bissejen tunnusmerkit

liina

Onko bisseillä joitan omia tapoja/merkkejä joista tunnistaa? Pitävätkö bi-tytöt esimerkiksi napakorua?

9

2929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merkkejä

      Ei ainakaan napakorua pidä.

    • bisse on bosse

      mun mielestä me bisset ollaan ihan saman näkösii kun kaikki muutkin. ehkä tosiaan avaramielisempiä.

    • Bile1

      myös että luulee kaiken naislita tulevan ystävällisyyden tai ystäväkäyttytymisen olevan ihastumista ja bilessä bi juo itsensä humalaan ja suutelee kaikkia naisia mitkä kiiinni saa, koska se voi kännissä olla vapautunut.

      • Alina

        Tätäkin on varmasti tapahtunut. Ei tosin itselleni.

        Luulen, että aika moni bi on vähän sekaisin seksuaalisuutensa kanssa, ainakin alkuun, ja se voi aiheuttaa "vapautunutta" sekoilua. Vaikka etenkin naisten välisiä suhteita hyväksytään yhteiskunnassa nykyään aiempaa paremmin, biseksuaalisuus on tosiasiassa jotenkin syrjässä. Sille ei ole malleja. Siksi siihen havahtuminen voi olla aika hankalaa, vaikka jotkut ovat puhuneet myös sen trendikkyydestä (tätä juuri tarkoitan: milloin homoudesta tulee trendi, tai heteroudesta -biseksuaalisuutta ei tunnu olevan oikeasti olemassakaan).


    • oo napakorua

      että silleen taas
      Tuskin on mitään erityisiä tuntomerkkejä. Toi suvaitsevaisuus on varmaan aika yleistä mutta sitäkin voi olla vaikea huomata. Ja onhan monet heterotkin nykyään suvaitsevaisia.

    • että..

      huumori kertoo suuntautumisesta. Sieltä saattaa lipsahtaa plajonkin kaksimielisiä huulia ja jos ihmisellä on tapana flirttailla ja katsoa pitkään silmiin, niinkuin olisi tuntenut toisen jo kauan...

    • tiuku

      Tuli tästä mieleen eräs keskustelu taannoisen opiskelukaverini kanssa. Tuttavani on lesbo, ulkona kaapista ja maailmaa nähnyt. Jonkun baari-illan päätteeksi tunnustin hänelle mieltymykseni sekä naisiin että miehiin (minä en tosiaankaan ollut silloin sinut asian kanssa). Hän totesi, että niin, hän on aina ajatellutkin että minä vaikutan biltä.
      Olin ihan ihmeissäni, että mistä sen voi tietää, kun itsekin vielä kipuilin asian kanssa. Hän tuolloin vain hymyili ja kertoi "lesbotutkasta".
      (Ja hänen kanssaan en tosiaan kyllä ollut yrittänyt flirttailla, enkä kenenkään muunkaan tuolloin!)

      En vieläkään oikein ole saanut selville, miten tämä tutka toimii. Minulla se lähettelee nykyään vain huteria signaaleita, muttei taida silti olla aivan epäluotettava.

    • Poikien päiväuni..

      Vaikka itse sanonkin, niin poikien päiväunena ei monikaan uskoisi minusta mitään tällaista.. Varmaan pitemmän tuntemisen jälkeen joku samanhenkinen voisi tunnistaa xD

    • sori

      Sepä se, ei heterot tunnista bissejä. Muut ehkä.
      Johtuisko siitä, että bissen ei tarvitse esittää heteroa,
      hän voi olla heterona.

      Mitään erityisiä tuntomerkkejä ei ole,
      mutta jos osaa katsoa, niin löytyy aavistuksia..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe