkästä avoliitosta eroaa, menee naimisiin uuden naisen kanssa.Kysynpä, että miksi? Miksi ihmiset yleensä menee naimisiin asti ja toiset ei????
kun omistat asunnon ja auton, niin erossa menetät niistä puolet vaikkei toinen ole laittanut tikkuakaan ristiin. Joo, avioehto olisi pitänyt tehdä, mutta eikö sekin ole pieni epäluottamus suhteessa?? Ainakin näin exä minulle sanoi!
Sattuu tuo teidän kyynisyytenne..Eikö sitten ole muka mitään merkitystä, ollaanko avo tai avioliitossa?? Minusta on, uskon, että oikeanlaisen kumppanin kanssa voi aivan turvallisin mielin mennä naimisiin vaikkei enää lapsiakaan tekisi. Olisi kuitenkin minulle naisena osoitus siitä, että olen se yksi ja ainoa ja suhteen (liiton) eteen tehdään kaikkensa. Avoliitossa kun on aina helppo pakata ja lähteä,jos alkaa jurppimaan. Surullista... onhan kaikenlaisten liittojen eteen aina tehtävä töitä, mutta. Ehkä olen sitten vain liian romanttinen ja liian perinteitä kunnioittava ihminen? Kiitos kuitenkin asiallisista vastauksista. Mietin lisää,otan onkeeni ja katson taas eteenpäin. Temppuja en ala tekemään, toivoisin vain olevani toisenkin mielestä yhtä arvokas kuin omasta mielestäni. Avioliitto sinetöisi suhteeni ja tietäisin, että toinenkin pitäisi minua arvossa. Olihan se ensimmäinenkin liitto avioliitto. Kantaani en ehkä osaa kertoa riittävän tyhjentävästi, tuntuu vain tältä.Ainahan kaikissa suhteissa on riskinsä, mutta yhteisellä tahdolla ja päätöksellä olisi vahvempi "teenpäin menon" maku.(Yhteinen vanhuus ja ystävyys ym.)Hööh,lopetan löpisemiseni tähän.
Mikäs tuossa on ihmeellistä. En minäkään näin naisena enää koskaan naimisiin menisi, jos ero joskus tulee. Seurustelu on toinen juttu.
Eiköhän tämä maa ole ihan täyteen ahdettu näitä uusioperheitä, ei tarvita yhtään enempää pahempine ongelmineen tulla. Jos ei se ensimmäinen liitto kestä, toinen kestää vielä vähemmän ihan tilastojen mukaan.
Saati, että lapsia pitää alkaa kierrättämään näissä uusissa mutsissa ja faijoissa, pyh.
usein käy juuri noin varsinkin jos on se jätetty ja vielä tilit tyhjätty että ei halua kokea sitä uudelleen koskaan. Ei se ero kuitenkaan siinä avoliitossakaan niin helppo ole varsinkin jos omaisuutta aletaan jakaa joka on yhdessä hankittu ja tulee kinaa. Henkisesti ero on aina ero!
Itsellä on aika ristiriitaisia tunteita juuri tuollaisessa tilanteessa olevia kohtaan. Toisaalta ymmärtää sitä joka on kaltoin kohdeltu, mutta eihän se ole uuden puolison syy. Onko siis niin että pieni kauna on olemassa ja ollaan hieman jalka oven välissä jo lähdössä jos homma menee pieleen? Miten tuollainen ihminen on sitoutunut suhteeseen ylipäänsä? Kunnioittaako silloin toista jos tietää että jollakin asialla on toiselle iso merkitys ja itselle sillä ei ole niinkään? Eikö rakkauden eteen kuuluisi tehdä kaikki minkä voi ja pystyy kohtuudella, mutta mikä on kohtuus?
Naimattomana neitinä jolla on lapsia en kylläkään ymmärrä ihmisten halua mennä naimisiin ollenkaan, mutta jos se jollekulle on tärkeää niin ennemmin taivun hänen kannalleen kuin sen joka haluaa parisuhteen sitoutumatta siihen virallisesti vaikka on niin tehnyt jo kerran. Siinä tulee nimenomaan mieleen se että tämä uudempi puoliso ei ole tarpeeksi riittävä vihille vietäväksi..
Avioreoon varautuminen on reilua molempia kohtaan. Tosiasiahan on että kaikista onnellisesti vihille menneistä puolet eroaa ja riski erota kasvaa uudessa suhteessa lisää. Jos liiton päättyessä kumpikin saa pitää omat omaisuutensa niin mitä epäreilua siinä voi olla? Tilanne toki muuttuu jos toinen esim hoitaa lapsia kotona kymmenen vuotta ja toinen tekee uraa samalla.. Avioehto kun voi olla niin monenlainen ja siihen voi tehdä rajauksia ja ehtoja aika lailla, tai sen voi tehdä vain toiseen suuntaan rajaavaksi.
Onko mahdollista että miehesi pelkää että vihkimisen jälkeen haluat lapsia ja koko ydinperheen? Kannattaa kskustella asiasta ihan tosissaan, mutta on toisaalta hassua erota siksi ettei toinen vie vihille.. Asia on vähän kumman suunnalta sitä katsoo ja millä motiiveilla?
teillä on 30 prosentin mahdollisuus saada suhteenne toimimaan. En minäkään alkaisi noilla todennäköisyyksillä pappia vaivaamaan.
Vain 30% onnistumismahdollisuus?? Suhteemme toimii muilta osin, joten ainoa askarruttava seikka on tämä tulevaisuus. Kaikkea ei toki voi saada, mutta tunnen oloni surulliseksi, kun en saa olla vihitty vaimo. Olen perinteisesti kasvatettu ja haluan elää miehen kanssa loppuikäni. Tehdä siis töitä suhteeni eteen ja tahdon selvitä yhdessä vaikeistakin ajoista. Eihän elämä ole ruusuilla tanssailua, vaan suurimmaksi osaksi arkea.Lapsia en välttämättä enää halua, vaikka tämä mies sopisi isäksi ehdottomasti. Haluan sitoutumisen ja turvan tunteen, olkoonkin se tänäpäivänä romantikon hommaa. Pääseehän avioliitostakin ulos halutessaan.Olen kai sitten romanttinen höperö, joo, ja mieheni on realisti matemaatikko... no, ei auta, katsotaan....(Ruikutin sitten kuitenkin ;-)
lapsiin pitää pitää kumppanille sallia. Jos se niitä haluaa. Ei pidä ruveta hukkamaan naisen aikaa ja pitämään sitä näyttelyesineenä.
Oikea avioliitto on kuitenkin vakava juttu ei siitä erota kuin susiparin elämästä. Mun mielestäni jos ei vihille vie niin silloin voi vielä toista katsella, jospa parempi löytyisi.