Juontajista

YLE: Euroviisujuontajia ei ole valittu
23.5.2006,20:05:19 | Limerate Luettu 242 kertaa 242 | Televisio


Yleisradio ei ole vielä valinnut ensi vuoden Suomen järjestämien Euroviisujen juontajia. Asiasta kertoo Nelosen teksti-tv.

Aiemmin illalla MTV3 uutisoi, että Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen juontavat Suomessa ensi vuonna järjestettävät kisat. Paasonen kertoi tänään Maikkarin Viihdeuutisille, että pesti on jo luvattu heille. Yleisradion mukaan juontajista päätetään kuitenkin vasta myöhemmin.

YLE:n selvitys kilpailun järjestämiseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten mm. kisapaikasta ja juontajista, on toimitettava Euroopan yleisradioliitto EBU:lle juhannukseen mennessä.
6200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaan Marco ja Ella!!

Äänestä
  • Erkki Toivanen ja Helena Petäistö. Kielitaitoisia supliikki-ihmisiä kumpikin. Pitääkö sinne välttämättä laittaa keskenkasvuisia teinejä kikattamaan. Heikki ja Jaana (ja kolmantena joku Asko) pitivät selostuskopissa niin kovaa mekkalaa koko ajan, että oli vaikeaa saada selvää mitä lavalla puhuttiin. Ruotsin SVT hoiti homman paremmin: selostajat olivat taustalla ja kommentoivat vain tarvittaessa.

    Äänestä

  • Kylmä tulee jo pelkästä ajatuksesta, että JUURI nämä tyypit olisivat juontamassa!!!

    Äänestä

Se nyt on selvä ettei niitä epäkypsiä kakaroita päästetä temmeltämään kansainväliselle näyttömölle, vaikka kuinka olisi pari "ranskankurssia luettu". Ella Kanninen ehdottomasti ja Ville Haapasalo pariksi. On esiintymiskokemusta, kielitaitoa ja luonnetta. Päälle vielä eurotietotreeni ja voimme olla varmoja että supliikki on sujuvaa niin lavalla kuin pistelaskun aikana. EI MISSÄÄN NIMESSÄ niitä kakaroita enää. Jaana on tosin seksikäs. Nam. Mutta sängyssä on seksin paikka, ei tuolla.

Äänestä
  • Ella tai Maria Guzenina, jolla on myös kielitaitoa MTVlta. En voi todellakaan sietää niitä Jaanan turinoita.. häpeän, jos ne ovat ne! Luulee olevansa hauska, kun juonsi noita kisoja: "Uuuh.. toi on niin ihana.. " kuolasi vain miesten perään..

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ella tai Maria Guzenina, jolla on myös kielitaitoa MTVlta. En voi todellakaan sietää niitä Jaanan turinoita.. häpeän, jos ne ovat ne! Luulee olevansa hauska, kun juonsi noita kisoja: "Uuuh.. toi on niin ihana.. " kuolasi vain miesten perään..

    onneksi muutkin ovat sitä mieltä ettei missään nimessä "jaanaa ja heikkiä"... ei kehtais katella..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki ja Jaana?? kirjoitti:

YLE: Euroviisujuontajia ei ole valittu
23.5.2006,20:05:19 | Limerate Luettu 242 kertaa 242 | Televisio


Yleisradio ei ole vielä valinnut ensi vuoden Suomen järjestämien Euroviisujen juontajia. Asiasta kertoo Nelosen teksti-tv.

Aiemmin illalla MTV3 uutisoi, että Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen juontavat Suomessa ensi vuonna järjestettävät kisat. Paasonen kertoi tänään Maikkarin Viihdeuutisille, että pesti on jo luvattu heille. Yleisradion mukaan juontajista päätetään kuitenkin vasta myöhemmin.

YLE:n selvitys kilpailun järjestämiseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten mm. kisapaikasta ja juontajista, on toimitettava Euroopan yleisradioliitto EBU:lle juhannukseen mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu