Lintukiikari

Auttakaahan kiireistä tumpeloa...

Miehellä on merkkipäivä jo ihan ovella, ja lahja ostamatta. Syynä lähinnä se, että kotona oleva pieni vauva pitää meikäläisenkin kotona, en ole pahemmin päässyt kaupoille, ja nettiinkin välillä huonosti, kun pienokainen on huono nukkumaan päikkäreitä.

No, mies harrastaa valokuvausta, kameroita ja objektiivejä (myös pitkiä lintujen kuvaukseen) on... öö liian monta, en ole pysynyt laskuissakaan enää. Lintuja bongailee omaksi ilokseen ja kuvailee niitä mielellään. Ei kumminkaan ole ensisijaisesti mikään lintubongari.

Mies on puhunut pitkään, että pitäisi hommata lintukiikari. Mitään ihan halpista tuskin huolii, on sen tyyppinen, että kunnollista pitää olla, kun kerran jotain hommataan. Toisaalta, ei nyt ammattitasoa tarvita, kun tosiaan lähinnä kävelylenkeillä lintuja tunnistellaan. Jos kameraobjektiiveista voi mitään päätellä, niin kunnon suurennuksen varmaan kuitenkin haluaisi.

En tiedä aiheesta juuri mitään, enkä ehdi kauheasti tutustuakaan. Kertoisitteko
1. Missä hinnoissa lintukiikarit liikkuvat? Onko mitään toivoa saada järkevää vehjettä alle 200 euron (mieluummin lähempänä sataa)?
2. Missä niitä myydään? Tyhmä kysymys, mutta en ole ikinä asiaa ajatellut. Valokuvausliikkeissä?
3. Jos kauppaan kerkiän, luotan myyjän ammattitaitoon suositella minulle sopiva malli, mutta jos joku täällä osaa suositella jotain, niin mielelläni kuuntelen.

Synttärit on viikon päästä, joten pikkusen olen viime tingassa liikkeellä...
57701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun mies on kerran perillä optiikasta ja kronkeli laadun suhteen, niin olisi ehkä parasta, että hän pääsee itse kokeilemaan ja valkkaamaan kiikarin.

Lintukiikarissa ei suurennus ole se tärkein ominaisuus (joku 7 - 10) kertanen on riittävä, sillä isompi suurennuksiset pakkaavat tärisemään käsissä niin ettei suurennuksesta ole iloa.

Enempi kannattaa satsata optiikan laatuun ja valovoimaan. Myös koko ja paino on merkittäviä seikkoja. Pientä voi kuljettaa aina mukana. Pienestä on etua myös silloin, kun miehesi liikkuu luonnossa ison kameravarustekuorman kanssa.

Kattele tästä ketjusta aiempia viestejä, tää kysymys on täällä vakio aihe muutaman viikon välein.

Itselläni on vajaan parinsadan hintainen pikku Nikoni (olisko 8X22). Kulkee aina rintataskussa ja linssit hyvät. Parempiakin varmasti löytyy.

Äänestä

Omat kiikarini olen ostanut Lintuvaruste liikkeestä Helsingistä.Kallithan ne tosin olivat mutta edullisempiakin löytyy.
Jos olet pääkaupunkiseudulta niin lahjakortti tosiaan on hyvä idea siihen liikkeeseen.
Tietääkseni sieltä voi tilatakin ja soittamalla sinne saa varmasti tietoa kiikareista.
Googleen hakusana lintuvaruste niin saat lisätietoa,kiikareiden merkkejä ja hintoja.
Yhteystiedot löytyy sieltä.

Äänestä
  • Valitettavasti en ole pk-seudulta vaan Keski-Suomesta. Täällä ei taida olla niin hyvää erikoisliikettä, että lahjakortti toimisi. Sitä tosin olen harkinnut, että jos en ehdi lahjaa hommata, niin kirjoitan itse lahjakortin, että sponssaan kiikarihankintaa summalla x. Olisi vaan kivempi yllätys, jos olisi antaa se itse vehje. Varsinkin kun meillä on tässä taloudessa käytännössä yhteiset rahat, niin se sponssaus on siinä mielessä tylsä idea.

    Tai sitten päädyn partakoneeseen, edellinen vetelee viimeisiään...

