Yli-Lemun lehmuskuja

Pitääkö kaikki tuhota

Kaarinan kaupunki kaavaluonnostelee kaavaa, jossa Yli-Lemun kartanon lehmuskuja aiotaan erottaa ja tuhota tien tieltä.
Toisin sanoen, kun kartanon pihapiiristä tullaan lehmuskujalle, niin heti siitä tulisi menemään kahdensuuntainen autotie ja kevyenliikenteen väylä katkaissen kartanomiljöön ja lehmuskujan välisen yhteyden. Myös suuri osa retkeilyreittiä tuhoutuisi tämän myötä.

Lehmuskuja on suojeltu kohde, joten eikös tähän päde myös suojellulliset velvoitteet, sillä lehmuskuja kuuluu alueen perinne- ja kulttuurimaisemaan.

Mielestäni tielinjauksen voisi siirtää lehmuskujan toiseen päähän, jolloin se ei katkaisisi alueelle ominaista erikoisuutta ja maisemallisesti
kaunista kohdetta.

Jokatapauksessa mainitsemaani lehmuskujan toiseen päähän tulee tie jossain vaiheessa, koska metsänreunaan tulee uudisrakennuksia.

3

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neito Turusta kyselee

      Ollaanko siellä Kaarinassa ihan seottu?
      Miten voi kartanon tien katkaista?
      Kai niillä puilla nyt sentään on jotain historiallistakin arvoa?
      Onko tää kartano muuten siinä Ala-Lemun vieressä,
      se jossa on se järjettömän pitkä navetta?
      Mä oon harrastanu valokuvausta ja olisin kiinnostunut, että ehtiikö sitä lehmuskujaa kuvata, ennen kuin se tuhotaan, kuinka pian tämä on tapahtumassa ja tapahtuuko yleensäkään?

    • S.R.

      Anteeksi, että heitän tähän pienen mainospuheen.

      Kirjoitan juuri ko. paikan historiikkia. Jos jollain on enemmänkin tietoa Ylilemun kartanon ja sen alueen historiasta, niin minulle voi lähettää viestiä osoitteeseen ylilemunleivintupa@hotmail.com.

      Vähäisetkin tiedot ovat tärkeitä.

      • S.R.

        Sähköpostiosoitteeni on poikkeuksellisesti jonkin aikaa poissa käytöstä. Mutta jos jollain on tietoa kyseisestä paikasta, otan pienetkin vihjeet mielelläni vastaan.

        Kiitokset etukäteen vaivannäöstä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16720
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5387
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2548
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2019
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1751
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      978
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      944
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      850
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      848
    Aihe