Aina kannattaa muistaa

kun tätä palstaa lukee

että räyhäävillä biovanhemmilla joilta lapsi on huostaanotettu, on niin huonot olosuhteet, että he eivät voi huolehtia lapsensa kasvatuksesta. Syynä voi olla alkoholiongelma, huumeet, vankilassa istuminen ym. Huostaanotto kyllä voidaan purkaa, jos kotiolot saadaan jälleen kuntoon. Täällä kirjoittelevat sijaisäidit eivät tietenkään voi kertoa, miksi heille sijoitetut lapset on huostaanotettu omasta perheestään. Biovanhempia kehottaisin kuitenkin vilkaisemaan huostaanoton yhteydessä tehtyjä papereita. Siellä lukee huostaanoton syy. Sitä sitten vain korjaamaan ja pois täältä räyhäämästä, ja paljon onnea matkaan!

2

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukea ensimmäistä

      viestiä pitemmälle tätä palstaa!

      Ensinnäkin on yliopistotasoisissa tutkimuksissa todettu, miten vajaasti täytettyjä huostaanotto asiakirjat suurelta osalta ovat. Itse olen nähnyt sillä tavalla kirjatut huostaanoton syyt, että niitä on mahdoton kenenkään todistaa vääriksi tai oikeiksi, siis edes kumota.

      Ai nimettömissä kirjoituksissa ei voi kertoa nimettömien ihmisten huostaanoton syytä? Mikähän asenteessasi lopulta on se mikä kiikastaa?

      Ja muista aina se, että jos bio räyhää, häneltä on saatettu viedä lapset aiheetta, mutta sehän nyt on liian vaikea yhtälö ymmärrettäväksi.

    • Minä

      Ei ne kyllä ole ainoastaan biot jotka räyhää täällä, kyllä räyhää meinaan sijaritkin. Välillä tulee mieleen, että kuinka joillekin sijareille edes annetaan lapsia kasvatettavaksi, jos ei pinnaa ja ymmärtämystä löydy pätkääkään? Räyhääkö he näille lapsillekin, kun ei täälläkään osaa keskustella? Miksi heidän pitää niin kamalan hyökkäävsti vastailla biojen kysymyksiin, tai ajatuksiin? Näiden sijareiden kannattaisi ajatella asia niinpäin, että miltä heistä tuntuisi, jos heidän oma lapsi vietäisiin. Vaikka kuinka itse olisi edesauttanut sijoitusta niin ei se poista äideiltä sitä tuskaa, kun lapsi viedään vieraaseen perheeseen. Sitten on nämä tapaukset missä bioäiti on ollut ehkä väsynyt, tai sitten on ollut muuten turha tämä huostaanotto. Moni bioäiti olisi ehkä saattanut selvitä lapsen kasvatuksesta, jos olisi ollut laaja turvaverkosto ympärillä, tälläisiä ei kuitenkaan ikävä kyllä kaikilla äideillä ole.
      Ja tosiasia on kuitenkin se, että harvoin niitä huostaanottoja aletaan purkamaan, vaikka ehkä aihetta olisikin siihen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4018
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe