juhlat yleensä

Onko muilla naisilla tai miehillä jotka ootte puolisonne uusia puolisoita, tämmöistä ongelmaa. Minua on nimittäin ruvennut oikein toden teolla ruvennut mietityttämään oma asemani vaimona kun miehen entisen liiton lapset jyräävät kaikessa minun ylitseni ja mies sallii tämän. Olen ollut aika joustava, ainakin ystävieni, työkavereiden ja myös mieheni lähisukulaisten mielestä, kaikki sanovat että pidä hyvänainen puolesi. Kun miehen lapset tulevat perheineen kylään niin he juoksuttavat isäänsä kaupassa, tekevät sellaista ruokaa kun haluavat vaikka olin varautunut kokkaamaan, mies käy heidän kanssaan kaupunkireissuilla ja antaa lasten valita itselleen vaatteet jne. Nyt tuli viimeinen pisara kun olemme harkinneet olohuoneeseen uusien verhojen ostoa niin kuvitelkaa, mies olikin pistäytynyt poikansa ja tämän vaimon kanssa vähän verho-ostoksilla ostaa pamauttanut ne! Yhtään minulta kysymättä tai minun makuani ajattelematta.
Minusta tuntuu etten kestä enää ja ainoa vaihtoehto on myydä tämä alunperin minun kotini ja ottaa avioero.
Tästä on keskusteltu ja riidelty ja vaikka mitä, ei tunnu auttavan. Olen joskus räjähtänyt lapsillekin mutta ei mene perille. Mulla ei ole mitään arvostusta tässä porukassa. Herkästi saan vain kuulla olevani mustasukkainen isästä ja vallanhaluinen jne. Mieskin on joskus sanonut että olen lapsellinen. Miehen sisarelle olen tätä "itkenyt" ja yhdelle hänen veljensä vaimolle ja he sanovat että ihan on samanlainen kuin isänsä nuorempana, vaimolla ei ole mitään arvoa eikä asemaa.
Hän ei itse näe asioissa mitään vikaa. Kai tässä on aloitettava vaan uusi elämä sitten, ei tätä mikään rakkaus ylitä tämmöistä jalkoihin jäämisen tunnetta.
2555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanoisin,että pistä lusikat jakoon.Älä alistu moiseen, sinuahan ei arvosteta teidän huushollissa yhtään.Jos asioista on kerran puhuttu, eikä ole auttanut,niin siitä vain.Miehesi osoittaa suurta kypsymättömyyttä mielestäni.

Äänestä

Jos asunto on sinun entinen kotisi, niin mies pellolle! miehesi lapset eivät saa puuttua millään tavalla kotinne asioihin. Vaikka he olisivat teidän biologisia lapsia, niin heillä on omat kotinsa, sisustakoot niitä!
Nyt laitat stopin tuollaiselle. Sanot, että joko tai, systeemi muuttuu tai lähdet. Älä anna toisten jyrätä ylitsesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein äitipuoli kirjoitti:

Onko muilla naisilla tai miehillä jotka ootte puolisonne uusia puolisoita, tämmöistä ongelmaa. Minua on nimittäin ruvennut oikein toden teolla ruvennut mietityttämään oma asemani vaimona kun miehen entisen liiton lapset jyräävät kaikessa minun ylitseni ja mies sallii tämän. Olen ollut aika joustava, ainakin ystävieni, työkavereiden ja myös mieheni lähisukulaisten mielestä, kaikki sanovat että pidä hyvänainen puolesi. Kun miehen lapset tulevat perheineen kylään niin he juoksuttavat isäänsä kaupassa, tekevät sellaista ruokaa kun haluavat vaikka olin varautunut kokkaamaan, mies käy heidän kanssaan kaupunkireissuilla ja antaa lasten valita itselleen vaatteet jne. Nyt tuli viimeinen pisara kun olemme harkinneet olohuoneeseen uusien verhojen ostoa niin kuvitelkaa, mies olikin pistäytynyt poikansa ja tämän vaimon kanssa vähän verho-ostoksilla ostaa pamauttanut ne! Yhtään minulta kysymättä tai minun makuani ajattelematta.
Minusta tuntuu etten kestä enää ja ainoa vaihtoehto on myydä tämä alunperin minun kotini ja ottaa avioero.
Tästä on keskusteltu ja riidelty ja vaikka mitä, ei tunnu auttavan. Olen joskus räjähtänyt lapsillekin mutta ei mene perille. Mulla ei ole mitään arvostusta tässä porukassa. Herkästi saan vain kuulla olevani mustasukkainen isästä ja vallanhaluinen jne. Mieskin on joskus sanonut että olen lapsellinen. Miehen sisarelle olen tätä "itkenyt" ja yhdelle hänen veljensä vaimolle ja he sanovat että ihan on samanlainen kuin isänsä nuorempana, vaimolla ei ole mitään arvoa eikä asemaa.
Hän ei itse näe asioissa mitään vikaa. Kai tässä on aloitettava vaan uusi elämä sitten, ei tätä mikään rakkaus ylitä tämmöistä jalkoihin jäämisen tunnetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu