mitä

Eilisestä TV nelosen ohjelmasta.
Siinä vasta lihavia immeisiä olikin, yli 400 kg ja sillä lailla.
Että täällä kirjoittelevat ovat vielä hoikkia tyttöjä ja poikia.
Mutta samaan voi päästä jos ei opettele uutta elämää ja oikeita ruokatottumuksia.
Ohjelmassahan kerottiin , että meille on tulossa ne Jenkkien Super isot hampparit ym.
Siis kiusauksia lisää.
Joten kiire tulee opettelemaan uusia ruokatottumuksia, ettei käy kalpaten jos kerta on ruokariippuvainen.
Kyllä tämä maailma on ihan sekaisin, itse olen normaalipainoinen, mutta poltan tupakkaa ja eikös siitäkin saa kuulla melkein joka päivä.
Joten kyllä kai meillä jokaisella on jokin riippuvuussuhde johonkin asiaan, valitettavasti vaan toisilla se näkyy ja niillä kellä ei omakohtainen riippuvuus näy ovat hyvin herkkiä arvostelemaan toisia esim. hyvännäköinen mies, mutta täysi pedofiili ym. tällaista joka ei näy päällepäin.
Joten arvostelu saisi loppua ja jokainen kaivakoon sen oman luurankonsa kaapista ennekuin lähtee toista arvostelemaan.
Sielu se kuitenkin tärkein on ihmisessä.
Jokainen on omalla tavallaan kaunis, kun se vaan tajuaa.
2296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikka itselleni painoa onkin kertynyt valtavasti niin mitä mäkin ruokiin tulee niin hyvä että jaksan itse syödä normaalikokoisen aterian nykyään. Sen jälkeen sitten onkin ihan ähky olo. Luulisin että ne superkoot katoavat Suomesta yhtä nopeasti kun tulevat, sillä minulla on sellainen kuva että Suomalaisten ongelma olisi enemmänkin liian usein syömisessä, eikä paljon kerralla syömisessä. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Äänestä
  • Se on hyvin yksilöllistä miten kukakin on kilonsa hankkinut . Itse olen suurien annosten syöjä . Ei tee heikkoakaan olla koko päivä syömättä , mutta illalla kun pääsee ruoan ääreen ei mitään rajaa löydy . Nyt olenkin taas yrittänyt normalisoida ruokarytmiäni ja pienentää annoksia . Mitä mäkkiin tulee se ei ole ikinä ollut ongelma . Mäkissä syönnit mahtuu minulla yhden käden sormiin ja ikää on sentään 50 v. Samoin kuin aineenvaihdunta myös kaikki muu ihmisessä on yksilöllistä . Poikani kaveri ei koko ikänään ole syönyt kunnollista kotiruokaa . Ainoat kotiruoat jotka jotenkin menevät ovat kana ja kala . Hän ei koulussakaan syönyt koskaan kuin sen pakollisen haarukallisen . Hän elää mäkin ja pizzerian ruoilla . Paino on normaali vaikka liikunttaakaan hän ei harrasta ollenkaan . Ikää 18 v. Myös sokerilimpat kuuluvat jokaiseen päivään . Jos meillä syötäisiin niin emme mahtuisi enää ovista kulkemaan .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieltä kirjoitti:

Eilisestä TV nelosen ohjelmasta.
Siinä vasta lihavia immeisiä olikin, yli 400 kg ja sillä lailla.
Että täällä kirjoittelevat ovat vielä hoikkia tyttöjä ja poikia.
Mutta samaan voi päästä jos ei opettele uutta elämää ja oikeita ruokatottumuksia.
Ohjelmassahan kerottiin , että meille on tulossa ne Jenkkien Super isot hampparit ym.
Siis kiusauksia lisää.
Joten kiire tulee opettelemaan uusia ruokatottumuksia, ettei käy kalpaten jos kerta on ruokariippuvainen.
Kyllä tämä maailma on ihan sekaisin, itse olen normaalipainoinen, mutta poltan tupakkaa ja eikös siitäkin saa kuulla melkein joka päivä.
Joten kyllä kai meillä jokaisella on jokin riippuvuussuhde johonkin asiaan, valitettavasti vaan toisilla se näkyy ja niillä kellä ei omakohtainen riippuvuus näy ovat hyvin herkkiä arvostelemaan toisia esim. hyvännäköinen mies, mutta täysi pedofiili ym. tällaista joka ei näy päällepäin.
Joten arvostelu saisi loppua ja jokainen kaivakoon sen oman luurankonsa kaapista ennekuin lähtee toista arvostelemaan.
Sielu se kuitenkin tärkein on ihmisessä.
Jokainen on omalla tavallaan kaunis, kun se vaan tajuaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu