Jone Nikulan arvio Lordista

MetalWoman vm-67

Luin juuri Iliksestä J.Nikulan arvion Lordin voitosta sekä sen tulevaisuudesta metalligenressä.
Osaksi olin samaa mieltä,osaksi eri mieltä.
Jone,ajattelin ihan samaa kuin sinä tuossa hetikohta voiton jälkeen,että tämä ei ole Lordille oikotie huipulle metallimaailmassa.
Huomasin myös aikaa sitten Lordin samankaltaisuuden Alice Cooperin kanssa,mikä sinänsä ei ole huono asia.

Lordi on kaikenkaikkiaan kimppu uutta sekä vanhaa.
Uutta on melkeinpä miten kauas tahansa ajateltuna kokovartalomaskit.Lähelle pääsee GWAR. Myös Kiss,joka on Putaansuunkin suosikki #1 on aika liki,mutta paljon kesympi.Vanhempaa osaa Lordissa edustaa ainakin musiikki. Tyyli on sama joka on ollut jo kauan olemassa.

Jone Nikula arvioi,että Lordin ongelma tulee olemaan ainakin bändin uusiutuminen,että kun on kerran Lordin keikalla nähnyt on nähnyt Lordin kaikki keikat. Voipi olla,mutta itse olen sitä mieltä,että T.Putaansuuta en lähtisi tässä kohtaa aliarvioimaan. En usko,että kuvio menee samoin kuin Nikulan esimerkkinä käyttämän Rammstainin live-esiintymiset.
Luulen että Putaansuu (ja kenties muutkin bändin osakkaat) on ottanut tämän asian huomioon. Jätkällä on pitkä kokemus musiikissa sekä esiintymisessä enkä epäile yhtään,etteikö Lordi pystyisi "kehittymään".

Toisaalta on olemassa Kiss-vaihtoehto. Kiss piti maskinsa vuosikymmeniä muuttumatta sen enempää mihinkään suuntaan. Silti jengi diggasi.On suotavaa,että bändit kehittyvät,mutta se ei ole edellytys menestyksen saavuttamiselle ja myös sen ylläpitämiselle.

Mutta itse metalligenressä menestyminen ihan tosissaan vaatii Lordilta vielä duunia. Voisikohan sen jotenkin näin muotoilla,että metallimaailma on kovanahkaisempaa kuin pop/hittimaailma. Tällähetkellä osa hittifaneistakin diggaa Lordia,koska Lordi on nyt "in",mutta tiedän,että kaikki metallistit ei. Ja sen tietää Putaansuukin. Tarkoitan tällä sitä,että ne jotka eivät niinkään tunne metallimusiikkia saatikka bändejä taikka fanittamista,olettavat varmaankin niin,että kaikki metallistit ovat intzinä Lordista.
Suuri osa voi olla,mutta ei kaikki tosiaankaan.
Lordi tulee toimimaan metalliympyröissä, mutta vain aika voi näyttää sen,pidetäänkö Lordista sinä itsenään,muuttumattomana vai aletaanko kaivata kehitystä.

Kiitos ja näkemiin.;)

5

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voitettais

      ainakaan Euroviisusja.

      Se oli nyt se pääasia vaan tässä ja sitten on muu metalli päälle

    • tyhmyyteni

      "jos on ollu yhdellä Lordin keikalla niin on nähny ne kaikki"

      Miten esim jos on ollu yhdellä Rollareitten keikalla niin mitä jäi näkemättä? Tai Yhdellä HIMin keikalla tai kene vaan????

    • tarkennus

      Pikku tarkennuksena;
      Lordi EI OLE METALLIA, vaan Hard Rockia tai korkeintaan heavy rockia.
      Tämä on itse Tominkin mielipide ja selvä kaikille hevareille.

      • heviäijä

        kyllä sen musaa voisi munmielestä sanoa monen kappaleen kohdalla,hyvinkin heavy metalliksi.Olihan esim.Accept monen mielestä metallia,ehkä juuri metal hearts levyn takia,ja löytyyhän lordin levyktä yksi hyvin acceptmaineen kappale.Toki paino on enemmän perinteisemmällä rokilla raskailla saundeilla soitettuna.Sanotaan sitä nyt sitten vaikka siksi haard rokiksi.Lokerointi on ihan jees.


      • MetalWoman vm-67

        Arvasin että joku idiootti tarttuu tähänkin kohtaan,vittu kun se ei ollut edes kirjoituksen pointti.Luuletko pölö,etten tiedä mikä vitun ero on hard rockilla, heavylla, metallilla? Jos ei tähän ikään menessä ole oppinut,niin ihme on,jotenka vastaus on :"tiedän".
        Mutta kun en perkele jaksanut niin saatanasti laittaa yksityiskohtaa kun muutenkin oli pitkä värssy. Niin että mene sinä vaan kotiisi kasvamaan! V****U!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe