minut ja kaksoisveljeni adoptoitiin muutaman kuukauden ikäisinä. nyt olemme 24 ja veleni on onnellinen perheenisä. Häntä ei yhtään kiinnosta tietää alkuperästämme. mutta minua asia on jo kaivanut mnta vuotta. haluan ottaa selvää asioista, mutta kuitenkin on sellainen tunne etten ole valmis. lukeekohan tätä palstaa kukaan joka olisi samanlaisessa tilanteessa. olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja muutenkin miten elämä n sujunut adoptioperheessä.
Adoptoitu vauvana
8
1741
Vastaukset
- ###
Kuulostaa tuttuakin tutummalta tuo tilanteesi. Olen myös vm. -81 ja minut sekä veljeni (tosin 2 vuotta minua nuorempi) on adoptoitu vauvana. Itseäni on myös alkanut kiinnostaa "alkuperäni" ja olenkin jo saanut selville paljon.
TODELLA mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi, ja toki muidenkin, jotka vastaavassa tilanteessa ovat!
Kirjoita vaikka sähköpostia!
lirppastiina @ luukku.com- pantteri81
juu laitan mailia tulemaan mutta ajattelin nyt vain laittaa osoitteeni tähän mikäli löytyy muita jotka halkuavat vaihtaa ajatuksiaan.
pia.cederlof@go.fi
- vinkki yx
Tiesittehän senkin, että netissä on vain adoptoiduille tarkoitettu keskusteluryhmä? Sinne saa jäsenyyden anomalla, mutta sinne ei pääse ulkopuoliset lukemaan eikä kirjottamaan. http://groups.yahoo.com/group/aikuisetadoptoidutsuomessa/
- isi
Tajusin n. kuukausi sitten, että tällaisesta asiasta keskutellaan netissä. Olen aika uusavuton tässä nettiyhteisöhommassa :-(
Tämä muuttaa kuitenkin ajattelua täysin; muitakin samoja aprikovia on maailmassa olemassa, ja paljon.
Itse olen miettinut n. 20 vuotta yhteydenottoa, ja nyt olen varma että sen teen. En kuitenkaan vielä tiedä miten?
Miksi näin pitkä miettiminen:
- En ole oikein saanut kannustusta ajatuksilleni: "joo, ota ihmeessä yhteyttä..., mutta mitä mieltä olit loordista".
- Olen luullut olevani aika yksin näiden haaveiden kanssa (ai meitä on muitakin)
- Haluaisin ilahduttaa bioäitiä (impressata), ja aina tuntuu ettei ole vielä tarpeeksi saavuttanut. Äinahan sitä voi odottaa seuraavaa etappia
- Pieni (turha) pelko, että loukkaan oikeita vanhempiani, jotka ovat minut kasvattaneet.
- Minulla on kaksi lasta (4v ja 9 kk). Kaikki aina kertoo kummalta ne näyttää. Hotsittais tietää mitä on tullut yli sukupolven (näkö, luonne, temperamentti, älykkyys, karisma jne. vs. perinnölliset taudit).
Jatkan ajatusta myöhemmin, perhe vaatii huomiotani.
Toivon syvällisempää keskustelua kanssasi, Pantteri.
t. T- XXXXXXX
Ota rohkeasti yhteyttä bio-vanhempiin. Se ei ole adoptiovanhemmilta pois mitä sinä ajattelet ja toivot, kyse on sinun elämästä.
He (biot)ovat antaneet sinulle kuitenkin elämän, lahjoista suurimman, joten miksi epäröisit. On oikeus ja kohtuus osoittaa se heille jos he vielä elävät. - adoveljen pikkusisko
Olet kirjoittanut tuosta bioäidin impressaamisesta tai ilahduttamisesta tai vaikutuksen tekemisestä... Kaikki sun saavutukset on kuitenkin sun ihan itse saavuttamia. Biolta olet tietty saanut elämän ja adoilta kasvatuksen ja huolenpidon. Saattaa olla hyvinkin niin, että sun saavutukset on samaan aikaan hankala ja iloinen asia bioille. Saavutukset yleensä katsos lasketaan kasvattajien ansioiksi. Oon adoptoidun veljen biosisko joten uskon tietäväni jotain näistä. Tunnen myös vanhempani niin hyvin, että tiedän ainakin osin mitä heidän päässään ja sydämessään liikkuu. Isä tosin otti veljen menetyksen rennommin ja oli tosi ylpeä pojastaan. Minä taas kateellinen, kun veli "tuli mun ja isän väliin" ;-) Olin aina ollut isän lellikki, mutta kun veli oli valinnut saman alan kuin isällä, niin nythän heillä riittää aina ihan omaa jutskattavaa. Sun ei missään tapauksessa tarvi tehdä mitään vaikutusta bioihin. Heidän suurin huoli liittyy siihen, ootko elossa ja terve. Se että sulla on ilmeisesti elämä kunnossa ja jopa jälkikasvua on vaan bonusta. Älä ainakaan tämän takia enää nosta rimaa. Toi on kurjaa, ettet saa ajatuksille tukea. Useat ihmiset ei uskalla ottaa näin henkilökohtaiseen juttuun kantaa eikä ne tajua mistä on kyse. Etsi saman kokeneita jutteluavuksi. Onko sun vaimo/tyttöystävä jutussa mukana?
- isi
adoveljen pikkusisko kirjoitti:
Olet kirjoittanut tuosta bioäidin impressaamisesta tai ilahduttamisesta tai vaikutuksen tekemisestä... Kaikki sun saavutukset on kuitenkin sun ihan itse saavuttamia. Biolta olet tietty saanut elämän ja adoilta kasvatuksen ja huolenpidon. Saattaa olla hyvinkin niin, että sun saavutukset on samaan aikaan hankala ja iloinen asia bioille. Saavutukset yleensä katsos lasketaan kasvattajien ansioiksi. Oon adoptoidun veljen biosisko joten uskon tietäväni jotain näistä. Tunnen myös vanhempani niin hyvin, että tiedän ainakin osin mitä heidän päässään ja sydämessään liikkuu. Isä tosin otti veljen menetyksen rennommin ja oli tosi ylpeä pojastaan. Minä taas kateellinen, kun veli "tuli mun ja isän väliin" ;-) Olin aina ollut isän lellikki, mutta kun veli oli valinnut saman alan kuin isällä, niin nythän heillä riittää aina ihan omaa jutskattavaa. Sun ei missään tapauksessa tarvi tehdä mitään vaikutusta bioihin. Heidän suurin huoli liittyy siihen, ootko elossa ja terve. Se että sulla on ilmeisesti elämä kunnossa ja jopa jälkikasvua on vaan bonusta. Älä ainakaan tämän takia enää nosta rimaa. Toi on kurjaa, ettet saa ajatuksille tukea. Useat ihmiset ei uskalla ottaa näin henkilökohtaiseen juttuun kantaa eikä ne tajua mistä on kyse. Etsi saman kokeneita jutteluavuksi. Onko sun vaimo/tyttöystävä jutussa mukana?
Kiitos, pikkusisko, kannustavasta kannanotostasi!
Impressauksen tarve on minussa, mielestäni, varsin korostunut. Mietin esiintymisiäni hyvinkin tarkkaan niin työssä kuin vapaa-aikana. Toki tästä on paljon hyötyäkin, mutta kiinnostaisi tietää, mistä tällainen on minuun tullut - ei ainakaan vanhemmiltani, jotka ovat minut kasvattaneet. Se on siis biologista tai sitten jotain traumaa adoptoinnista tai sitten se vaan on; tiedä häntä. Pääosin asia on kuitenkin hyvä, mutta luo myös joskus turhia paineita ja stressiä ihan turhaan.
Yksi kotipsykologin teoria voisi olla se, että biohylkäys on aiheuttanut huonon itsetunnon, 'en ole kelvollinen'. Tästä syystä pitää hakea hyväksyntää kaikkialta. Tämä malli sopii hyvin vakuuttamispelkoon ensimmäisessä biokontaktissa.
Tuo oli vain syväanalyysiä tuosta tarpeesta, itse olen oikeastaan vain iloinen tuosta luonteenpiirteestä, koska se auttaa menestymään. Aionkin aktiivisesti kehittää itseäni edelleen tällä osa-alueella. Varmaan tuo on ihan normaalia vaikkapa näyttelijöillä, poliitikolla, muusikoilla jne. (itse en ole mitään noista).
Voi olla, että saavutukset yleisesti mielletään kasvatuksen ansioksi. Itse olen kuitenkin niin erilainen, kun kasvattajani, ettei teoria päde. Toki hyvät arvot: rehellisyys, kohteliaisuus ja sensemmoiset ovat tulleet kasvatuksesta, mutta impressausvietti on kyllä taatusti jostain muualta.
On luonnollista, että isäsi ja veljesi puhuvat paljon asiasta, joka on kumpaakin lähellä. Se ei tarkoita sitä, että sinä olisit vähemmän tärkeä. Isänä, ja esimiehenä, olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkia tulisi kohdella tasapuolisesti. Pitäisi vain jaksaa huomoida niitäkin, joiden kanssa ei ole yhteistä kiinnostavaa aihepiiriä. Näin ei vain käytännössä juuri koskaan ole. Voisit, ehkä vaikuttaa asiaan etsimällä jonkin ei-ammatillisen aiheen, josta saat isäsikin innostumaan ja sitten aktiivisesti herätät siitä keskustelua. Isälläsikin saattaa olla pelkoa syväkeskusteluun hänelle vieraammista aiheista.
Pitää hieman ottaa takaisin tuota tukiasiaa. Minulla on paras ystävä, joka on ollut kasvattivanhemmilla. Hänen kanssaan asiasta on ollut erittäin hyviäkin keskusteluja ja hän on ollut loistava tukiverkosto. Muut ystäväpiiristäni myös kuuntelevat ja kommentoivat asiaa, aina kun sen otan esille. Toki kommentit jäävät tasolle, "ota ihmeessä selvää, minä ainakin ottaisin". Helppo sanoa.
Vaimo, on asenteella, että asia on täysin minun asiani. Ei halua painostaa minua tietenkään. Luin kuitenkin yhden kirjan (kenen lapsi) ja siinä oli jonkun vaimo ottanut homman haltuunsa ja omilla teoillaan auttanut miehensä tämä ison kynnnyksen yli. Siitä ehkä tuo tukemattomuusajatus nyt jäi mieleeni. Toivoin varmaan, että häntäkin kiinnostaisi sikana nähdä mistä hänen lapsensa geenit ovat lähtöisin. Itse minun pitää kuitenkin asia hoitaa; ei minua oikeastaan pelota, että saisin jotain hirveää tietoa menneisyydestäni ja että tieto kasvattasi tuskaa. Luulen, että kaikki eteentuleva olisi vain mielenkiintoista.
Tämä nettikeskustelu on kuin taivaan lahja - ei tarvitse pelätä, että rasittaisin muita jutuillani, ja toisaalta saa rehellistä palautetta ajatuksiin monista eri näkökulmista. - Ulkopuolinen tähän
isi kirjoitti:
Kiitos, pikkusisko, kannustavasta kannanotostasi!
Impressauksen tarve on minussa, mielestäni, varsin korostunut. Mietin esiintymisiäni hyvinkin tarkkaan niin työssä kuin vapaa-aikana. Toki tästä on paljon hyötyäkin, mutta kiinnostaisi tietää, mistä tällainen on minuun tullut - ei ainakaan vanhemmiltani, jotka ovat minut kasvattaneet. Se on siis biologista tai sitten jotain traumaa adoptoinnista tai sitten se vaan on; tiedä häntä. Pääosin asia on kuitenkin hyvä, mutta luo myös joskus turhia paineita ja stressiä ihan turhaan.
Yksi kotipsykologin teoria voisi olla se, että biohylkäys on aiheuttanut huonon itsetunnon, 'en ole kelvollinen'. Tästä syystä pitää hakea hyväksyntää kaikkialta. Tämä malli sopii hyvin vakuuttamispelkoon ensimmäisessä biokontaktissa.
Tuo oli vain syväanalyysiä tuosta tarpeesta, itse olen oikeastaan vain iloinen tuosta luonteenpiirteestä, koska se auttaa menestymään. Aionkin aktiivisesti kehittää itseäni edelleen tällä osa-alueella. Varmaan tuo on ihan normaalia vaikkapa näyttelijöillä, poliitikolla, muusikoilla jne. (itse en ole mitään noista).
Voi olla, että saavutukset yleisesti mielletään kasvatuksen ansioksi. Itse olen kuitenkin niin erilainen, kun kasvattajani, ettei teoria päde. Toki hyvät arvot: rehellisyys, kohteliaisuus ja sensemmoiset ovat tulleet kasvatuksesta, mutta impressausvietti on kyllä taatusti jostain muualta.
On luonnollista, että isäsi ja veljesi puhuvat paljon asiasta, joka on kumpaakin lähellä. Se ei tarkoita sitä, että sinä olisit vähemmän tärkeä. Isänä, ja esimiehenä, olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkia tulisi kohdella tasapuolisesti. Pitäisi vain jaksaa huomoida niitäkin, joiden kanssa ei ole yhteistä kiinnostavaa aihepiiriä. Näin ei vain käytännössä juuri koskaan ole. Voisit, ehkä vaikuttaa asiaan etsimällä jonkin ei-ammatillisen aiheen, josta saat isäsikin innostumaan ja sitten aktiivisesti herätät siitä keskustelua. Isälläsikin saattaa olla pelkoa syväkeskusteluun hänelle vieraammista aiheista.
Pitää hieman ottaa takaisin tuota tukiasiaa. Minulla on paras ystävä, joka on ollut kasvattivanhemmilla. Hänen kanssaan asiasta on ollut erittäin hyviäkin keskusteluja ja hän on ollut loistava tukiverkosto. Muut ystäväpiiristäni myös kuuntelevat ja kommentoivat asiaa, aina kun sen otan esille. Toki kommentit jäävät tasolle, "ota ihmeessä selvää, minä ainakin ottaisin". Helppo sanoa.
Vaimo, on asenteella, että asia on täysin minun asiani. Ei halua painostaa minua tietenkään. Luin kuitenkin yhden kirjan (kenen lapsi) ja siinä oli jonkun vaimo ottanut homman haltuunsa ja omilla teoillaan auttanut miehensä tämä ison kynnnyksen yli. Siitä ehkä tuo tukemattomuusajatus nyt jäi mieleeni. Toivoin varmaan, että häntäkin kiinnostaisi sikana nähdä mistä hänen lapsensa geenit ovat lähtöisin. Itse minun pitää kuitenkin asia hoitaa; ei minua oikeastaan pelota, että saisin jotain hirveää tietoa menneisyydestäni ja että tieto kasvattasi tuskaa. Luulen, että kaikki eteentuleva olisi vain mielenkiintoista.
Tämä nettikeskustelu on kuin taivaan lahja - ei tarvitse pelätä, että rasittaisin muita jutuillani, ja toisaalta saa rehellistä palautetta ajatuksiin monista eri näkökulmista.Jos yritän asettua vaimosi tilanteeseen, niin minä ehkä toimisin samoin kuin hän. Silti saattaisin olla sikakiinnostunut sinun biovanhemmistasi. Jos olisin herkkään tyyppiä, niin saattaisin pelätä, että sieltä löytyy jotain ikävää. Jos taas olisin elämän karheammalla puolella käsittelemää, niin varmaan olisin entistä uteliaampi. Yleinen mielipide bioista on kuitenkin niin negatiivinen, että se saattaisi hillitä sinun kannustamista tutkimiseen. Lisäksi varmaan vaikuttaisi suhde sinun adoptiovanhempiisi, sillä olisi tosi vaikea ryhtyä tukemaan sinun yhteydenottoa biovanhempiin. Siis kun anoppi- ja appisuhteet ei aina muutenkaan ole maailman helpoimmat niin pelkäisin varmaan tavallista enemmän puuttua näin sisäpoliittiseen asiaan. Ja loppujen lopuksihan asia on sinun ja sen jälkeen lapsiesi. Vaimon rooli on eräällä tavalla (eli biologisesti) ulkopuolinen. Ymmärrän kyllä hyvin senkin, että jotkut puolisot haluavat hoitaa tämän homman. Voihan kyse olla siitäkin, että asia häiritsee adoptoitua tosi paljon, mutta hän ei vaan saa tehtyä sitä isoa siirtoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880