Tuli käytyä neurologilla joka sanoi ettei sekavuustilani johdu migreenistä vaan traumaperäisestä stressistä. Määräsi emconcor lääkettä joka ehkä vähän auttaa. Viikonloppu meni hurjan hyvin, ei ainuttakaan sekavuusoloa vaikka tuli puuhasteltua kaikenlaista. Sai itseensä positiivista henkeä paranemista kohtaan kun tuli monta onnistumista.
Maanantai oli kauhea päivä. Jouduin hoitamaan lapsen asioita ja tapaamaan ihmisen jolla oli täysin väärä asenne ja käsitys asioista. En sekavuudeltani osannut puolustautua. Istuin vain hämmentyneenä. Kotimatka oli kauhea, voin tosi huonosti kaikintavoin ja itkeskelin.
Pelottaa että lapsi saa vääränlaista kohtelua epäpätevien ihmisten ohjauksessa.
Tiistaina ajoin autoakin pienen lenkin, meni hyvin. Sen jälkeen kyllä oli aika tärisevä olo.
Terapiaan meno taas sekoitti pään ja laukes vasta takastulo matkalla. Alkanu kuunnella kovaa kuulokkeilla kun tuolla kävelen, en oo jotenkin silloin niin konkreettisesti mukana maailmassa. Junassa istuminen hämmentävää, pitää yrittää jotenkin olla niin normaali, tuntuu että joku tuijottaa ja tarkkailee.
Näin puolituttuja narkkareita ja tuli paha olo. Mietin vaan että taasko ovat saman pelin aloittaneet ja lapset varmaan laitoksessa kun pariskunta hörhöilee. Miksei ihmiset tajua mitä elämällään tekevät..
En jotenkin vieläkään ymmärrä tätä sairastumistani. Miksi minusta tuli tämmöinen? Onko tämä rankaisu jostain tekemisestäni? Hävettää! Ja panee nöyrtymään..Haluan olla takaisin oma itseni enkä tämmöinen luuseri!
Maanantai oli kauhea päivä. Jouduin hoitamaan lapsen asioita ja tapaamaan ihmisen jolla oli täysin väärä asenne ja käsitys asioista. En sekavuudeltani osannut puolustautua. Istuin vain hämmentyneenä. Kotimatka oli kauhea, voin tosi huonosti kaikintavoin ja itkeskelin.
Pelottaa että lapsi saa vääränlaista kohtelua epäpätevien ihmisten ohjauksessa.
Tiistaina ajoin autoakin pienen lenkin, meni hyvin. Sen jälkeen kyllä oli aika tärisevä olo.
Terapiaan meno taas sekoitti pään ja laukes vasta takastulo matkalla. Alkanu kuunnella kovaa kuulokkeilla kun tuolla kävelen, en oo jotenkin silloin niin konkreettisesti mukana maailmassa. Junassa istuminen hämmentävää, pitää yrittää jotenkin olla niin normaali, tuntuu että joku tuijottaa ja tarkkailee.
Näin puolituttuja narkkareita ja tuli paha olo. Mietin vaan että taasko ovat saman pelin aloittaneet ja lapset varmaan laitoksessa kun pariskunta hörhöilee. Miksei ihmiset tajua mitä elämällään tekevät..
En jotenkin vieläkään ymmärrä tätä sairastumistani. Miksi minusta tuli tämmöinen? Onko tämä rankaisu jostain tekemisestäni? Hävettää! Ja panee nöyrtymään..Haluan olla takaisin oma itseni enkä tämmöinen luuseri!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Anna tarkkailla? Olisiko hyvä neuvo? Mun elämässä ei ole yhtään ainutta sellaista asiaa, jota ei saa tarkkailla (sääli?). Kaikki on musta itsestä kiinni eli jos tarkkaillaan oikeesti, vaikkapa psykiatrisessa hoidossa, niin aivan varmasti on mulla itsellä selvillä, mihin itse pyrin ja pystyn sillä selittämään toimintani.
Joku voi yksinkertaisesti esim. katsella sun istuma-asentoa junan penkeillä. No jos se ei miellytä katsojaa mitä sitten?
Tämä minulle vaan niin uutta. Olen ennen ollut niin itsevarma ja jopa ylpeäkin. Nyt epävarmuus hiipinyt elämääni. Siihen kestää aikaa totutella.
Eilinen päivä oli aamusta asti huono. Oli sekava olo heti herättyäni. Syytä en tiedä, miksi? Ei tapahtunut mitään stressaavaa tms. Ehkäpä tuli jälkijunassa alkuviikon tapahtumista.
Olo helpottui vasta illemmalla kun lähdin ystäväni kanssa kaupalle. Loppuilta olikin sitten oikein mukava. Tein kävelylenkinkin.
Tänään ollut upea päivä, aurinko paistaa ja pitkä kävelylenkki kaverin kanssa takana. Saanut muutenkin aikaiseksi kaikenlaista, mutten ole liikaa tehnyt, niinkuin tapaistani on.
Kotona kiva olla "kyläilemässä". Lapsi kyllä ollut tänään aika hankala ja rasittava, mutta hyvin olen jaksanut.
Eilen oli huono päivä aamusta asti, ihan sekava olo. En päässyt ulos lähtemään mutta sentään jotain kotihommia tehtyä. Illalla sitten olo helpotti onneksi. En kyllä yhtään vieläkään pysty sanomaan, mistä sekavuus laukeaa. Tuntuu kuin se tulisi ihan itsestään, ilman mitään syytä, kuin tuhkasta.
Tänään taas oli parempi olo, olin aika virkeä aamusta asti, päästiin kyläilemäänkin. Välillä kyllä huomaan olevani ärtyisämpi kuin normaalisti, pinna palaa helpommin.
Ulkona oli sekava olo vain tunnin verran mutta kun kotiin selvisin ja söin niin tilanne laukesi.
Nykyään jo helppo liikkua kävellen tässä lähistöllä. Pidemmälle meno sitten onkin jo aika vaativaa jos ei mahdotonta.
Mielessä pyörii kysymyksi, kauanko tämä kestää? Paranenko oikeasti kokonaan?
Elämäni ja minä itse, on muuttunut ja siinä on sopeutumista
tohtori en ole, mutta itselläni meni ohi kahdessa kuukaudessa. taitaa olla yksilöllistä, mutta ohi menee, se on varma :)
Eilen mentiin sitten markettii ja täytyy myöntää et semmonen vielä liian rankkaa. Huomoikykyäni vaaditaan semmoisessa tilanteessa aivan liikaa kun tuo lapsi niin villi. Ei tuu ostoksista mitään. Eli näyttää nyt siltä että rauhallisemmista tilanteista selviän hyvin mutta en semmoisista missä vaaditaan paljon keskittymiskykyä, eli se vissiin vielä kadoksissa.
kiitos kannustuksesta! Itsellä tämä alkoi pääsiäisenä
oma poikani käytti tilaisuutta hyväksi ja lappoi kärryt täyteen namuja, kassalla vasta huomasin. Pyörin ympyrää hyllyjen välissä vähän kuin kärpänen joka tällin saanut.