Voisitteko perustaa bioille palstan, jossa

sijaisäiti

he voisivat aivan rauhassa purnata siitä miten hirveitä me sijaisvanhemmat olemme, kun haluamme auttaa heitä?!

Olisi mukava keskutella täällä palstalla ihan oikeista sijaisvanhemmuutta koskevista kysymyksistä ja tukea toisiamme jaksamaan.

Toki täällä voisivat käydä vielä ne biot, jotka ottavat asiallisesti kantaa ja osaavat ajatella asioita laajasti kaikkien kannalta ja ymmärtävät, että huostaanotto on ollut tarpeellinen vaikkakin ikävää.

Tätä menoa, en ainakaan itse viitsi täällä palstalla kohta enää käydä.

TIEDOKSI BIOILLE! Me sijaisvanhemmat, EMME HUOSTAANOTA LAPSIA, vaan sen tekee sosiaalihuolto!

5

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helinä-keiju
      • reservi

        olin yksi niistä, jotka esittivät ylläpidolle uuden palstan perustamista nimenomaan biovanhemmille, jotta voisivat siellä moittia meitä sijaisvanhempia halunsa mukaan.

        mutta vaikka palsta tuli, ei siellä haukkujat keskenään viihdy.

        ja sitten on vielä ne provoilijat, molempiin leireihin kuulumattomat ulkopuoliset, jotka kuka keneksikin tekeytyen haukkuvat molemmilla palstoilla vastapuolta ja yllyttävät tappeluun.

        välillä oikein harmittaa kun "asiaa sivusta seuraava" ilmoittaa kuinka tyhmiä me sijarit olemme ja kuinka fiksua ja hyvää keskustelua biopuolella on ja samaa potastaa sielläkin kaiken aikaa veisataan.

        toivoisin todella monipuolista jankuttamatonta keskustelua. ja tilaisuutta aidosti kertoa siitä mitä on elää sijaislapsen kanssa.

        se ei aina ole päivänpaistetta ja silloin olisi hyvä täällä tuulettaa jaksaakseen sitten kotitilanteessa. ja hauskaa olis hehkuttaa onnistumisiakin.

        mutta kaikki aika menee sen selittämiseen, ettei sijaisvanhemmuus mikään rahasampo ole, eikä me todellakaan vaanita toisten lapsia huostaanottopaperit takataskussa.

      • nämä palstat
        reservi kirjoitti:

        ensimmäisen kerran viime loka-marraskuussa, sijaripuolella ei edes kirjoitettu kovin paljoa, niin on tilanne ollut aivan viime aikoihin asti. Bio-puolella sen sijaan yritettiin kirjoittaa, mutta hyvätkin yritykset jäivät sijarien puolelta tulevan valtavan haukkumisen jalkoihin.

        Olin käsittääkseni ensimmäinen, joka alkoi kirjoittaa lasten hoidollisista huostaanotoista ja kyllä sain huomata, miten kaikki oli vanhempien syytä. Siis aivan kaikki ongelmat, mitä lapsella voi olla, myös synnynnäiset perinnölliset tai vaikka raskausajan virustartunnasta johtuvat sairaudet, kaikki on lapsen vanhempien syytä.

        Vaikka oman lapseni aiheeton huostaanotto on jo purettu kestettyään vain muutaman kuukauden, aion silti tehdä työtä aiheettomien, mutta myös aiheellisten huostaanottojen eteen, koska lainsäädäntö on puutteellinen ja epäkohtia lastensuojelussa on todella paljon. Aloin kirjoittaa erilaisista avohuollon tuista, joilla pienituloisten perheiden oloja parannettaisiin, koska monesti huostaanotot kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin ja lisäksi yh-perheisiin. Mutta sijarit vastustivat sitkeästi kaikkea.

        Nyt päättäjätkin yleisesti myöntävät, että avohuoltoa tarvitaan, vanhempien ja lasten oikeusturvaa huostaanottojen suhteen on parannettava. Siis aiheesta on kirjoitettu, ei kai muuten parannettavaa olisi. Ihmetyttääkin se, mitä nuo vastustajat näissä asioissa oikein vastustavat? Jos ei perheiden asemaa saisi parantaa, niin huostaanottojen vähenemistäkö te vastustatte? Itse en ole syyttänyt sijareita rahastamisesta, mutta eittämättä tulee mieleen, että se näyttää monille olevan elinkeino, joka koetaan uhatuksi, jos sijoitukset saadaan vähenemään.

        Aivan samoin kuin edellinen kirjoittaja sanoi lopussa, että aikaa menee suotta riitelijöiden väärien väitteiden oikomiseen, niin menee kuulkaa bio-palstallakin. Itse olen koko ikäni ollut aivan tavallinen työtä tekevä, lapsia kasvattava äiti, ei edes vanhemmuus hukassa ja silti tämän lasten hoitojärjestelmän mädännäisyyden takia koin lyhyen huostaanoton.

        Vertaisryhmät ovat kaikille tärkeitä ja asiallista keskustelua minäkin toivon toisten samaa kokeneiden vanhempien kanssa. Ajatuksia kyllä voin vaihtaa jokaisen kanssa, oli bio tai sijari kun vain kaikki muistavat, että riita ei mitään rakenna, eikä lasten asemaa paranneta heidän vanhempiaan haukkumalla, oli nyt sitten huostaanoton syy kenenkin kohdalla mikä tahansa.

      • reservi
        nämä palstat kirjoitti:

        yhdyn yllä olevaan, mutta väitän samalla ettei sijarienkaan kokemusten kertakaikkinen lyttääminen tyyliin: minä en ole juoppo, siis kukaan muukaan bioäiti ei ole juoppo, minun lasteni sijoitus oli virhe, siis kaikkien lasten sijoitus on virhe, ei rakenna, vaan lisää juupas eipäs väittelyä.

        meidän, joille on sijoitettu päihde ja mielenterveysongelmaisten lapsia ja joiden tuntemissa perheissä on samoin, on terveellistä kuulla ASIALLISTA tietoa niistä tapauksista joissa huostaanoton syy on peräti heikoissa kantimissa.

        mutta paraskin yleinen kiinnostus alskee, kun joka viestissä lukee: lapsivaras, raha perään hinkuja.

        me olemme ihmisiä, taviksia, kuten ennenkin olen väittänyt. tuskin meitä erottaa tuolta kadun massasta. sinua biovanhemmaksi, minua siajisvanhemmaksi. jos ei aleta asiaa kuuluttamaan ääneen. samoista kasvaus ongelmista puhutaan, samoja iloja kerrotaan.

        mutta täällä on myös silkkaa ´riitaa haastavia kirjoittajia. ja tekisi mieli väittää, että pahimmat ilkeilijät eivät sittenkään kuulu kumpaankaan leiriin vaan ovat niitä "satunnaisia vierailijoita". mutta kiityessä on vaikea olla objektiivinen ja silloin asiattomuus lisääntyy.

        avohuollosta kuulutin kauan sitten keskustelua.

        ja haluaisin edelleen siihen asiallista ja vuorovaikutteista keskustelua. siis mitä avohuollolta odotetaan sijoitusuhan ilmentyessä, mitä ja minkälaista avohuolta suostuttaisiin vastaanottamaan. mitä sai ja oliko siitä edes yhtään apua. entä onko täällä kirjoittavista kukaan saanut lapsiaan luhytaikaiseen sijoitukseen. meillä kun oli ennen pitkäaikaisia sijoitettuja ns. eräpäivälapsia, joiden kotiutuminen oli tiedossa jo meille tulopäivänä. ovatko ne onnistuneita sijoituksia?

    • lapselle, sitä voi olla,

      että esimerkiksi juuri sinun
      hoitamasi ja huoltamasi lapsi on otettu
      ammattitaidottoman virkamiehen ammattitaidottomilla viranomaistoimenpiteillä
      ja jopa laittomastikin
      omasta perheestään huostaan.

      Kuvittelepa itsesi jossakin elämänvaiheessasi
      tai myöhemmässä elämässä
      esimerkiksi oma lapsesi
      samankaltaiseen tilanteeseen
      hänen omien lastensa kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5875
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3233
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2400
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2008
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1619
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1075
    Aihe