Mistä pirusta johtuu 307:n sikamaisen korkeat vakuutusmaksut? Olen lukenut saksalaisia alan lehtiä, ja niiden vertailutesteissä (307 voittanut lähes järjestään kaikki, toisin kuin Suomessa) on kiitelty vakuutusmaksujen alhaisuutta. Miksi Suomessa on tilanne toinen? Ovatko Peugeotin muut mallit myös luokkansa kalleimpia vakuuttaa?
Vakuutusmaksut
!
5672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Korjauskustannusten kalleushan niistä heijastuu. Vaikka kyse olisi liikennevakuutuksesta eli vastapuolen vahinkojen korvaamisesta, niin käytännöksi on otettu, että kukin automerkki osallistuu vakuutusyhtiöiden maksutulon muodostukseen siinä suhteessa kuin aiheuttaa korjauskustannuksiakin. Eräänlainen epäsuora aiheuttamisperiaate siis.
Peugeot ei kai sitten Suomessa kuulu halpoihin korjattaviin. Liekö autojen hinnan suhteellisen hyvä kilpailukyky kompensoitava jälkimarkkinoinnin hinnoilla? Kalliit huollot, osat ja korjaukset.
Huollot ja varaosat eivät ainakaan vert.testien tietojen mukaan ole kalliimmasta päästä, pikemminkin päinvastoin.
Esim. 206:n 30 000tkm välein tapahtuva öljynvaihto/huolto maksoi aikoinaan (joskus -99) jotain 350mk öljyt. Nykyhintaa en tiedä mutta TM väitti Peugeotin huoltohintoja edelleen halvimmiksi ja huoltoväliä pisimmäksi.
Varaosat ovat ainakin 405:een vain halventuneet vuosíen saatossa.
Vakuutusmaksut perustuvat kai lähinnä tohon ns "sproingilmiöön", vakuutusyhtyiöiden miehet jotka päättävät taksoista istuva kivirekeen kaltaisissa sakesmanneissaan ja arvioivat hintoja esson baarin puheiden perusteella, koska kaikki joka on pehmeä ja toisenlaista täytyy olla kallista.
Kyselepäs kerran vakuutusyhtiöltä että saisitko nähdä laskelmat/tilastot johon hinnat perustuvat.
Et saa niitä nähdä jostain kumman syystä ...
Erikoista on, että tietyn merkin vakuutukset mallista riippumatta ovat vuodesta toiseen korkeat. Auttaisiko, jos vaihtaisi konepeltiin Opelin tai VW:n merkin? Outoa on myös se, että näin on vain Suomessa. Ruotsissa ja edellämainitussa Saksassa Peugeot 307 ei kuulu kalleimpien vakuutettavien joukkoon.