Dingo

Dingo on australialainen, luonnonvarainen koira. Se on kooltaan skotlanninpaimenkoiran kokoinen ja sen säkäkorkeus on 50 cm. Sillä on pystyt korvat, keskipitkä ja tuuhea häntä ja hännänpäässä voi olla usein valkoinen täplä. Dingon väri vaihtelee vaaleankeltaisesta punertavaan ja ruskeaan, jotkut yksilöt voivat olla mustaviiruisiakin. Albiinoitakin esiintyy jonkin verran, kuten eläinten keskuudessa yleensäkin. Kaakkois-Australiasta tunnetaan valkoinen dingorotu.

Australian omaperäisessä eläimistössä dingo on ihan oma lukunsa. Australian eläimistö säilyi omaperäisenä siksi, että Australia erosi yhteisestä mannerlaatasta, ennen kuin istukalliset nisäkkäät olivat kehittyneet. Yhteiseen mannerlaattaan kuuluivat aikoinaan Australian lisäksi Eurooppa, Aasia ja Afrikka. Pussieläimet kykenivät hallitsemaan koko Australiaa, kun "tehokkaammat" nisäkkäät puuttuivat. Ennen eurooppalaisten tuloa 1700-luvulle saakka, maanosan ainoat istukalliset nisäkkäät ihmisen lisäksi olivat lepakot ja rotat, joiden uskotaan ajelehtineen sinne ajopuiden mukana - sekä dingokoira.

Erilaisia selityksiä dingolle on esitetty. Todennäköistä on, että se se on tullut aikoinaan Australiaan kesynä koirana joko aasialaisten tai afrikkalaisten maahanmuuttajien mukana ja villiytynyt myöhemmin. Uuden Guinean laulavan koiran uskotaan olevan samaa alkuperää. Dingojen jäänteitä on löydetty 6000 vuoden takaa. Yksi teoreettinen mahdollisuus on se, että dingo polveutuisi jostakin suden alalajista, jolloinka ehdokkaita ovat arabiansusi Canis lupus arabs ja vaikkapa intiansusi Canis lupus pallipes.

Dingot eivät osaa haukkua, kuten eivät muutkaan aasialaiset villikoirat, vaan ne ulvovat ja vinkuvat. Afrikkalainen basenji voi olla dingon esi-isä, sillä sekään ei hauku ja muistuttaa ulkonäöltään dingoa.

:)
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...joukkoon..kappas vain jopas jotakin...

Äänestä

... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dingoh kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu