Kertokaas kanssaihmiset, liittyykö "kriisini" ikään vai mihin ja onko teillä samantyyppistä pohdintaa? Kriisi on ehkä liian voimakas sana kuvaamaan tätä jonkinlaista sekavaa olotilaa. Mutta kun ei oikein tiedä, mitä pitäisi elämälleen tehdä vai pitäisikö vaan tyytyä tähän. Työssä ei ole enää mitään suurempaa hohtoa tai haastetta mutta vaihtaminenkin tuntuu työläältä ja mitä muuta sitä sitten tekisi? Perhe on kiva, mutta lapset alkavat lentää pesästä ja elämä muuttuu sitäkin kautta - enää ei tarvitse kuskata niitäkään harrastuksiin. Oman paikkakunnan harrastustarjonta on niukkaa, joten sieltäkään ei oikein saa täytettä elämään ja lenkkeilykin tuntuu välillä tylsältä. Ystävillä tuntuu olevan omat kuvionsa - monilla on kesämökit tai veneet tai matkailu päällimmäisenä ja niihin meillä ei valitettavasti ole varaa. Kun katsoo omia vanhempiaan niin ymmärtää, että lähivuosina on paljon suruviestejä tulossa - ei kovin mieltäylentävää sekään. Ehkä tässä iässä vaan lopulta tajuaa tämän elämän rajallisuuden - ja éttä luultavasti ollaan yli puolenvälin. Mitä olen saanut aikaiseksi? Miksi tein valinnat, jotka tein? Ohjaako meitä joku suurempi voima vai onko kaikki pelkkää sattumaa...?
Keski-iän kriisi?
Woman in crise
4521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
funtsit...tehtyä ei saa tekemättömäksi ja jos etukäteen suree niin suree asioita kaksi kertaa...ja kyllä sitä aikas paljon itse valintojen kautta taaplaa..vaan on sitä mukava saada yllätyksiäkin
ei etukäteen surettavaksi.
Ihanaa kun saat omaa aikaa kun lapset lentävät pesästä, voit tehdä just niitä asioita mistä nautit.
Tulevaisuuteen varmasti liittyy ikäviä asioita jos mukaviakin, elä tätä päivää ja nauti joka hetkestä.
Oikein asetettuja kysymyksiä! Hiukan ihmettelen paria vastausta, jotka yrittävät lähinnä suunnata mielenkiintosi muualle, vaikka sinua kiinnostavat juuri ne OMAT fiiliksesi ja se, onko muilla vastaavia.
Neljässäkympissä se minunkin kriisini ilmaantui. Omat vanhempani kuolivat muutaman vuoden välein, työ turrutti, avioliitto oli pahimmillaan myrkyllistä kiukuttelua ja parhaimmillaankin vain rutiinien hoitelua. Tässäkö elämä olisi ollut? Lohtua ja vaihtelua etsin netistä... ja kummasti sitä löytyikin; kevyestä jutustelusta kiintymykseen ja kiihkoon, yhteenkuuluvuuden tunteeseen ja varmaan ihan oikeaan rakkauteenkin.
Reaali-elämä oli todella levitä käsistä...
Jaksaako kiinnostaa?
Vähän tuollaista itsekin joskus ajattelen. Toisaalta elämä on just tätä. Koskaan se ei tule täysin "valmiiksi", ehkä osittain kuitenkin, kun on työpaikat ja asunnot ym. Se on ollut sitä eräänlaista pesänrakennusaikaa, poikaset saatu jne. Sitten onkin poikasten aika muuttaa ja siirtyä pois pesästä; sitähän elämänkierto kulku on...
Omien vanhempien kuolema on asia,jota ei uskalla ajatella. Eikä siihen varmaan voikaan valmistautua. Ehkä parempi elää vain tätä hetkeä. Kyllä meitä ohjaa Korkea Voima tuolta ylhäältä ja ihmisen on toisaalta aika turhaa "huolehtia liikaa". Suurimmat asiat vain tapahtuvat...