Punainen läiskä

Vatsaani on ilmestynyt halkaisijaltaan n.3cm punainen läiskä. Aiemmin, n. viikko sitten läiskä oli pienempi, mutta nyt levinnyt suuremmaksi. Kohta ei kutise, mutta ehkä hieman hilseilee. Läiskä on punaisemoi reunoilta. Mitä ihmettä tämä voi olla? Muualla kehossa ei läiskiä ole.
33072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaihtoehtoja voisi olla psori tai vaikka vartalosilsa, punatäplähilseily tai lanttiekseema.. Käy katsomassa Raimo Suhosen sivuilta, siellä on kuvia, jos vaikka sieltä löytyisi samankaltaisia ihottumia. Ihotaudit.net taisi olla osoite ja kuvagalleriasta kuvat siis löytyvät. Itselläkin ihottumaa josta ei vielä varmuutta, edellä mainitut oli vaihtoehtoina. Koepala tulosta odotellessa..

Äänestä

Mulla alkoi nikkeliallergia juuri noin. Eli farkkujen napin kohdalle alkoi ilmestyä punaista hilseilyä joka levisi vaan kun en tajunnut mistä se tuli. Meni niin pahaksi, että kutisi ja raavin ihoni rikki loppujen lopuksi.

Samaan aikaa alkoi korviini ilmestyä kutinaa ja turvotusta ja jätin rihkamakorut pois. Hävis oireet korvista pikkuhiljaa.

Sitten tajusin jättää farkutkin pois.

Nikkeliallergiaan ei auta muu kuin jättää kaikki romumetalli pois.
Kokeile.

Äänestä

itseleni ilmaantui kanssa n,kuukasusi siitten kurkkukipua lihassärkyä kasvoihin käsii ja ympäri kehoa punasia läiskiä sitten ja hävisi ja palaavat tuntemattomattomasta syystä viime oireet alkoi saman kaavan mukaan paitsi korkea kuume ja sen jälkeen tulivat tällä kertaa käsiini läiskiä ja sitten ne aina yhtä mystisesesti häviävät erittäin kiusallista!
MUTTA MITÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä? kirjoitti:

Vatsaani on ilmestynyt halkaisijaltaan n.3cm punainen läiskä. Aiemmin, n. viikko sitten läiskä oli pienempi, mutta nyt levinnyt suuremmaksi. Kohta ei kutise, mutta ehkä hieman hilseilee. Läiskä on punaisemoi reunoilta. Mitä ihmettä tämä voi olla? Muualla kehossa ei läiskiä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu