Vihaan niin mielettömästi ulkonäköäni... Koko murrosikäni olen yrittänyt "päivä kerrallaan" -tyylillä jaksaa ruman ulkonäköni kanssa, joskus on parempia päiviä, jolloin naamaa sietää ihan hyvin, ja saatan pitää itseäni vaikka nättinäkin, mutta suurin osa ajasta menee peilin edessä itkemiseen... Joku sanoisi että pinnallista? Juu, voi sen helposti niin ajatella, mutta kun tuntuu että ihmissuhteet, itsetunto, ja sen kautta koko elämän laatu kärsii oman rumuutensa takia niin ei voi muuta kuin surra...
Olen jo 19, eikä vieläkään murrosiän alussa alkaneet itseinhokohtaukset ulkonäköäni kohtaan ala yhtään hellittää. Laitettuna minusta jopa saa nätin, mutta tämä "laittautuminen" minun kohdallani vaatii paljon aikaa, meikkiä, ja hiustenlaittoa, ja lopuksi huomaan että näytänkin nätiltä vain koska olen peitellyt meikin ja hiustenlaiton avulla sitä miltä oikeasti näytän. Inhoan itsessäni eniten huonoa ihoani (kärsin keskivaikeasta aknesta, joka lääkkeiden avulla on laantunut, mutta arpia on edelleen, ja näppyjä tulee aina silloin tällöin jonnekin silti), ylikorkeaa hiusrajaani, kasvojeni kummallista muotoa, ja ohutta tukkaa, sekä sitä, että olen kaikin puolin hyvin "kapea" ja laiha, suorastaan ällöttävän luinen.
Kyllä olen laitettuna saanut kehujakin ulkonäöstäni, mutta miksi ottaisin ne kehuina itselleni, kun tiedän että ilman meikkiä/hiustenlaittoa en näyttäisi pätkääkään nätiltä? Aina sanotaan että kauneus on katsojan silmissä, ja rumakin voi olla jonkun silmissä kaunis omalla omaperäisellä tavallaan, mutta jos inhoan ulkonäköäni niin paljon etten kertakaikkiaan voi katsoa peiliin pahimpina päivinä (joita suurin osa päivistäni on) koska olen niin inhottavan ruma, että kertakaikkiaan pistää itketyttämään, niin miten sitä voisi ikinä uskoa että kukaan muukaan voisi olla pitämättä minua rumana..
Kellään samanlaisia kokemuksia oman itsetuntonsa kanssa? Onko kukaan kärsinyt näin paljon ulkonäöstään, ja kenties päässyt joskus yli näistä ulkonäkökomplekseista ja huomannut näyttävänsäkin nätiltä?
Pidän sen verran huolta ulkonäöstäni, meikkaan päivittäin ja laittaudun niin nätiksi kuin pystyn (vain jotta sietäisin itse itseäni), että luulen jopa että ne jotka minut tuntevat eivät edes uskoisi että kirjoittelen täällä tällaisia, koska ovat tottuneet näkemään minut parhaimmillani (jolloin rumat puoleni eivät näy, ja kuvittelevat että olen ihan nätti tyttö).
Toiset ikäiseni jotka ovat muuttamaisillaan kotoa pois, miettivät miten saavat tarpeeksi rahaa huonekaluihin, kodinkoneisiin ja ruokaan, kun minä taas stressaan miten saan tarpeeksi rahaa jotta voin ostaa tarpeeksi meikkejä ja hiustenlaittotuotteita.. Kuulostaa siis tosi pinnalliselta, mutta kun en vain yksinkertaisesti siedä itseäni sellaisena kuin olen, halauisin olla edes ihan tavallinen, en mikään oikein nätti tapaus, mutta kun ilman suurta laittautumista se on mahdotonta..
Kohtalotovereita!?
Olen niin ruma...
14
2418
Vastaukset
- Nuori mies
Itse olen 18-vuotias nuori poika/miehen alku ja kärsin myös ulkonäön tuomista paineista ja eräänlaisista inhokohtauksista.
Mutta ero on tässä: En tee mitään juurikaan ulkonäköni eteen, kärsin aknesta, vihaan kasvojeni piirteitä, mutta kroppaan olen tyytyväinen. Olen sitä niin paljon muokannut harjoitteilla, kurittanut sitä, pakottanut itseni pitämään sen kunnossa. Miksi? Vain koska silloin tunnen kykeneväni kontrolloimaan itseäni, edes jotain osaa.
Ongelma on siinä että kärsin lisäksi masennuksesta, kieltäydyin psykiatrisesta hoidosta, josta on vain huonoja kokemuksia. Kukaan lähipiiristäni ei siitäkään tiedä, hyvä niin. Ei heitä parane vaivata tässä maailmassa jossa on niin paljon pahaa.
Olen itse päätynyt seuraavaan ratkaisuun:
1. En enää käy ulkona
syynä tähän on se että kukaan ei toista kertaa lähde, ekaa kertaa vain säälistä tai siksi että ei keksinyt miten kieltäytyä. En myöskään enää halua kuulla sitä paskanjauhantaa kuinka hieno tyyppi olen, mutta jotenkin ei vaan iske... (se peruslitania millä jätetään tai torjutaan)
2. En välitä enää
Hyvä ratkaisu jättää kaikki ihmisten kommentit omaan arvoonsa, ei minua enää kiinnosta. Odottelen että elämä tuo jotain uutta eteeni tai että Jumala ottaa luokseen. Ihailen kuolemaa, mutta en voi tehdä itselleni mitään, koska uskoni kieltää sen.
3. Täytän elämäni liikunnalla, tv:llä, leffoilla, netissä surffailulla niin että en edes tajuaisi yleensä kuinka paljon itseäni vihaan.
Että sellasta, kandee kokeilla ;) - nuori likka.
olen 17 vuotias tyttö ja pidän itseäni hyvin epäviehättävänä. rintani ovat pienet ja en koe vartaloani seksikkääksi ja kasv oni eivät ole nätit omasta mielestäni.Tiedän miltä sinusta tuntuu kun purskahtaa itkuun koska pitää itseään niin rumana,minulla on sama ja tuntuu että kaikki muut ovat täydellisiä.toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon ettet ole itsellesi liian ankara.tiedän kyllä mitä on jos oma kuva vääristyy pahasti.
- totoro90
Rumia ihmisiä ei ole olemassakaan, on vain huonoja itsetuntoja. Jokainen on omalla tavallaan kaunis :) Itsetunnon kuntoon saaminen on kyllä aika vaikeaa :/ Yritä sanoa joka päivä peilkuvallesi: Olen kaunis!
Mulla ei oikeen ole huonoa itsetuntoa koskaan olut. Omasta mielestäni olen ihan kaunis, mutta olen varma että puolet ihmisistä pitää mua täystaviksena tai jopa rumana. Olen varmaan myös poikkeuksellinen, koska ajattelen olevani ruma ilman silmälasejani, joita useimmat pitävät ulkonäön pilaajina ;)
Tärkeintä ehkä on, että ei vertaa itseään muihin,se jos mikä huonontaa itsetuntoa.- anonymiteetti
Ja kun itsensä pystyy hyväksymään niin asiat lähtevät rullautumaan.. kokemusta on. Varmaan 99 prossaa pitää muakin idiootin näkösenä mutta kun ei välitä niin ei haittaa. Pidän itseäni ok:n näköisenä ja riittää mulle. :) Itsetunto kysymyshän se vaan on.
- haikkonen
"Rumia ihmisiä ei ole olemassakaan, on vain huonoja itsetuntoja. Jokainen on omalla tavallaan kaunis :)"
Ikävä kyllä olen jo kuullut nuo samat litaniat. Voidaanhan tässä keskustella vaikka kuinka paljon estetiikasta. Kuinka kaikki on tavallaan kaunista ja rumaa tai näitä ei ole olemassakaan, koska ne ovat samoja asioita...
mutta "todellisuudessa" on kauniita ja rumia ihmisiä. Olen parikymppinen mies ja painin myös ulkonäköni kanssa. Vihaan isoa ja rumaa "sukunenääni", joka periytyi minullekin. Isälläni ja sedälläni on sellainen, eikä sitä voi hyvällä tahdolla sanoa kauniiksi. Todella omalaatuinen tapaus. Minulla on myös huono iho ja silmäluomeni ovat raskaat. Onneksi minulla on silmälasit, jotka hieman parantavat tilannetta. Silmälasit vievät hieman nenästä vartta ja silmäni ovat hieman piilossa. U know.
Olenkin miettinyt nenäleikkausta, mutta hinnat ovat yleensä päälle 1000 euroa, joten ei ihan opiskelijan tuloilla uutta hienoa nenää kustanneta. Tuijotan joka päivä toisten ihmisten neniä, pettyneenä, en kateellisena, enneminkin surullisena. Olisinpa saanut sopusuhtaisen nenän. Oikeastaan vartaloni on täynnä virheitä. Ainoa asia mistä pidän vartalostani on hiukset. Muuten inhoan vartaloani eritoten kasvoja. Niitä kun ei millään vippaskonstein paranneta.
Olen hyvin lohduton tilanteeseen.
- Miiru
Mieti miltä Britney näyttää ilman meikkiä? tai Shakira? entäpä Jessica Simpson?
Enpä usko että he ovat niin täydellisen näköisiä juuri heränneenä ilman meikkiä.
He näyttävät varmasti täysin eri ihmiseltä ilman meikkiä kuin meikin kanssa.
En itsekkään pidä naamastani ilman meikkiä.Olen taistellut ulkonäköäni vastaan ylä-asteella.
Nykyään olen ihan sujut ulkonäköni kanssa.Silti en voi lähteä ulos ilman meikkiä.Meikkiä on laitettava joka päivä!Se on osa minua.
Kun tutustuin nykyisen poikaystäväni kanssa,ajattelin että mitäköhän se ajattelee musta kun näkee mut ilman meikkiä.
Ei hän ajatellut yhtään mitään.Olenhan silti se sama ihminen josta hän välittää.Pidän itseäni todella rumana ilman meikkiä,mutta hän edes tuskin huomaa eroa.(vaikka ero on suuri!)
Olen muuten 19-vuotias. - =(asas
jaa-a no ehkä pojilla ei oo tämmösiä ongelmia ninku tytöillä xD
- Natuli
Joo mulla oli just sama ongelma...itsetunto on muutenkin huono koulukiusaamisen takia jne.vielä about puoli vuotta sitten itkin itseni uneen monta kertaa viikossa,vain koska ajattelin olevani niin ruma ja inhottava ja tyhmä ja itsekäs ja vaikka mitä muuta...olen aina ollut todella oudon näköinen,olkapääni ovat liian leveät,huulet ohuet,hampaat keltaiset,hiukset ohuet ja ruman oranssit,silmät liian pienet,nenäni on kyömy ja kynnet kamalat.lisäksi minulla on huono ryhti ja olen liian pitkä.ja läskit perseessä ovat inhottavat...ja ihoni on todella kuiva.asiaa pahentaa se,että olen aina inhonnut mennä massan mukana,joten olen pukeutunut hieman..hmm...omaperäisesti.mulla on just sama,että meikkaan IHAN TAJUTTOMASTI.niin ja olen vasta 14...että öhöm...mutta tiedän että jos en meikkaisi,ihmiset v*ttuilisivat mulle vielä paljon enemmän...mutta mä oon päässyt kohtalaisen hyvin tuosta yli.mulla on siis vielä todella huono itsetunto,mutta sentään en en enää itke koska olen "ruma".sun pitää vaan ajatella että ihmiskunnassa EI OLE RUMIA IHMISIÄ."ruma"on vain ihmisten keksimä sana muista poikkeaville ja erilaisille ihmisille.maan päällä ei ole rumia ihmisiä,se ei vain ole mahdollista niin kauan,kunnes joku määrittää sanan "ruma" ja sitä ei todennäköisesti tapahdu.(paitsi jos kaikki ihmiset yhtäkkiä muuttuva samanlaisiksi ja saisivat samat mielikuvat kauniista ja rumasta):)
- Itsensä vihollinen
Minulla on paha akne, enkä edes voi käyttää peitevoiteita koska ne pahentavat tilannetta ennestään, tulee lisää finnejä ja naama alkaa punoittaa. Hiukseni ovat roikut ja olen kyllästynyt etuhiuksiini jotka roikkuvat silmien edessä koko ajan! Ne eivät vain kasva.. Mahani taas kasvaa! Aamulla herättyäni mahani on ihan ok, mutta kun syön vaikka yhden omenan tai pienen leivän, mahastani tulee pallo. En voi käyttää lyhyitä paitoja, koska mahani pömpöttää housujen päällä! Ja lantioni on niin leveä, etten voi käyttää lantiofarkkuja, ne eivät vain mene kiinni.. Käteni ovat kuivat, ja minulla on joka talvi ihottumaa ja kädet halkeilee! Olen 170cm pitkä ja olen vasta 13-vuotias! Ostan vaatteita jo aikuisten puolelta, kun kaikki hienot "lastenvaatteet" vai sanoisinko nuortenvaatteet ovat liian lyhyitä! Ja jos löytyy sopivan mittaiset farkut, ne jäävät reisistä kiinni tai jää perseen kohdalle!! Mun hampaat on keltaset ja ylähampaat harottaa! Oikeanpuoleinen korvani höröttää, joten en voi pitää hiuksia kiinni vaan jättää ne roikkumaan ärsyttävästi naaman viereen. Polveni taittuvat sisäänpäin, ja ne ovat muhkuraiset ja reiteni ovat paksut, joten en voi käyttää hametta. Mulla on vielä kaiken lisäks pyöreä naama!! Pyöreä naama, pallo maha, akne, vinot jalat, hörökorva, läski perse, harottavat keltaset hampaat.. Mä oon ku joku epämuodostunu apina!!!! Itken joka ilta ja olen harkinnut itsemurhaa jo monta kertaa, koska en oikeasti jaksa enää!!! :((((((
- totoro90
Itsensä vihollinen kirjoitti:
Minulla on paha akne, enkä edes voi käyttää peitevoiteita koska ne pahentavat tilannetta ennestään, tulee lisää finnejä ja naama alkaa punoittaa. Hiukseni ovat roikut ja olen kyllästynyt etuhiuksiini jotka roikkuvat silmien edessä koko ajan! Ne eivät vain kasva.. Mahani taas kasvaa! Aamulla herättyäni mahani on ihan ok, mutta kun syön vaikka yhden omenan tai pienen leivän, mahastani tulee pallo. En voi käyttää lyhyitä paitoja, koska mahani pömpöttää housujen päällä! Ja lantioni on niin leveä, etten voi käyttää lantiofarkkuja, ne eivät vain mene kiinni.. Käteni ovat kuivat, ja minulla on joka talvi ihottumaa ja kädet halkeilee! Olen 170cm pitkä ja olen vasta 13-vuotias! Ostan vaatteita jo aikuisten puolelta, kun kaikki hienot "lastenvaatteet" vai sanoisinko nuortenvaatteet ovat liian lyhyitä! Ja jos löytyy sopivan mittaiset farkut, ne jäävät reisistä kiinni tai jää perseen kohdalle!! Mun hampaat on keltaset ja ylähampaat harottaa! Oikeanpuoleinen korvani höröttää, joten en voi pitää hiuksia kiinni vaan jättää ne roikkumaan ärsyttävästi naaman viereen. Polveni taittuvat sisäänpäin, ja ne ovat muhkuraiset ja reiteni ovat paksut, joten en voi käyttää hametta. Mulla on vielä kaiken lisäks pyöreä naama!! Pyöreä naama, pallo maha, akne, vinot jalat, hörökorva, läski perse, harottavat keltaset hampaat.. Mä oon ku joku epämuodostunu apina!!!! Itken joka ilta ja olen harkinnut itsemurhaa jo monta kertaa, koska en oikeasti jaksa enää!!! :((((((
Älä tapa itteäs. Mä tunsin yhden joka teki niin. Sun vanhempasi surevat ja VARMASTI sun hautajaisissasi on paljon itkeviä ihmisiä eivätkä kaikki ole edes sukulaisia. Ulkonäkö ei merkitse mitään, ja varmasti liiottelet hieman, koska olet pohtinut asiaa liikaa.
Jos sulla on paha akne, mene ihotautilääkärille niin voit saada reseptilääkkeen niitä varten. Minäkin ostin vaatteita aikuisten puolelta sun ikäisenä. Ja olen vain 160 cm. Syynä taisi olla enemmän se että aiukusten vaatteet ovat enemmän makuuni. - nimmari-immari
Jos ei ole rumuutta ei ole kauneuttakaan. Niin se vain on.
- staccy
et todellakaan ole ainoa! minua kehutaan kauniiksi lähes päivittäin, vaikka itse en ole tyytyväinen ulkonäkööni lähes koskaan.. ja käytän myös niin paljon meikkiä kuin mahdollista! jotkut siitä huomauttelevatkin kun olen aina ihan sotamaalauksissa..
mutta voi kun ne ihmiset näkisivät minut ilman meikkiä!! olen kuin hirviö..mutta jos meikillä saa itsensä kauniin, niin miksi valittaa? meikithän ovat kaunistusta varten. mitä sillä on väliä miltä näyttää ihan kotosalla, jos ne muut ihmiset näkevät sinut kauniina!
ja muuten, minä taidan olla ihan yhtä pinnallinen kuin sinäkin, ulkonäkö on mulle kaikki kaikessa ;) - kukkare
tuota, miten voit samassa viestissä sanoa että olet niiiiin ruma, ja sitten kuitenkin myöhemmin todeta että joskus näytät hyvältäkin? ethän sinä silloin ainakaan todella ruma ole. me tosi rumat emme näytä miltään edes meikin kanssa..tiedoksi vain.
- vittuilua
olen samaa mieltä!
jos on oikeasti ruma,ei sitä meikillä voi peittää!! tollaset ihmiset tulee piilovittuilemaan tällepalstalle että ovat niin rumia ettei ulos kehtaa lähteä ja kuitenkin sanotaan että kehutaan kauniiksi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853