ensimmäinen lapsuusmuisto

Muisto on arvoton, ellei ole arviota muistajan iästä.

ikimuisto kirjoitti:

Muisto on arvoton, ellei ole arviota muistajan iästä.

Muistot ei koskaan arvottomia lie,
Niiden kautta menneeseen käy tie.
Ne jokaiselle helmiä elämän tiellä,
ikävyyden tunteenkin voi niellä.
Löytää ilon suuresta tuskasta,
se nousee muiston puskasta.

Syttyi taivaalle tähti,
sinne vaarikin lähti.
Pyys siskon mukaan
uskonut ei kukaan
kun sanoin vaarin kutsuneen
hänet pois nukkuneen.

Näin vaarin ikkunan takaa.,
käsillään tietoa jakaa.
Äiti puuroa keitti,
kyynel silmät peitti.
Mukaan vaarin sisko lähti,
syttyi taivaalle tähti.
Miks siskon menettää,
ei voi hän ymmärtää.

tulenlieskat kirjoitti:

Muistot ei koskaan arvottomia lie,
Niiden kautta menneeseen käy tie.
Ne jokaiselle helmiä elämän tiellä,
ikävyyden tunteenkin voi niellä.
Löytää ilon suuresta tuskasta,
se nousee muiston puskasta.

Syttyi taivaalle tähti,
sinne vaarikin lähti.
Pyys siskon mukaan
uskonut ei kukaan
kun sanoin vaarin kutsuneen
hänet pois nukkuneen.

Näin vaarin ikkunan takaa.,
käsillään tietoa jakaa.
Äiti puuroa keitti,
kyynel silmät peitti.
Mukaan vaarin sisko lähti,
syttyi taivaalle tähti.
Miks siskon menettää,
ei voi hän ymmärtää.

Lue lisää

Tokaisin yhtään ajattelematta, että muistelu on arvoton, ellei muistelija ilmaise siinä ikää, (sido aikaan). Olin fakkiutunut (rajoittunut) tietyntyyppiseen, haastattelijalle kerrottuun muistelukseen. Noinhan seurassakin tokaistaan ja usein pystytään yksipiippuisesti tyrehdyttämään hyvä aihe.
Tunne tuo uudet ulottuvuudet, kiitos näkökulmasta !

tämä ei ole ensimmäinen muisto mutta jäänyt voimakkaana mieleen.se oli auringonpinennys,oli päivä,vähitellen tuli aivan pimeää,isä tuli metsätöistä ja sanoi että kaikki nukkumaan,kun tuli pimeä,olisinko ollut siinä 3-4 vanha,sen jälkeen en ole nähnyt täydellistä pimennystä,olisiko sitä kestänyt 2tuntia

lillizz kirjoitti:

tämä ei ole ensimmäinen muisto mutta jäänyt voimakkaana mieleen.se oli auringonpinennys,oli päivä,vähitellen tuli aivan pimeää,isä tuli metsätöistä ja sanoi että kaikki nukkumaan,kun tuli pimeä,olisinko ollut siinä 3-4 vanha,sen jälkeen en ole nähnyt täydellistä pimennystä,olisiko sitä kestänyt 2tuntia

Lue lisää

Sitä en muista minä vuonna tuo oli?

lillizz kirjoitti:

tämä ei ole ensimmäinen muisto mutta jäänyt voimakkaana mieleen.se oli auringonpinennys,oli päivä,vähitellen tuli aivan pimeää,isä tuli metsätöistä ja sanoi että kaikki nukkumaan,kun tuli pimeä,olisinko ollut siinä 3-4 vanha,sen jälkeen en ole nähnyt täydellistä pimennystä,olisiko sitä kestänyt 2tuntia

Lue lisää

Katsoin Wikipediasta, että v. 1945 on ollut täydellinen auringonpimennys.

Tämä, jonka minä muistan oli kauniina kesäpäivänä, ja sen on täytynyt täytynyt olla 50-lukua. Kaikki naapuruston ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan sitä. Katsomiseen käytettiin paksulti noettua lasia. Radiossa vroiteltiin, ettei saa käyttää valottunutta filmiä katsomiseen. Nykyisin varoitetaan noetusta lasistakin.

Kun pimennys oli täysimmillään, niin kaikki näytti kovin oudolta, värit olivat oudot ja linnut lakkasivat laulamasta. Ei ollut pimeää eikä samalla tavalla hämärääkään kuin auringonlaskun aikana.

Ulkona äidin kanssa kirjoitti:

Sitä en muista minä vuonna tuo oli?

oli ainakin täys pimennyt.
Muistan siitä kun minusta tuli niihin aikoihin eno, vai olikohan muutamaa vikkoa ennen.
Terv: Lokari1.

ii-li kirjoitti:

Katsoin Wikipediasta, että v. 1945 on ollut täydellinen auringonpimennys.

Tämä, jonka minä muistan oli kauniina kesäpäivänä, ja sen on täytynyt täytynyt olla 50-lukua. Kaikki naapuruston ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan sitä. Katsomiseen käytettiin paksulti noettua lasia. Radiossa vroiteltiin, ettei saa käyttää valottunutta filmiä katsomiseen. Nykyisin varoitetaan noetusta lasistakin.

Kun pimennys oli täysimmillään, niin kaikki näytti kovin oudolta, värit olivat oudot ja linnut lakkasivat laulamasta. Ei ollut pimeää eikä samalla tavalla hämärääkään kuin auringonlaskun aikana.

Lue lisää

Sama pimennys saapui kuumana kesäpäivänä meidänkin pihamaalle, kun rattoisasti olimme sakilla kuorimassa perunoita. Linnut vaikenivat. Vaikeniko tuulikin vai miksi tuli niin pysähtyneen tuntuista.
Varhaisempi leikki-ikäisen muisto liittyy myös luonnonilmiöön. Olin äidin sylissä lasiverannalla, kävi hirveän kova ukonilma. Äiti säikkyi ja valitteli. Katselimme pihan yli tallin riimaan, jonka suojassa isä riisui hevosta. Siitä tuokiosta en muuta muista. Se on jäänyt kuin filmin pätkä muistin sopukoihin.
Kertoivat sinä kesänä olleen rajuja ukonilmoja. Eräänä yönä pakenivat sellaista talon hämärimpään paikkaan, tampuuriin, pois ikkunoiden läheisyydestä. Sinne tuli myös kotiompelija ilman jalan kokoproteesia.

Liisi kirjoitti:

Sama pimennys saapui kuumana kesäpäivänä meidänkin pihamaalle, kun rattoisasti olimme sakilla kuorimassa perunoita. Linnut vaikenivat. Vaikeniko tuulikin vai miksi tuli niin pysähtyneen tuntuista.
Varhaisempi leikki-ikäisen muisto liittyy myös luonnonilmiöön. Olin äidin sylissä lasiverannalla, kävi hirveän kova ukonilma. Äiti säikkyi ja valitteli. Katselimme pihan yli tallin riimaan, jonka suojassa isä riisui hevosta. Siitä tuokiosta en muuta muista. Se on jäänyt kuin filmin pätkä muistin sopukoihin.
Kertoivat sinä kesänä olleen rajuja ukonilmoja. Eräänä yönä pakenivat sellaista talon hämärimpään paikkaan, tampuuriin, pois ikkunoiden läheisyydestä. Sinne tuli myös kotiompelija ilman jalan kokoproteesia.

Lue lisää

Eräs tuttavani pelkäsi aivan suunnattomasti ukonilmaa. Minulle taas kova ukonilma on aina ollut suoranainen nautinto ja ihailun kohde.

Kysyin, mikä ihme saa hänet pelkäämään niin paljon. Hän kertoi, että kun hän oli lapsi, niin ukonilmalla äiti sulkeutui komeroon ja vei molemmat lapsensa mukanaan. Siellä he sitten kököttivät ja pelkäsivät, kunnes rajuilma meni ohi. - Pelko tarttuu!

Tietysti salamat ovat vaarallisia, mutta järkevästi toimien niita voi ihailla suurena luonnonnäytelmänä.

Kahdesti meillä kotona salamat ovat aiheuttaneet todellisia sähköhäiriöitä. Ensimmäisellä kerralla salamanisku rikkoi pirstaleiksi koko sähkötaulun ja poltti tapettia sähköjohtojen päältä. (Siihen aikaan oli vielä metallipintaisia sähköjohtoja.) Toisella kerralla sähkötaulussa oli kirkkaita välähdyksiä, eikä kukaan uskaltanut koskea siihen pannakseen virran poikki.

Siis kaksi noin tuhannesta. En osaa pelätä ukonilmaa. Varsinkin kaupungissa voi olla täysin turvallisella mielellä, ja harvoin maallakaan talo sijaitsee niin aution ja yksinäisen lakealla paikalla, että pitäisi pelätä. Nykyisin ukkosenjohdattimet ovat kaikkialla.

ii-li kirjoitti:

Eräs tuttavani pelkäsi aivan suunnattomasti ukonilmaa. Minulle taas kova ukonilma on aina ollut suoranainen nautinto ja ihailun kohde.

Kysyin, mikä ihme saa hänet pelkäämään niin paljon. Hän kertoi, että kun hän oli lapsi, niin ukonilmalla äiti sulkeutui komeroon ja vei molemmat lapsensa mukanaan. Siellä he sitten kököttivät ja pelkäsivät, kunnes rajuilma meni ohi. - Pelko tarttuu!

Tietysti salamat ovat vaarallisia, mutta järkevästi toimien niita voi ihailla suurena luonnonnäytelmänä.

Kahdesti meillä kotona salamat ovat aiheuttaneet todellisia sähköhäiriöitä. Ensimmäisellä kerralla salamanisku rikkoi pirstaleiksi koko sähkötaulun ja poltti tapettia sähköjohtojen päältä. (Siihen aikaan oli vielä metallipintaisia sähköjohtoja.) Toisella kerralla sähkötaulussa oli kirkkaita välähdyksiä, eikä kukaan uskaltanut koskea siihen pannakseen virran poikki.

Siis kaksi noin tuhannesta. En osaa pelätä ukonilmaa. Varsinkin kaupungissa voi olla täysin turvallisella mielellä, ja harvoin maallakaan talo sijaitsee niin aution ja yksinäisen lakealla paikalla, että pitäisi pelätä. Nykyisin ukkosenjohdattimet ovat kaikkialla.

Lue lisää

Isä oli sodan käynyt, ja joutunut olemaan ryskeessä ja paukeessa tulilinjalla. Hän sanoi ettei siellä "joutanut" pelkäämään, vaikka tiedän hänenkin pelänneen.
Äiti taas sanoi ukonilmalla, niinkuin aina vaarallisessa tilanteessa jonkun niistä käyttämistään lauseista:" Ei hiuskarvaakaan putoa Jumalan sallimatta" ynm.
Minä pelkäsin rokottamista. Olin muutaman vuoden ikäinen kun terveyssisar ja äiti, sekä joku kolmas(en muista) pitivät minua pakkokeinoin aloillani kun sain rokotuksen. Muistan kuinka karmeasti huusin ja kiroilin!!! Terveydenhoitaja( silloin terveyssisar)
sanoi, että noin pahansisuiseen tyttöön ei tautikaan uskalla iskeä.
Itse olen antanut elämäni aikana lukemattomia pistoksia ja ainakin sen tein niin hyvin, että kuulin usein kysymyksen, joko te pistitte?
"Piikitellä" voi monella tavalla ja tylillä.
Sitä paitsi nykyisin injektioneulat ovat puolta ohuempia kuin minun lapsuudessani.

merimona1 kirjoitti:

Isä oli sodan käynyt, ja joutunut olemaan ryskeessä ja paukeessa tulilinjalla. Hän sanoi ettei siellä "joutanut" pelkäämään, vaikka tiedän hänenkin pelänneen.
Äiti taas sanoi ukonilmalla, niinkuin aina vaarallisessa tilanteessa jonkun niistä käyttämistään lauseista:" Ei hiuskarvaakaan putoa Jumalan sallimatta" ynm.
Minä pelkäsin rokottamista. Olin muutaman vuoden ikäinen kun terveyssisar ja äiti, sekä joku kolmas(en muista) pitivät minua pakkokeinoin aloillani kun sain rokotuksen. Muistan kuinka karmeasti huusin ja kiroilin!!! Terveydenhoitaja( silloin terveyssisar)
sanoi, että noin pahansisuiseen tyttöön ei tautikaan uskalla iskeä.
Itse olen antanut elämäni aikana lukemattomia pistoksia ja ainakin sen tein niin hyvin, että kuulin usein kysymyksen, joko te pistitte?
"Piikitellä" voi monella tavalla ja tylillä.
Sitä paitsi nykyisin injektioneulat ovat puolta ohuempia kuin minun lapsuudessani.

Lue lisää

Olin kolmevuotias. Minut vietiin neuvolaan ja muistan, miten makasin toimenpidepöydällä. Terveyssisar ja minut tuonut täti juttelivat minulle ja keskenään. Sitten terveyssisar sanoi, että rokotus on ohi. En ollut huomannut koko neulanpistoa. Kukaan ei sanonut: "Tämä ei satu yhtään". Tädit juttelivat jotakin ihan muuta.

En myöhemminkään lapsena pelännyt pistoksia, kun siitä ei ollut mitään kauhukokemusta. - Nykyisin ei kukaan enää valehtele: "Tämä ei satu yhtään", vaan he sanovat: "Nyt tämä pikkuisen pistää", mikä minusta on paljon parempi ilmaisu.

Opiskeluaikana minulle määrättiin jotakin vitamiinipistoksia kerran viikossa.

Pyysin tuttua sairaanhoitajaa opettamaan minulle, miten voin antaa pistoksen itse, ettei aina tarvitsisi mennä terveydenhuoltoon pistättämään. (Siihen aikaa saattoi vielä ostaa injektioruiskuja apteekista.)

En oppinut koskaan tekemään sitä itse. Pitäisi pistää rentoon lihakseen, mutta aina juuri silloin, kun olin pistämässä reisilihakseen, niin jännitin lihaksen niin, ettei neula mennyt lainkaan sisään. Oli pakko luopua koko yrittämisestä ja myöntää, etten kykene siihen.

ii-li kirjoitti:

Olin kolmevuotias. Minut vietiin neuvolaan ja muistan, miten makasin toimenpidepöydällä. Terveyssisar ja minut tuonut täti juttelivat minulle ja keskenään. Sitten terveyssisar sanoi, että rokotus on ohi. En ollut huomannut koko neulanpistoa. Kukaan ei sanonut: "Tämä ei satu yhtään". Tädit juttelivat jotakin ihan muuta.

En myöhemminkään lapsena pelännyt pistoksia, kun siitä ei ollut mitään kauhukokemusta. - Nykyisin ei kukaan enää valehtele: "Tämä ei satu yhtään", vaan he sanovat: "Nyt tämä pikkuisen pistää", mikä minusta on paljon parempi ilmaisu.

Opiskeluaikana minulle määrättiin jotakin vitamiinipistoksia kerran viikossa.

Pyysin tuttua sairaanhoitajaa opettamaan minulle, miten voin antaa pistoksen itse, ettei aina tarvitsisi mennä terveydenhuoltoon pistättämään. (Siihen aikaa saattoi vielä ostaa injektioruiskuja apteekista.)

En oppinut koskaan tekemään sitä itse. Pitäisi pistää rentoon lihakseen, mutta aina juuri silloin, kun olin pistämässä reisilihakseen, niin jännitin lihaksen niin, ettei neula mennyt lainkaan sisään. Oli pakko luopua koko yrittämisestä ja myöntää, etten kykene siihen.

Lue lisää

jäntevät ja kovat, joten lihakseen pistäminen saattaa itseltä epäonnistua ja ohut neulakin on joskus katkennut.
Ehkä sinäkin nyt vanhemmalla iällä onnistuisit antamaan itsellesi vitamiinipistoksen, sillä harvemmin kuusi seitsemänkymppisillä ovat lihakset niin treenatut ja kovat, että itse annettuna pistos epäonnistuu.
Tosin injektioruiskuja ei myydä apteekeista muille kuin todistetavasti sellaisille, joilla on diabetes, tai muu ruiskeen antamista vaativa sairaus. Insuliinipumppu on käsittääkseni nykyisin yleisempi insuliinin annostelija kuin päivittäiset pistokset sokeritaudin hoidossa.

merimona1 kirjoitti:

jäntevät ja kovat, joten lihakseen pistäminen saattaa itseltä epäonnistua ja ohut neulakin on joskus katkennut.
Ehkä sinäkin nyt vanhemmalla iällä onnistuisit antamaan itsellesi vitamiinipistoksen, sillä harvemmin kuusi seitsemänkymppisillä ovat lihakset niin treenatut ja kovat, että itse annettuna pistos epäonnistuu.
Tosin injektioruiskuja ei myydä apteekeista muille kuin todistetavasti sellaisille, joilla on diabetes, tai muu ruiskeen antamista vaativa sairaus. Insuliinipumppu on käsittääkseni nykyisin yleisempi insuliinin annostelija kuin päivittäiset pistokset sokeritaudin hoidossa.

Lue lisää

Armeijassa on ruiskeita, jotka voi pistää vaatteiden läpi suoraan reiteen. En enää muista, mihin niitä käytetään, mutta harjoitustilanteessa niissä on suolaliuosta. Ne ovat pallukoita, joissa on neula.

Niissä on sisällä painetta, joten tarvittava annos menee väkisin sisään, kun pallukan neula isketään reiteen. Niiden käytössä ei tarvitse pelätä sitä, että menisi ilmaa verisuoneen. Ne tökätään kohtisuoraan reiteen, joten ei tarvitse välittää suunnasta. Neula on hyvin lyhyt.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kaikilla maailman armeijoilla on käytössään huumeita. Niissä armeijan pallukoissa voi tositilanteessa olla huumetta, joka poistaa pelon tunteen. - Amfetamiini on Natsi-Saksan kehittämä aine, jota jaettiin sotilaille taistelutilanteessa.

ii-li kirjoitti:

Katsoin Wikipediasta, että v. 1945 on ollut täydellinen auringonpimennys.

Tämä, jonka minä muistan oli kauniina kesäpäivänä, ja sen on täytynyt täytynyt olla 50-lukua. Kaikki naapuruston ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan sitä. Katsomiseen käytettiin paksulti noettua lasia. Radiossa vroiteltiin, ettei saa käyttää valottunutta filmiä katsomiseen. Nykyisin varoitetaan noetusta lasistakin.

Kun pimennys oli täysimmillään, niin kaikki näytti kovin oudolta, värit olivat oudot ja linnut lakkasivat laulamasta. Ei ollut pimeää eikä samalla tavalla hämärääkään kuin auringonlaskun aikana.

Lue lisää

elettiin 50 luvun alkua,oltiin synnyinkotini pihalla,joukosssa oli myös mummoni.Katseltiin noetun lasin läpi,muuten ei saanut katsoa,silmät pilalle menee.
Oli keskikesän päivä,en muista noin tarkkaan kuin sinä.

ii-li kirjoitti:

Katsoin Wikipediasta, että v. 1945 on ollut täydellinen auringonpimennys.

Tämä, jonka minä muistan oli kauniina kesäpäivänä, ja sen on täytynyt täytynyt olla 50-lukua. Kaikki naapuruston ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan sitä. Katsomiseen käytettiin paksulti noettua lasia. Radiossa vroiteltiin, ettei saa käyttää valottunutta filmiä katsomiseen. Nykyisin varoitetaan noetusta lasistakin.

Kun pimennys oli täysimmillään, niin kaikki näytti kovin oudolta, värit olivat oudot ja linnut lakkasivat laulamasta. Ei ollut pimeää eikä samalla tavalla hämärääkään kuin auringonlaskun aikana.

Lue lisää

se oli varmaan sinä vuona,olen syntynyt v.42 aika sopii hyvin siihen,minulla oli silloin vaan 1 sisko,meitä kun on 4 sisarusta,hän kuoli sitten myöhemmin,äitini puheitten mukaan noin vaan, myöhemmin olen ajatellut,että oli vaemaan niin sanottu kätkytkuolema,johon tänäkään päivänä lääketiede ei ole löytänyt vastausta,miksi vauva lopettaa hengittämisen,kiitos tiedosta,ja kesän jatkoja

paikka:Koupion lääninsairaala.
Aamulla hoitaja täti tuli kertomaan;nyt lähdetään katsomaan lääkärisetää,häneltä saat hyvää mehua.

Istuin pitkällä pöydällä ja tulivat sitomaan käsiäni,sanoin ettei tarvii sittoo,oun iha kiltisti
mutta sitoivat kumminkin.
Sitten tuli naaman eteen sellainen iso "potta"
ja kysyivät osaano laskea,osasinhan,
vedin yyyksii,kaaksiii,kolomee siihen sammuin.
kun heräsin,niin voi kamala sitä"yrjöämistä"

Se oli umpilisäkkeen posto ja olin 4½vanha.

minulle on sattunut hiukan samanlaista,sodan loputtua isä rupesi rakentamaan meille uutta kotia ,asuimme silloin pienessä mökissä,käymälä oli ulkona niinkuin siihen aikaan jokaisella,meidän paskahuussissa niin kun sitä nimitettiin,oli vain riuku,pienenä tyttönä en oikein pysynyt siinä ja hups minä putosin ,muistan kun pelkäsin että hukun siihen paskaan ,huusin minkä jaksoin,mummo tuli pelastamaan,voi mikä haju minusta lähti,mummo rupesi lämmittämääm saunaa,sanoi että tuota hajua muuten pois saa,kyllä se minua hankasi ja saippujoi monta kertaa,hajut lähti,mutta sen jälkeen osasin ollavarovainen,yksi muistoistani on kun isä kuoli,arkku tehtiin kotona,siinä tuvan lattialla,kun sitä verhoiltiin,seurasin lapsena työn edistymistä,siitä tuli todella kaunis,minunkin piti kokeilla onko isällä siinä hyvä nukkua,omalle pojalleni olen kertonut että olen kokeillut arkussa nukkumista,eikä ole jäänyt mitää raumoja,syntyminen ja kuolema kuuluivat elämään,ei ollut mitään hysteerisiä kohtauksia,ei lapsikaan osannut pelätä

lillizz kirjoitti:

minulle on sattunut hiukan samanlaista,sodan loputtua isä rupesi rakentamaan meille uutta kotia ,asuimme silloin pienessä mökissä,käymälä oli ulkona niinkuin siihen aikaan jokaisella,meidän paskahuussissa niin kun sitä nimitettiin,oli vain riuku,pienenä tyttönä en oikein pysynyt siinä ja hups minä putosin ,muistan kun pelkäsin että hukun siihen paskaan ,huusin minkä jaksoin,mummo tuli pelastamaan,voi mikä haju minusta lähti,mummo rupesi lämmittämääm saunaa,sanoi että tuota hajua muuten pois saa,kyllä se minua hankasi ja saippujoi monta kertaa,hajut lähti,mutta sen jälkeen osasin ollavarovainen,yksi muistoistani on kun isä kuoli,arkku tehtiin kotona,siinä tuvan lattialla,kun sitä verhoiltiin,seurasin lapsena työn edistymistä,siitä tuli todella kaunis,minunkin piti kokeilla onko isällä siinä hyvä nukkua,omalle pojalleni olen kertonut että olen kokeillut arkussa nukkumista,eikä ole jäänyt mitää raumoja,syntyminen ja kuolema kuuluivat elämään,ei ollut mitään hysteerisiä kohtauksia,ei lapsikaan osannut pelätä

Lue lisää

Oltiin ns perikamarissa,isä ja äiti seisoivat ja halasivat toisiaan,äiti itki hysteerisesti,minä seisoin vieressä ja katselin heidän yllätyksellistä käytöstään.Isäni lähti sotaan,elettiin marraskuuta 1939,olin silloin 4½ v tapaus oli mieliinpainuva.

itki silloin kirjoitti:

Oltiin ns perikamarissa,isä ja äiti seisoivat ja halasivat toisiaan,äiti itki hysteerisesti,minä seisoin vieressä ja katselin heidän yllätyksellistä käytöstään.Isäni lähti sotaan,elettiin marraskuuta 1939,olin silloin 4½ v tapaus oli mieliinpainuva.

Lue lisää

muista mitään !