Adressi kovempien tuomioiden puolesta
http://www.adressit.com/yksimonista
Käykää allekirjoittamassa
1
317
Vastaukset
- Dunga
No niin, nythän täällä päästään oikein vaikuttamaan. Että oikein kansalaisadressi tuomioiden koventamisen puolesta.
Kuinkas moni täältä tietää jotain faktaa rikosseuraamuksista? Millä perusteella tuomiot ovat liian lieviä? Kuinak moni tänne kirjoittavista tuntee oikeuspolitiikka, juridiikkaa tai sosiologiaa niin paljon, että pystyy ottamaan tuollaisiin pilipaliadresseihin kantaa tiedon eikä mustatuntuu-tiedon perusteella? "Kaikkihan sen tietävät" ei ole perustelu sille, että rangaistukset ovat liian lieviä.
Adressissa mm. väitetään, että henkirikoksesta voi selvitä sakkorangaistuksella tai yhdyskuntapalveluksella. Adressin tekijällä on mopo karannut käsistä sillä henkirikoksesta (tappo) vähimmäisrangaistus on aina vankeusrangaistus.
Kannattaisi siis uskottavuudenkin takia pohtia mitä tällaisiin adresseihin kirjoittaa jos niitä tosissaan aiotaan ministereille sun muille kiikuttaa. Yhtä lailla kannattaa miettiä useampaan kertaan ennenkuin tällaisiin laittaa nimensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760