eli kyselen nyt sitä että kuinka paljon isommat liivit on täytynyt hankkia synnytyksen jälkeen kun maito on noussut rintoihin kunnolla?liivikauppaan varmaankin joutuu lähtemään..voi laittaa ihan kokoja ennen ja jälkeen synnytyksen.ja myös kysyisin onko rinnanpäät kipeytyneet tai onko jotain voidetta tai rintakumia käytetty sit?itsellä synnytys lähenee.kumpa saisikin lapsen syliin jo hellittäväksi.
gallup!
rinnat
5577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
liivi koko muuttui kaksi kokoa suuremmaksi välittömästi synnytyksen jälkeen ja tissit oli ekan viikon ainaki aivan kun tulessa joten kannattaa ostaa apteekista Ceridal rasvaa ja laitat sitä tisseihin, ei tartte pestä pois ruokkimisten välillä.
tää rasva just sitä samaa,kun luin jostain että ennen kuin vauva syntyy voi käyttää jo tätä rasvaa vahvistamaan rinnanpäitä?
Yhtä kuppikokoa isommat liivit piti hankkia synnytyksen jälkeen. Itse olen ainakin tykännyt sellaisista joustavista kaarituettomista imetysliiveistä, ne joustavat sen verran, että mahtuvat vaikka rintojen koko hieman imetyksen aikana vaihtelisikin. Rinnanpäät olivat aluksi imettäessä hieman arat, synnytyslaitoksella sai siihen tarkoitukseen voidetta ja sitten sanoivat, että mikäli tarvitsee kotona voi käyttää apteekista saatavaa bepanthenia, sitäkään ei tarvitse pestä pois ennen imetystä. Rintakumia en ole koskaan tarvinnut.
Koko ei kasvanut mitenkään hirmuisasti.
Ennen ekaa raskautta: 80 C
raskauden aikana kasvoi: 85 C/D
imetysliivit: muistaakseni 85/90 C/D mallista riippuen.
Käytin joskus myös pehmeitä tavallisia liivejä tai urheiluliivejä, kotona olin välillä ilman jotta rinnat saisivat "levätä". =) Ekojen viikkojen jälkeen maidontulo tasaantui eivätkä paidat kastuneet jos tyttö söi säännöllisesti.
Imetin vain 3 kk, mutta rinnat jäivät pysyvästi isommiksi, koko on nyt 85/90 D ja mieluiten "isojen tyttöjen" mallia tukevine olkaimineen. Toki painoakin on enemmän kuin ennen äitiyttä... =/ Olen uudestaan raskaana, ja rinnat "täyttyivät" nopeasti uudestaan.
Rinnanpäät olivat todella kipeät ekoina viikkoina, sain Lansinoh-voidetta laitokselta joka hieman auttoi. Käsittääkseni myös Bepanthen ajaa saman asian? Rintakumia en tarvinnut.
elikä enne ekaa raskautta kuppikoko oli 80d imetysaikana samat liivit menivät edelleen! imetyksenjälkeen kuppikoko muuttui 80c toisenlapsenkanssa sama juttu rinnat eivät kasveneet yhtään tuosta mikä oli lähtökokokin eli 80c imetyksenjälkeen kuppikoko 80b nyt kolmatta odotan ja kauhulla mietin että tämän lapsenjälkeen kuppikoko varmaa taas kokoa pienempi eli 80a:,( olen pieni muutenkin 157/52 että se ei sinäänsä haittaa vaikka kuppikoko pieneneekin mutta ei kannata kyllä juosta ostamaan liivejä ennekuin on varmaa että mitenkä ne turpoo vai turpooko ollenkaan:)