hesarissa ihmeteltiin illalla tulevan xxl-sukupolvi -dokumentin kohdalla, että pitäisikö jokaiselle asentaa siru, joka kertoo ihmiselle hänen genetiikkaansa sopivasta ruokavaliosta.
Mielenkiintoinen lause. Olen kauan ollut sitä mieltä, ettei samanlainen dietti pure kaikille ja tämä perustuu juuri ihmisen yksilölliseen genetiikkaan ja mm. aineenvaidunnan eroihin.
Laihdutuspalstalla käydään tasaisin väliajoin sapekasta taistelua siitä onko vvh-dietti (esim tämä Atkinssin versio) hyvä, tehokas ja turvallinen vai onko paras dietti sittenkin perinteinen rasvan ja kaloreiden vähentäminen.
Molemmille löytyy puolustajansa ja kummallakin menetelmällä kerrotaan laihduttaneen useampia kymmeniä kiloja. Mitäpä jos kyseessä ei olekaan itse dietin purevuus noin itsessään vaan tietynlaisen dietin pureminen tietynlaiselle ihmiselle?!
Itse en koskaan saanut kuin muutaman kilon pois tällä perinteisellä dietillä ja nekin tulivat samantien takaisin. vvh.lla paino on pudonnut kymmeniä kiloja ja todella helposti. Miehelleni vvh ei taas sopinut ollenkaan.
En missään nimessä halua haukkua tai puolustella mitään tiettyä diettiä, minusta tämä ajatus erilaisten geneettisten tekijöiden vaikutuksesta laihduttamiseen ja laihdutustapaan on kuitenkin mielenkiintoinen ja kenties ajattelemisen arvoinen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri näin. Toiselle sopii toinen, toiselle joku muu. Luepa tuolta ylempää kohdasta lihavien laiskuus. Hyvä kirjoitus kaloriteorian toimimattomuudesta. Itse olen syönyt vuosia alle 1800 kaloria, koska tiedän, että sen ylitettyäni lihon. Jos kuitenkin haluan laihduttaa, ei suositeltu 1300-1500 kaloria aiheuta vielä minkäänlaista laihtumista. kun kalorit ovat tuhannen pinnassa, alkaa hidas ja piinaava laihtuminen, jota sävyttää jatkuva pahoinvointi. Nyt kokeilen Atkinsia. Olen jo kahdessa viikossa vakuuttunut, että oikeasti olen ns. hiilihydraattiherkkä ihminen. Kun hiilareita saa tietyn matalan rajan yli päivässä lihoo vaikka söisi kuinka vähän tahansa. Tietenkin siis jossain vaiheessa kuolisi nälkään, mutta jos nyt kuitenkin puhutaan ns. normaalin ihmisen ruokamäärästä. Niin normaalin laihduttamisen toimimattomuus todistaa juuri sen hiilarien sopimattomuuden. Syön nyt paljon enemmän kuin ennen ikinä niitä sallittuja ruoka-aineita ja kans kummaa - kiloja lähtee viikossa kaksi ja olo on pirteä ja jaksava.