Pistettäessä betaferonia, pistos on todella kivulias (mieli tekisi keskeyttää). Ja lääke jää kuin ihonalaiseen "pattiin" eikä liukene verenkiertoon. Pistospaikka tuntuu "kovalta" ja on kivulias monta päivää. Tosin näitä huonoja pistoksia tapahtuu tosi harvoin. Onko muille käyttäjille käynyt näin, vai osuiko piikki tarkalleen samaan paikkaan kuin ennen?
Betaferonin käyttäjät, onko
6
983
Vastaukset
- beeta -1a
"Tavanomaisimpia haittavaikutuksia ovat flunssan kaltaiset oireet, kuten lihaskipu, kuume, nivelsärky, vilunväristykset, voimattomuus, päänsärky ja pahoinvointi. Ne ovat yleensä lieviä ja ilmenevät useimmiten hoidon alkuvaiheessa väheten hoidon jatkuessa. Iho voi pistokohdissa hieman ärtyä. Muita harvinaisia haittavaikutuksia ovat ripuli, ruokahaluttomuus, oksentelu, unettomuus, huimaus, levottomuus, ihottumat, ihon kuumotus ja sydämen tiheälyöntisyys."
http://lyhytlinkki.net/?u8ukug85 - Susu
viidettä vuotta ja välillä tulee näitä kivuliaita pistoskertoja. Yhdessä vaiheessa tuli tosi helposti verta pistoskohdasta, mutta oon kai jo niin parkkiintunut, että nykyisin vuoto on tosi vähäistä. Mulla on tullut masuun ja peffaan sellaiset kovat pahkurat, joihin ei voi varmaan ikinä enää pistää. Nämä pahkurat ovat tulleet vissiin jäädäkseen. Mulla pistopaikat esim. reisissä ovat usean päivän ajan kipeitä, mutta pistettäessä tuleva patti laskeutuu seuraavaan päivään mennessä.
- teille käynyt näin?
Pistosalueista vatsa on mennyt ekaks siihen kuntoon että ei uskalla enää piikitellä. No, on se vielä paremman näköinen kuin Euroviisu-voittajan naama :-)
- Piikittäjä
Olen pistänyt Rebifiä reilu 5 kuukautta, autoinjektorilla 3xviikossa. Pistäminen sattuu ja kirvelee. Joka kerran tulee hiukan verta. Pistoskohta on vielä seuraavan päivän arka ja iholle tulee kirkuvanpunainen läntti, joka on noin viikon verran. Lähinnä olen piikittänyt vatsaan ja reisiin - pakaroihin kokeilin, mutta sattui niin paljon että sinne en enää aio pistää - ikinä !!! Reisiin jää pistolänteistä pidemmäksi aikaa jäljet, tummuvat vaan ajan myötä - tavallaan kuin mustelmiksi. Pahkuroita mulle ei ole tullut... sehän tästä enää puuttuisikaan!!
Monta kertaa on käynyt mielessä rempaista injektori seinään pistämisen jälkeen ja lopettaa koko hoito - pakko myöntää! Ihmettelen vaan, että tottuuko tähän ikinä...helpottuisiko ajan myötä...
Kesä tulee ja on tosi kivaa olla punalänttinen pantteri - heh. - pistää
Eli kuten otsikkoni ja nimimerkkini paljastaa, niin vaurioituneeseen pistospaikkaan ei saa pistää uudelleen ennen kuin se on kokonaan parantunut. Kannattaa siis kierrättää pistospaikkoja pistoskalenterin mukaisesti. Itse olen pistänyt Betaferonia joka toinen päivä kolmisen vuotta ja ihoni reagoi yhä siihen. Mutta orjallisella paikkojen kierrättämisellä uskon säilyttäneeni ihon keskivertoa parempana. Käytän myös ennen pistämistä Betaferonin "kylmätyynyä", jolla kylmetän pistospaikan ennen pistosta. Pistoksen jälkeen hieron paikkaa intensiivisesti. Tuntuu, että se lääke leviää niin helpommin. Vaihtelen myös neulojen pituutta eli joihinkin paikkoihin välillä pidemmällä, välillä lyhyemmällä neulalla (Betaferonillahan on kaksi neulavaihtoehtoa.) Pistokset osuvat siten vähän eri syyvydellekin aina.
- Susu
Ei ole itselläni muuten käynyt mielessäkkän, että voisi vaihdella injektoria ja pistellä eri syvyyksiin. Varteenotettava vaihtoehto! Tarvitsee sitten tietty kummatkin injektorit, uuden sekä vanhan? Vai pistätkö ilman injektoria? Hyvä ajatus, kiitos siitä! Aina oppii uutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883