Andersenin keräin

nisuiisu

Kuten on tunnettua, niin Andersenin keräintä käytetään mikrobien tutkimiseen ilmanäytteistä.

Laitetta on käytetty terveysviranomaisten toimesta koko ajan VÄÄRIN. Sitä on nimittäin käytetty kvantitatiiviseen eli mikrobien määrän mittaamiseen. Meitä pitäisi kiinnostaa vain kosteusvauriomikrobien laatu ja niistä lähinnä vain aluksi sädesienet eli termofiiliset aktinomykeetit. Kuten tiedämme, niin suomenkielisestä nimestään huolimatta ne ovat bakteereita. Usein tuloksissa mainitaan "Streptomyces".

Sädesienten läsnäolo viittaaa jo PIDEMPIAIKAISEEN kosteuteen rakenteissa. Jos me pystymme saamaan Andersenin keräimellä, keräimen alimpaan tai toiseksi alimpaan kasvualustaan sädesieniä, niin se on osoitus kosteudesta rakenteissa.

Nythän näytteenottoaika on 10 minuuttia ja jos terveystarkastaja panee sormensa vielä ristiin ja oikein toivoo, ettei sädesienten itiöitä pöllähdä tämän 10-minuuttisen aikana, niin hänen toiveensa useinmiten toteutuu. Suomalaisella virkamiehellä on usein ns. huutolaispojan tuuria. Ja voi sitä riemua, kun saadaan ilmoittaa, että rakennus on terve. Todellisuudessa asia ei tietenkään ole näin.

Andersenin keräismestä saadut tulokset ilmoitetaan, että niin ja niin monta pesäkettä muodostavaa itiötä tilavuusyksikössä. Todellisuudessa tälläisellä tiedolla ei ole mitään todellisuuspohjaa, koska sisäilmanäytettä on imetty laitteen sisään vain 10 minuuttia ja sinä aikana ei yleensä tapahdu pöllähdystä ja edellisen pöllähdyksen itiöt on tuuletettu pihalle.

Laitetta tulisi käyttää pidempään ja näin saataisiin helposti selville se, että esiintyykö rakennuksessa ylipäätään sädesienten itiöitä ollenkaan.

Tästä linkistä löydät FIGURE O:n, jossa on läpileikkaus Andersenin keräimestä (kiitos Inhere):
http://helios.bto.ed.ac.uk/bto/microbes/airborne.htm#Top

Kuten on tunnettua, niin kosteusvauriomikrobien itiöt pääsevät keuhkorakkuloihin asti ja ne aiheuttavat sairauden nimeltä allerginen alveoliitti. Näin ollen meitä kiinnostaa vain ne itiöt, jotka iskeytyvät 5. ja 6. petrimaljaan. Näiden kohdalla on merkintä < 3 mikrometriä ja sana "Alveoli".

Tietysti nämä ylemmät petrimaljat tulevat mikrobikasvustoa täyteen, jos näytteenottoaikaa pidennetään. MUTTA! MUTTA! Ne eivät aiheutakkaan allergista alveoliittia eli yliherkkyyskeuhkokuumetta. Siis ne ovat tässä tapauksessa täysin merkityksettömiä mikrobeja, koska meitä kiinnostaa vain rakenteiden pidempiaikainen kosteus, joka on selvä terveysriski. Ja tähän mittaukseen on ryhdytty vain siinä tapauksessa, että rakennuksissa oleskelevilla on selviä kosteusvaurion aiheuttamista oireista.

Me kaikki ymmärrämme, että nyt tässä tapauksessa ei mikrobien määrällä ole mitään merkitystä. Nyt vain jahdataan ainoastaan sädesienien olemassaoloa.

Näin ollen Andersenin keräin on erittäin hyvä väline, kun selvitetään sitä, että on rakennuksessa mahdollisesti pidempiaikaista kosteutta. Näyteenottoaikaa tulee vain pidentää.

hometerveisin
Pekka Nikkola
homeallergikko
biokemisti/mikrobiologi

P.S. tekstissä laitteen keksijästä käytetään nimeä "Anderson"

12

3528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maljanäytteitä

      joita kerätään eri tiloista. Jos keräin on kohteessa tunnin, onko tulos silloin varma. Meiltä ei mitään löytynyt, oireilen siis ihan huvikseni

      • nisuiisu

        alumiinisesta kotolosta, jonka sisällä petrimaljat sijaitsevat, vai pelkistä petrimaljoista, jotka on jätetty avoimena kohteeseen?

        PN

      • QDQ
        nisuiisu kirjoitti:

        alumiinisesta kotolosta, jonka sisällä petrimaljat sijaitsevat, vai pelkistä petrimaljoista, jotka on jätetty avoimena kohteeseen?

        PN

        Laskeumamaljamenetelmää ei nykyisellään suositella käytettäväksi tutkimusmenetelmänä, joten tuskin sitä missään paikassa enää käytetäänkään. Ilmanäytteiden osalta tulokset voivat olla 10 minuutin jälkeen melkoisen olemattomia, mutta esimerkiksi Asumisterveysohje suosittelee näytteenottoajaksi 10-15 min. nisuiisun mainitsemasta aktinomykeettien pöllähdyksestä ja tulosten tarkentumisella näytteenottoajan pidentyessä olisi kiva saada jotain tutkimusfaktaakin vai ovatko päätelmät sinun omiasi?

      • nisuiisu
        QDQ kirjoitti:

        Andersenin keräintä käytetään nimenomaan mikrobi-itiöiden MÄÄRÄN määrittämiseen.

        Jos ihminen oireilee tai on jo sairastunut työpaikkansa sisäilmasta, niin ei sillä määrällä vaan mikrobien LAADULLA on merkitystä.

        Koska metsästämme alveoleihin meneviä mikrobeja eli tässä tapauksessa sädesieniä, niin meitä vain todella kiinnostaa nämä kahden alimman maljan mikrobit! Ei mitkään muut. Ylimpiin maljoihin jää esim. ASTMAA aiheuttavat mikrobit. Todennäköisesti tiedät, että astmaa nyt ei jahdata (heh! heh!).

        PN

      • itsekin
        nisuiisu kirjoitti:

        alumiinisesta kotolosta, jonka sisällä petrimaljat sijaitsevat, vai pelkistä petrimaljoista, jotka on jätetty avoimena kohteeseen?

        PN

        enpä tiedä mitä Helsingin rakennusvirasto tilaa..
        ne olijätetty kyseisiin tiloihin tunniksi ja haettiin pois.. esim työhuoneeni ovea en saanut avata.. en siis nähnyt mitään..

        mitään ei löytynyt.. oireeni ovat sitten varmaan niin olemattomia ettei tarvitse huomioida...
        keuhkolääkäri kyllä määräs sairaslomalle.. työkyvyttömyys edessä..

      • 123
        itsekin kirjoitti:

        Eipä minunkaan työhuoneestani mitenkään isoja pitoisuuksia löytynyt - ja siellä kyllä satavarmasti sairastuin.

        Esimiehellä kirveli kurkku, työkaverilla, itselläni tietty - ja lopulta luottamusmieheltä, - tässä aivan puhtaassa työhuoneessa.

        Luottamusmiehen kanssa en edes kurkun kirvelystä ollut työhuoneessani puhunut, eikä kukaan muukaan - hän meni vain itse varmistamaan, kun työhuonetta yhä edelleen väitettiin täysin puhtaaksi ja siihen yritettiin sijoittaa astmaa sairastava henkilö, joka työhuonetta ei vastaan halunnut ottaa.

        Työsuojelupäällikkö kertoi, että puhdas on, ei haise - luottamusmies meni huoneeseen ja ilmastoinnin alla tunsi kasvojen erityisesti nenän ja suun alueella välittömästi kirvelyä!

        Se siitä täysin puhtaasta työhuoneesta!

        Ja avaa vain - mitä kertoo työsuojelupäällikkö - puhdas työhuone - tietty.

      • itsekin
        123 kirjoitti:

        tietää, että se tutkimus olikin vain rakennustekninen, ei ota kantaa terveydelliseen puoleen.. terveydellisiä seikkoja ei siis edes tutkita.. raportti kertoo kuulemma ettei mikrobeja ollut merkittävästi.. se siitä

        käytetään siis nolla-näytteiden ottamiseen. Juuri tätä pelkäsinkin. Jos vain imetään ilmaa riittävän kauan, niin kyllä niihin alimpiinkin maljoihin ilmestyy sädesienikasvustoa, jos on kosteusvaurio.

        Tarkoitukseni on siis kertoa se asia, että käytettäisiin Andersenin keräintä VAIN sädesienien toteamiseen. Ei siis mihinkään muuhun.

        Muut mikrobit tulee tutkia sively- tai materiaalinäyttein!

        PN

      • 123
        itsekin kirjoitti:

        tietää, että se tutkimus olikin vain rakennustekninen, ei ota kantaa terveydelliseen puoleen.. terveydellisiä seikkoja ei siis edes tutkita.. raportti kertoo kuulemma ettei mikrobeja ollut merkittävästi.. se siitä

        ei ota kantaa terveydelliseen puoleen

        Jonkun täytyy kyllä ottaa kantaa siihenkin puolee - työsuolelypäällikkö - valtuutettu - esimies .

        Kyllä joku on aina vastuussa - omistaja - vuokranantaja - ...

        Miksi tutkimus alunperin edes tehtiin? - täysin outoa... - tai sitä normaalia törkeää käytöstä taas!

      • määrää

        mitä ja miten tutkitaan. Rakennusvirasto ei löydä mitään, ettei tarvita korjauksissa täyssuojausta, tietäisi kustannuksia.

        Työterveys ei ole ollut yhtään huolestunut olosuhteista. Luultavasti terveydenhoito tilaisi tarkemmat mittaukset,tai sitten ei...

        Koulussa myös oppilaat oireilevat. Ellei haluta opettajien ja muun henkilökunnan sairastumisesta välittää, luulisi lasten terveyden olevan tärkeämpi. Heillä on sentään pitkä elämä sairaana edessä, mikäli altistuu. Iso lasku yhteiskunnalle.

      • 123
        määrää kirjoitti:

        Vaikka nimettömänä - paikallisen kansaedustajan kautta tms. tietoa eteenpäin ...

        Kirjallinen kysely paikkakunnan tilanteesta - avointa kyselyä, kyseenalaistamista...

        Mitä vain - varsinkin LASTEN TAKIA he eivät itse itseään pysty puolustamaan. JA HITTO miten vähän me aikuisetkaan aikaan saamme!

        Kiitos vain "lääkärit" .

      • QDQ
        nisuiisu kirjoitti:

        käytetään siis nolla-näytteiden ottamiseen. Juuri tätä pelkäsinkin. Jos vain imetään ilmaa riittävän kauan, niin kyllä niihin alimpiinkin maljoihin ilmestyy sädesienikasvustoa, jos on kosteusvaurio.

        Tarkoitukseni on siis kertoa se asia, että käytettäisiin Andersenin keräintä VAIN sädesienien toteamiseen. Ei siis mihinkään muuhun.

        Muut mikrobit tulee tutkia sively- tai materiaalinäyttein!

        PN

        Samaan suuntaan menee minunkin mielipiteeni, eli mikrobien toteamiseksi materiaali- ja sivelynäytteet ovat ilmanäytteitä huomattavasti luotettavampia. Tämän vuoksi ilmanäytteistä ollaankin osaksi luopumassa kokonaan.

        Tuohon sädesienikasvuston kasvuun pitäisi teettää jokin tutkimus, jotta nähtäisiin voidaanko se todeta nisuiisun mukaisesti pidemmän keräysajan puitteissa. Tältä istumalta en sitä vielä usko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16720
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5387
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2548
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2019
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1751
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      978
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      944
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      850
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      848
    Aihe