    Mutta kiikarivinkkejä saa edelleen jaella. Ja selaan vanhoja viestejäkin jahka ehdin. Muutaman selasinkin jo, mutta hinnat jäivät hämärän peittoon.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Valitettavasti en ole pk-seudulta vaan Keski-Suomesta. Täällä ei taida olla niin hyvää erikoisliikettä, että lahjakortti toimisi. Sitä tosin olen harkinnut, että jos en ehdi lahjaa hommata, niin kirjoitan itse lahjakortin, että sponssaan kiikarihankintaa summalla x. Olisi vaan kivempi yllätys, jos olisi antaa se itse vehje. Varsinkin kun meillä on tässä taloudessa käytännössä yhteiset rahat, niin se sponssaus on siinä mielessä tylsä idea.

    Tai sitten päädyn partakoneeseen, edellinen vetelee viimeisiään...

    Mutta kiikarivinkkejä saa edelleen jaella. Ja selaan vanhoja viestejäkin jahka ehdin. Muutaman selasinkin jo, mutta hinnat jäivät hämärän peittoon.

    löytyy kyllä ihan hyviä kiikareita valokuvausliikkeistä (mm. Villen Kuva, silmälasiliikeistä (ainakin Instrulla on kiikareita). Sitten niitä löytyy myös metsästys ja/tai vaelluskamoja myyvistä liikkeistä.

    Muidenkin pienempien paikkakuntien vastaavat liikkeet tarjoaa varmasti jotain, valikoima vaan on usein suppeampi kui Jyväskylässä.

    Sitten voit katsella myös posti- ja nettikauppoihin. Niissä on ongelmana, että et voi kokeilla tuotetta kuin vasta kotona, joten olis hyvä jos jollain olisi nähnyt sman tuotteen ja kuullut kokemuksista. Mutta onhan niissä 7-päivän palautusoikeus.

    Äänestä

Jos kiikareiden pitää olla helposti mukana kuljetettavat niin on Steiner ranger 8x30 , hinta n140e. Mutta jos pitää olla tehoa ja koolla ei oole väliä niin saattaa olla että ei lähe mitään kunnon kiikaria alle 500e jos unohdetaan kiinan tuotanto. Kannattaa käydä kyselee esim. ase ja erä liikkeistä, niistä löytyy enämpi valikoimaa ja merkit on sellaisia joilla on kokemusta kiikareiden valmistuksessta (steiner, kahles, zeiss) mutta ei varmaan valokuvaus liikkeesäkään mitään diipa daapaa myydä. Kannattaa vähän udella mikäli mahdollista että minkä tehoiset olis toivomuksena... se helpottaa kummasti valintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahjaksi kirjoitti:

Auttakaahan kiireistä tumpeloa...

Miehellä on merkkipäivä jo ihan ovella, ja lahja ostamatta. Syynä lähinnä se, että kotona oleva pieni vauva pitää meikäläisenkin kotona, en ole pahemmin päässyt kaupoille, ja nettiinkin välillä huonosti, kun pienokainen on huono nukkumaan päikkäreitä.

No, mies harrastaa valokuvausta, kameroita ja objektiivejä (myös pitkiä lintujen kuvaukseen) on... öö liian monta, en ole pysynyt laskuissakaan enää. Lintuja bongailee omaksi ilokseen ja kuvailee niitä mielellään. Ei kumminkaan ole ensisijaisesti mikään lintubongari.

Mies on puhunut pitkään, että pitäisi hommata lintukiikari. Mitään ihan halpista tuskin huolii, on sen tyyppinen, että kunnollista pitää olla, kun kerran jotain hommataan. Toisaalta, ei nyt ammattitasoa tarvita, kun tosiaan lähinnä kävelylenkeillä lintuja tunnistellaan. Jos kameraobjektiiveista voi mitään päätellä, niin kunnon suurennuksen varmaan kuitenkin haluaisi.

En tiedä aiheesta juuri mitään, enkä ehdi kauheasti tutustuakaan. Kertoisitteko
1. Missä hinnoissa lintukiikarit liikkuvat? Onko mitään toivoa saada järkevää vehjettä alle 200 euron (mieluummin lähempänä sataa)?
2. Missä niitä myydään? Tyhmä kysymys, mutta en ole ikinä asiaa ajatellut. Valokuvausliikkeissä?
3. Jos kauppaan kerkiän, luotan myyjän ammattitaitoon suositella minulle sopiva malli, mutta jos joku täällä osaa suositella jotain, niin mielelläni kuuntelen.

Synttärit on viikon päästä, joten pikkusen olen viime tingassa liikkeellä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu