Ei riitä, että olette pilanneet jokaisen työ- ja opiskelupaikkani, jossa olen ollut ainaisella valittamisella mistä milloinkin. Valittaminen voi koskea työ- tai yksityiselämäänne.Olette saattaneet olla työ- tai opiskelutovereitani tai sitten olen asiakaspalvelijan roolissa palvellut teitä: juosten aina uusien ja mahdottomien toiveidenne perässä, koska muuten te valitatte (ja valitatte sittenkin, vaikka toiveenne täytetään).
Nyt te olette arkipäiväni lisäksi pilanneet myös juhlahetkeni. Ennen valititte kun Suomi on niin surkea, ettei ikinä voita euroviisuissa. Nyt kun voitimme euroviisut, valitatte millaisella kappaleella Suomi sen teki. Lisäksi haukutte Tomi Putaansuuta siitä, että hänellä on noussut k-päähän. Taas jos hän olisi ollut haastatteluissa toisenlainen- olisitte valittaneet, että kun me suomalaiset olemme aina niin hissukoita ja meiltä puuttuu itsevarmuus.
Suomessa on kaikenlaisia kilpailuja, mutta onko valittamiselle omia mestaruusmittelöitä. Osallistujalista pursuisi kait niin huimaksi, ettei järjestäminen olisi mahdollista.
Tiivistettynä: Te ette ole koskaan tyytyväisiä. Te valitatte vain valittamisen ilosta ja pilaatte muiden ihmisen elämän samalla. Kiitos siitä kovasti!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.