niin edessä on paniikki vaivaa. Onko kukaan saanut mitään rauhoittavaa ennen? Kaunako kestänyt? Oliko kamalaa, siedettävää. Onko muilla ollut ylävatsaoireiden lisäksi rintakipua johtuen vatsasta? Oliko toimenpiteen jälkeen kipeä???
GASTROSPIA
8
1090
Vastaukset
- kaksi
kertaa, ja hengissä olen selvinnyt, vaikka kamala tutkimus onkin. Mitään rauhoittavaa en ainakaan itse saanut, jotain puudutetta vähän kurkkuun laitettiin.
Kurkku on kipeä toimenpiteen jälkeen, ja jos koepaloja otetaan mahalaukusta, niin sitten on vähän samat oireet kuin vatsahaavassa.
Tosin viimeisestä kerrasta on aikaa jo kymmenen vuotta, joten esi- ja jälkilääkitys on voinut muuttua tänä aikana, ja muutkin systeemit.
Toiset ei pidä tutkimusta kovinkaan kummoisena, joten voi olla persoonakohtaista miten sen kokee.
Sellaisen vinkin voin sanoa, että kun letku on saatu mahaan asti, niin hieman helpottaa. Alkuvaihe on kaikista pahin, muista tämä niin kestät kyllä. Kerro miten meni.- Myös menijä
kannattaa ottaa sinne jo etukäteen yhteyttä ja kertoa peloistansa ja pyytää esilääkitystä. Eli jotain rauhoittavaa, jonka voit ottaa tuntia, kahta ennen kuin menet.. Niin minä aion tehdä, kun pelkään myös jumalattomasti.
Kuulin myös, että tosiaan se ensimmäisnen "nielaisu" on pahin, sen jälkeen on kuulemma kiire niellä letkua kaiken aikaa, eli se menee jo helposti. Ja normaalisti se ei kuulemma kestä kuin noin 5 minuuttia. Tsemppiä, mennään asenteella!! - alkuper.
Myös menijä kirjoitti:
kannattaa ottaa sinne jo etukäteen yhteyttä ja kertoa peloistansa ja pyytää esilääkitystä. Eli jotain rauhoittavaa, jonka voit ottaa tuntia, kahta ennen kuin menet.. Niin minä aion tehdä, kun pelkään myös jumalattomasti.
Kuulin myös, että tosiaan se ensimmäisnen "nielaisu" on pahin, sen jälkeen on kuulemma kiire niellä letkua kaiken aikaa, eli se menee jo helposti. Ja normaalisti se ei kuulemma kestä kuin noin 5 minuuttia. Tsemppiä, mennään asenteella!!rohkaisuista. Ajattelin soittaa ja kysyä siitä rauhoittavasta. Kysyin kun lähetettä kirjoitti tää todella ikävänoloinen tyly sisätautilääkäri. Sanoi ettei tarvita...häh mistä hän sen tietää sanoin olevani aika jännittäjä ja oksennan jo kun hammasharja osuu liian syvälle...Hän vaan totesi tylysti ettei siinä semmoisia tarvita. Mutta kerron sitten kokemukseni, viikko armonaikaa...Sain vaan kuvan että olen noku neurootikko kun tuollaisia pyydän...
- tyttö81
Minulta tähystyksen tehnyt lääkäri kysyi ennen toimenpidettä tahdonko rauhoittavaa, siis juuri ennen toimenpidettä, joten olisi varmaan ollut jotain hyvin nopeavaikutteista. En kuitenkaan sitä tahtonut, koska se vaatii aina parin tunnin seurannan sairaalassa toimenpiteen jälkeen ja saattajan. Mutta lääkitysmahdollisuutta kuulemma pitää kuitenkin aina potilaalle tarjota, sanoi lääkäri, joten uskon, että jotain saat jos haluat.
Toimenpide ei ole mukava, mutta kyllä sen kestää. On myös ihan mielenkiintoista nähdä omaan mahaan, kun lääkäri vielä koko ajan selitti, että missä mennään ja mitä näkyy. Itse meinasin yökätä jo puudutusta laitettaessa ja yökkäilin vähän väliä toimenpiteen aikanakin. Minullekin sanottiin, että alku on siinä nielemisessä kauhein ja sitten helpottaa, mutta itselläni oli huono olo koko ajan. Mutta ei se mitään kamalaa kuitenkaan ole, vähän epämiellyttävää vain eikä satu yhtään.
Tutkimuksen jälkeen kurkku oli todella kipeä enkä voinut edes vettä juoda moneen tuntiin ja vasta myöhään illalla uskalsin syödä jotain pehmeää. Vatsaa myös vihloi muutaman päivän, mutta ei pahasti. Minulle nousi pieni kuume toimenpiteen jälkeen, joka kesti sen päivän ja yön, mutta oli jo seuraavana aamuna poissa. En tiedä johtuiko kuume gastroskopiasta, mutta voisi olla.
Minulla on vielä toinen tähystys edessä, mutta en hirvitä yhtään. loppujen lopulsi se on ihan jännittävä ja mielenkiintoinen toimenpide, vaikka pikkusen epämiellyttävä onkin. - lo_siento
Itse kävin gastroskopiassa viisi vuotta sitten.
>>Onko kukaan saanut mitään rauhoittavaa ennen?>>
Kyllä sain, koska sanoin lähettävälle lääkärille haluavani rauhoittavan esilääkityksen. Se oli suppona peräsuoleen annettava Stesolid 5 mg.
>>Kaunako kestänyt? Oliko kamalaa, siedettävää.>>
Ensin puudutettiin nielu aerosolilla, se aiheutti hieman kakomista. Itse nielemisvaiheen jälkeen kaikki meni ihan siedettävästi. Lääkäri sanoi, että minun pitäisi istua kaksi tuntia kolkolla käytävällä Stesolidin vuoksi. Protestoin, koska normaalisti olisin ottanut aamulääkkeeni (mm. Rivatril), joita en ollut saanut ennen toimenpidedttä ottaa. Pääsin puolen tunnin odotuksen jälkeen pois Pariet-reseptin kanssa.
>>Onko muilla ollut ylävatsaoireiden lisäksi rintakipua johtuen vatsasta?>>
On ollut.
>>Oliko toimenpiteen jälkeen kipeä???>>
En. Noudatin ateriaohjeita. Jännityspäänsärkyä tosin ilmeni skopian jälkeen. Suun kautta otetut särkylääkkeet olivat kiellettyjä, joten käytin Panadol-suppoja siihen.
Tutkimus on turvallinen, paljon informaatiota antava, mutta myönnettäköön ettei se ole erityisen miellytävä kokemus. Tsemppiä! - menijä
kaikille kommenteista! Ensi viikolla siis edessä ja ajattelin sitten selvitä ilman troppia. Ei se siihen kakomiseen kuitenkaan auta...tietty kova jännitys edelleen vaivaan ja ensi viikolla keskiviikkona vasta illalla edessä....eli päivä voi olla vähän ....tulen sitten kertomaan kokemukset!
- minja.
puudutus nieluun? osa tuntuu olevan sitä mieltä ettei kannata. Miksi?
- menijä
Eli ohi on. En sitten pyytänyt rauhoittavaa...ajattelin yrittää rauhoittua ja ajatella ´mahd.järkevästi että pakkohan tuo tehdä. Ja niin aattelin hengittelin yritin keskittyä siihen , katselin pöydällä olevaa purkkia...eli yritin ja onnistuin ekaa kertaa elämässäni jopa itse laukaisemaan oman paniikkipelon. Ajattelin etten kehtaa sitten sitä troppia pyytää että kyllä kestän. Se meni todella hyvin pahin oli se alku. Limaa kyllä tuli jonkun verran mutta kunnolla en yökännyt kuin kerran tai kaksi ja nekin suht pieniä kakomisia. Ilmaa vaan tuntui kertyvän vatsaan eli olo oli tähystyksen jälkeen vähän tukala. vatsa myös vähän kipeä. Eli ei ollenkaan niin paha kuin pelkäsin. Kiitoksi vielä kaikille kommenteista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843